Uusimmat

Paljastuuko PSP2 huomenna? Millainen se on?

26.01.2011 16:15 Jukka O. Kauppinen

Sony on vihjaillut kertovansa huomenna PSP2-konsolista virallisesti. Huhut ovat tietysti kiertäneet maailmalla jo useamman vuoden. Jo vuonna 2008 arveltiin, että laitteen prototyypit on jo ehditty tehdä.

Ja jo 2007 arveltiin, että…

Toinen huhu kertoo puolestaan hypoteettisen PSP2-taskukonsolin ominaisuuksista. Vaikka arveltu ovat suoraan sanoen erittäin hatusta temmottuja, niin ainakin pelipressi latoo parhaillaan taaloja pöytään lyödäkseen vetoa Samsungin ja Sonyn yhteistyöstä. Samsung näet toi juuri markkinoille uudet todella, todella pikkuruiset N-Series-kiintolevyt. Niiden 60 gigatavun malli olisi juuri sopiva jonkin suuren elektroniikkajätin uuteen tai päivitettyyn taskukonsoliin.

2008 taasen mainittiin

PSP 4000:n – tai vaikkapa näillä erää PSP 2:n – julkaisua aavistellaan vuoden 2009 loppupuolelle. Joidenkin väittämien mukaan pelikehittäjät työstävät jo PSP 2 -pelejä.

Kun tähän yhdistää senkin, että uutisoimme marraskuun lopussa Sonyn tehneen sopimuksen näytönohjaintoimittajan kanssa, niin aika selkeältähän tämä alkaa näyttää. Huhu tuolta, tiedonmurunen täältä ja kuva vahvistuu. No, kyllähän spekulaatiot menevät usein metsäänkin, mutta ihan karu fakta on se, että kasvaneesta menekistään huolimatta PSP kaipaa DS:lle pärjätäkseen muutakin kuin laihdutuskuureja.

2009 alussa

PSP2 tulisi olemaan trendikkääseen tyyliin kosketusnäytöllinen konsoli. Uusien iPodien tapaan laitteen näyttö olisi niin kutsuttu multitouch-näyttö, eli se ymmärtäisi useita yhtäaikaisia kosketuspisteitä. Tätä hyödynnettäisiin jälleen iPodien tapaan muun muassa laitteen käyttöliittymässä, joka ymmärtäisi useita eleitä ja liikkeitä.

Ja…

Huhujen mukaan PSP 2 on ottanut enemmän kuin vähän vaikutteita Applen iPod Touchista ja iPhonesta, sillä laitteen kerrotaan olevan sulavalinjainen ja pienikokoinen, sekä kosketusnäytöllä varustettu. Kosketusnäytön lisäksi laitteessa on tietojen mukaan kaksi analogitikkua ja perinteinen ristiohjain, mutta ei lainkaan optista asemaa. Tämän sijaan pelit ladataan koneen sisäiseen muistiin suoraan verkosta.

Ja tuoreimmiten:

Kotakun tiedot väittävät, että laitteessa on kahden analogitikun ohella myös sen takaosassa sijaitseva kosketuspaneeli. Tämä olisi toki mielenkiintoinen ratkaisu klassiseen kosketusnäyttöongelmaan, eli sen itse toiminnan peittäviin pelaajan sormiin. Mutta meneekö jo liian scifiksi?

Saitti kertoo kuulleensa tiedot useilta luotettavilta lähteiltä, jotka lisäksi väittävät, että laite ei ole vielä lopullisessa kuosissaan. Sony kuulemma yrittää tasapainotella tehon, lämmön ja akkukeston kanssa etsien sitä maagista sweet spotia, jossa ensimmäinen luku saadaan mahdollisimman suureksi ilman, että muut karkaavat käsistä. Jos saitin tiedot pitävät paikkansa, vehje nähtäisiin markkinoilla ensi syksynä.

Kotakun uusmipien veikkailujen mukaan konsolissa olisi kaksi tattiohjainta, kosketuspaneeli, PSP:tä suurempi näyttö, UMD olisi pudotettu pois ja 3G.

Huomenna lisätietoja, toivon mukaan!

Kotaku: What We Think We Know About The PSP2

Lue myös: Kaikki Domen PSP2-huhut

Lue myös

Ajattelitko koodailla Rogueliken, ihan vain iltapuuhailuna?

S.T.A.L.K.E.R. -syväanalyysi tunkeutuu scifi-seikkailun sieluun

Total War: Shogun 2 -ennakko (PC)

Wolfenstein 1-D – peli, jollaista et liene ennen nähnyt