Uusimmat

Steve Jobsin raivokohtauksen syy selvisi: Applekin himoitsi Bungieta

01.11.2010 11:31 Jouni Mäki-Panula

Apple oli ostamaisillaan Bungien vuonna 2000, kun Microsoft yllättäen kiilasi väliin ja korjasi potin. Bungiella vuosina 1996-1998 työskennellyt Tuncer Deniz ei ollut itse kokemassa draamaa, vaan käyttää lähteenään luotettavaksi väittämäänsä johtotason hahmoa Bungien sisällä.

Tarinan mukaan Bungieta yritettiin myydä ensin Applelle, jonka tuotemarkkinointijohtaja Phil Schiller piti aiheesta kokouksen Steve Jobsin kanssa.

Aluksi Jobs ei halunnut ostaa Bungieta, mutta viikkoa myöhemmin mieli oli muuttunut. Schillerin soitettua Bungielle selvisi kuitenkin, että Microsoft oli jo ehtinyt ostaa tulevan Halo-hanhen.

Tarina sopii hyvin aiemmin uutisoimaamme muisteloon, jossa Ed Fries kertoi Steve Jobsin saaneen raivokohtauksen, kun tieto Bungien siirtymisestä Microsoftin omistukseen tavoitti Applen päämajan.

Kuten tuolloin kerroimme:Bungie-kaupat saivat aikanaan Steve Jobsin raivon valtaan

Steve Jobsilla kilahti. Kauppoja järjestämässä ollut Ed Fries, tuolloinen Microsoftin Xbox-osaston pomo, sai Jobsilta vihaisia puheluita ja sähköposteja. Lopulta rauha kuitenkin syntyi, kun Microsoft lupasi, että Apple sai tuottaa Mac-versioita muutamista Microsoftin peleistä. Näin Maceilla nähtiin muun muassa Age of Empires ja tietenkin Halo.

Lue myös

Fallout: New Vegas (PC, PlayStation 3, Xbox 360)

Imperial Agent on uusin Old Republic -hahmoluokka

Mitä jos Super Mariolla olisi ollut konekivääri?

Näin Minecraftissa mennään helvettiin!

Muropaketin uusimmat