Uusimmat

Tasoloikkasankarin riemastuttava paluu – ennakossa Rayman Origins

29.10.2011 17:30 Jukka O. Kauppinen

Rayman laskeutui keskuuteemme vuonna 1995. Ja siitä lähtien tämä joustava veikkonen onkin loikkinut tasohyppelypelistä toiseen, monesti vallan onnistuneessa muodossa. Raymanin comeback tuntuu oikein oivalliselta, ainakin jos Heikki Takalanennakkoon on uskominen.

Ensimmäinen Rayman tuli kuuluisaksi vaikeusasteestaan. Tällä ei ollut mitään tekemistä kontrollien tai pelimekaniikan kanssa, jotka olivat tarkkuudeltaan raudanlujaa tekoa. Soppaan vain oli sekoitettu tarpeeksi omia ideoita, jotta Ubisoft jäi pelaajien mieleen vakavana kehittäjänä. Niveletön sankari hyppi ja pomppi läpi viattoman oloisten värikkäiden maailmojen, jotka olivat pohjimmiltaan täydellisiä kuolonloukkuja.

Aseenaan Raymanilla oli vain hänen nyrkkinsä, jota veivaamalla hoidettiin suurin osa vihollisista päiviltä. Kun hassuja metsänasukkeja ei ollut tien tukkeena, kaikki muu oli. Raymanin tasoloikka oli piinaavan tarkkaa toimintaa. Laaki ja vainaa oli tuolloin päivän sana, ja tallennuspisteitä oli, jos oli. Noina päivinä satakunta yritystä selvitä tarkkuutta vaativasta hypystä oli arkipäivää.

Mutta ollaanpa rehellisiä. Moinen vetoaa tänä päivänä enää masokisteihin. Ja, krhm. Vanhan liiton pelaajiin. Jotka eivät liene enää kovinkaan houkutteleva markkinasegmentti. Siispä Rayman muuttuu aikojen myötä virtaviivaisempaan – ja aloittelijaystävällisempään suuntaan. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita helppoa.

Lue koko juttu: Rayman Origins -ennakko (PS3, Wii, Xbox 360)

Lue myös

Batman Arkham City (PC, PS3, Xbox 360)

Deus Ex: Human Revolution Missing Link DLC (PC, PS3, Xbox 360)

Forza Motorsport 4 (Xbox 360)

The Cursed Crusade (PC, PS3, Xbox 360)

Uncharted 3: Drake’s Deception (PS3)