Uusimmat

PSN nousi, mutta kauppa on yhä kumossa

16.05.2011 09:00 Miikka Lehtonen

25 päivää sitä sitten lopulta kesti, nimittäin täydellistä PlayStation Network -katkosta. Viikonlopun aikana tapahtui kuitenkin paljon: ensin Sony heitti ulos uuden firmwaren ja pian sen jälkeen PlayStation Network -palvelu lähti hinautumaan pystyyn pitkin maailmaa, lopulta myös Euroopassa. Tästä se lähtee.

PlayStation-kiho Kaz Hirai piti viikonloppuna tiedotustilaisuuden, jossa linjattiin Sonyn uusia PlayStation Network -suuntauksia. Vaiheittain tapahtuva palautus alkoi sillä, että Yhdysvallat sai takaisin PlayStation Networkinsa. Viime yönä oli vihdoin myös Euroopan vuoro ja tiettävästi palvelun pitäisi nyt olla kehissä taas koko Euroopan alueella. Ainakin perusosiltaan, sillä PlayStation Store ja monet muut ominaisuudet ovat yhä kyykyssä. Mutta jos olet odotellut kuumeisesti trophyjesi synkkausta tai vaikka Portal 2:n aktivoimista, nyt se onnistuu.

Palvelun eri osien palautus tapahtuu jatkossa aalloissa ja Sony toivoo, että aiemman deadlinen — joka siis ei ollutkaan deadline, riippuen keneltä kysyy ja minä päivänä — mukaan koko roska olisi pystyssä 31.5. mennessä. Firma vannoo että kulissien takana on tapahtunut kaikenlaista ja että heidän tietoturvansa on tuotu vihdoin edes tämän vuosituhannen puolelle. Toivottavasti, sillä todennäköisesti hakkerit yrittävät uutta iskua jo melko pian ja se olisi sellainen katastrofi, että oksat pois.

Mutta turha vatvoa moisia nyt: 25 päivän kansallinen painajaisemme on ohi. PlayStation Network on taas pystyssä ja jokainen sinne hamuava voi käydä lataamassa version 3.61 firmwaren, joka muun muassa pakottaa käyttäjiä vaihtamaan salasanansa.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää aiheesta

PSN-katkos riitti: pelaajat vaihtavat Xboxiin

Sony: PlayStation Network nousee joskus, mutta koska?

PlayStation Networkin huoltotauko voi venyä kuuteen viikkoon

Sonyn toimitusjohtaja: Anteeksi

Asiantuntija: Sonyn palvelimilla ei ollut edes palomuuria

Muropaketin uusimmat