Uusimmat

Sony: emme edelleenkään tiedä koska PlayStation Network palaa

26.04.2011 16:04 Jukka O. Kauppinen

Kuten jo aiemmin uutisoimme, Sony on parhaillaan niin sanotusti kusessa PlayStation Network -palvelunsa haxoroinnin kanssa. Koko palvelu on sammutettu ja myös Sonyn PlayStation-verkkosivustot tuntuvat olevan osittain joko jumissa tai täysin kaatuneina.

Sony ei osaa antaa vieläkään minkäänasteisia arvioita ongelman korjaantumisen aikataulusta.

”Meillä ei ole kerrottavana uutta tietoa tai aikatauluja”, Sonyn puhemies tiivistää.

PlayStation Network on parhaillaan kumossa jo kuudetta päivää. Huhumylly pyörii ja arviot tapahtumien todellisesta luonteesta ovat monituiset. Se on kuitenkin varmuudella tiedossa, että kyseessä on poikkeuksellisen onnistunut tietomurto PlayStation Network -palvelun uumeniin.

Veikkaukset tapahtuneesta vaihtelevat luottotietojen varastamisesta verkkopalvelun sisältöjen jättimäiseen wareztamiseen.

PlayStation Network ei ole ollut olemassaolonsa aikana missään vaiheessa mikään malliesimerkki hyvin toteutetusta ja suunnitellusta verkkopalvelusta. Järjestelmän haavoittuvuus on ollut verkkotuntijoiden tiedossa aiemminkin, mutta Sony ei ole paikannut sen aukkoja selvästikään tarpeeksi nopeasti. Lopputulos on tässä.

Lisää aiheesta

PSN-hakkerit saattoivat viedä myös käyttäjien luottokorttien tiedot

Tapahtui viime keskiviikkona: PlayStation Network kaatui. Aluksi muka jostain määrittelemättömästä verkkovirheestä johtunut katkos muuttui vakavammaksi, kun Sony tunnusti viikonloppuna, että sen takana olivat hakkerit. Hakkereita ei tietenkään nimetty, joten vielä on epävarmaa, ovatko katkoksen takana esimerkiksi 4Chanin vesipäät vai vakavammat tekijät. Anonymous on kiistänyt liittyvänsä mitenkään asiaan ja oli se porukka mitä tahansa, niin ei ainakaan vaatimatonta. Kuka siis on vastuussa?

Erityisen huolestuttavaa on se, että PC World -lehdelle antamansa kommentin perusteella Sony epäilee, että hakkerit ovat saattaneet saada aikaan pahempaakin, sillä firman edustajat tunnustivat, että he eivät vielä pysty sanomaan, ovatko hakkerit kenties vieneet mukanaan myös käyttäjien luottokorttien tietoja tai muita arkaluontoisia tunnisteita. Bisneskielessähän tämä tietenkin tarkoittaa, että firman edustajat pelkäävät kovasti näin tapahtuneen, mutta toivovat samalla tosi lujasti, ettei niin olisi ja yrittävät pelata aikaa.