Uusimmat

Pelimyynti kasvaa Suomessa hitusen tänä vuonna – PS3-pelit myyvät eniten

04.11.2010 16:00 Jukka O. Kauppinen

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n jäseniltään keräämien tietojen mukaan pelien markkina-arvo kuluttajahinnoin oli vuoden 2010 ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana noin 41,6 miljoonaa euroa (2009: 41,0 miljoonaa. FIGMAn äsenistössä tapahtuneiden muutosten johdosta kasvu on käytännössä vieläkin suurempi. Syyskuun loppuun mennessä pelimarkkinat kasvoivat noin 3,4 prosenttia.

Kappalemääräisesti pelimarkkinat kuitenkin pysyivät jotakuinkin ennallaan. Pelejä myytiin Suomessa alkuvuonna noin 1,2 miljoonaa kappaletta. Kolmen viimeisen kuukauden aikana tehdään noin puolet vuoden pelimarkkinoista. Pelialan kokonaismarkkinoita arvioitaessa on huomioitava myös FIGMAn ulkopuolisten alan toimijoiden ja ulkomaisten ketjujen pelikauppa Suomen markkinoilla.

”Joulukaupastakin näyttää tulevan edellistä vuotta parempi. Myydyimpien pelien TOP10-listalla hittipelit myyvät viikoittain ennätyksellisesti tänä vuonna. Koko vuoden pelimarkkinat kasvanevat noin viitisen prosenttia”, ennustaa FIGMAn toiminnanjohtaja Riku Olkkonen.

Pelimarkkinat myynnin arvossa mitattuna:

  • Sony PlayStation 3 33,7 %
  • Nintendo DS 6,3 %
  • PC-pelit ja -multimedia 13,5 %
  • Nintendo Wii 16,5 %
  • Microsoft Xbox 360 20,5 %
  • Sony PSP 1,6 %
  • Sony PlayStation 2 7,9 %

Pelimarkkinat kappalemäärin

  • PC-pelit ja -multimedia 21,1 %
  • Nintendo DS 6,2 %
  • Nintendo Wii 12,2 %
  • Sony PSP 3,3 %
  • Sony PlayStation 3 25,3 %
  • Microsoft Xbox 360 15,4 %
  • Sony PlayStation 2 16,5 %

”Uusien konsolipelien suosio kasvaa edelleen. Pelien ohjaaminen erilaisilla liikkeen tunnistavilla välineillä kiinnostaa tänä syksynä ja joulukaupassa pelaajia erittäin paljon. Vaikka liikeohjauspeleistä puhutaankin paljon eivät pelintekijät ole unohtaneet niitä perinteisiäkään pelityyppejä”, pohtii Riku Olkkonen pelikaupan loppuvuoden suuntaviivoja.

Suomen peliohjelmisto- ja multimediayhdistys FIGMA ry:n jäseniä ovat Activision-Blizzard, Also, AMO, Electronic Arts, Microsoft, Namco Bandai, Nordic Softsales, Nordisk Film, PAN Vision, Sony Computer Entertainment Europe ja Warner Bros.

Lue myös

Antakaa köyttä – 90-luku nostaa taas rumaa päätään

DJ Hero 2 (PS3, Wii, Xbox 360)

Logitech Wireless Drum Kit – rumpujen lupaus ei täyty

Suomalaismuusikko rokkasi Apache: Air Assault -pelin soundtrackin

Muropaketin uusimmat