Uusimmat

Neo Geo -konsoli täytti 20 vuotta

09.12.2010 14:00 Jukka O. Kauppinen

Miettikääpäs tätä. Moni aikoinaan tajuntoja räjäyttänyt ja teknisesti kumouksellinen pelikonsoli on nykyään jo vanhempi, kuin moni pelaaja. Niin myös japanilaisen SNK:n vuonna 1990 lanseeraama Neo Geo. Tästä laitteesta Suomessa lähinnä huhuttiin. Ja tiedettiin, että joku kaverin kaverin serkku on kuulemma sellaisen nähnyt. Muistanpa itsekin hämmästelleeni suuresti, kun näin laitteen ensimmäisen kerran, ihan ikiomin silmin. Oli se päheä.

20 vuotta myöhemmin kone on edelleen melkein yhtä tunnettu kuin tuolloin. Eli täysi tuntemattomuus. Pelihalliteknologiaan perustuva konsoli oli niin kallis, ettei siihen ollut varaa juuri kellään. Jenkeissäkin ensimmäinen malli, ilman yhtään peliä, maksoi 650 dollaria. Ja ne pelit? Herramunjee. Luottokortin kokoisilla muistikorteilla toimitetut pelit maksoivat aivan järjettömiä summia.

Konsoli oli kuitenkin teknisesti erittäin tehokas, kuten hinnastakin pystyy päättelemään. Neo Geo pystyi esimerkiksi näyttämään samalla ruudulla 4096 väriä, siinä missä Segan Mega Drive sai esiin vain 64 väriä. Myös pelit olivat yksi yhteen pelihalleista löytyvien Neo Geo -kolikkopelien kanssa. Jos oli millä mällätä, ei Neo Geon peleille löytynyt vertaista.

Konsolin juhlavuoden kunniaksi SNK julkaisee sekä PS3:lle että PSP:lle NEOGEO Station -pelipalvelun, jonka voi ostaa ja ladata PlayStation Storesta. 22. joulukuuta julkaistava paketti sisältää kymmenen peliä, jotka ovat:

  • Alpha Mission II
  • Art of Fighting
  • Baseball Stars Professional
  • Fatal Fury
  • League Bowling
  • Magician Lord
  • Metal Slug
  • Samurai Shodow
  • Super Sidekicks
  • The King of Fighters ’94

Lisää Neo Geo -retroiluja on luvassa jatkossakin.

Lisätietoja: Neo Geo Station

Lue myös

3DMark 11 – lue testimme testiohjelmasta

Gran Turismo 5 – katso videoreportaasit ja Kazunori Yamauchin haastattelu pelin julkaisujuhlasta

Tomb Raider -saaga resetoidaan alkuunsa Tomb Raider -pelissä

Ulti-Mat Chill on suomalaissyntyinen pelihiiri