Uusimmat

THQ ei konkannut (vielä) mutta mikäs firman pelastaisi?

21.01.2012 20:00 Jouni Mäki-Panula

THQ-pelitalon ympärillä on kuohunut nyt vajaan viikon ajan. Viime viikonloppuna ehdittiin jo huhuta, että koko julkaisija on pistämässä pillit pussiin, mutta yhtiö riensi kiistämään väitteen. Pahin myllerrys ehti siitä jo laantua, mutta firman taloustilanne ei ole muutamassa päivässä parantunut niin paljoa, että niitä voitaisiin kokonaan kumotakaan.

Kevin Dentin Twitterissä levittämien huhujen keskiössä oli väite, jonka mukaan THQ:n kaikki vuodeksi 2014 suunnitellut pelit on peruttu. Näin kirvestä olisi saanut muun muassa Vigil Gamesin Warhammer 40,000: Dark Millennium Online. Dent lisäsi, että THQ on luovuttanut jo maksamansa Disney-lisenssin käyttämättömänä takaisin Disneylle, mikä ei kuulosta lainkaan hyvältä ennusmerkiltä.

THQ:n virallisen totuuden mukaan mitään ei ole peruttu, eikä mitään katastrofaalista ole näköpiirissä. Julkaisija on kyntänyt syvällä kuitenkin jo niin monta vuotta, että jossain vaiheessa pohja tulee vastaan. Pelkästään kuluneen vuoden aikana THQ on sulkenut viisi studiota ja irtisanonut työntekijöitään kautta linjan.

Yhtiön osakekurssi on ollut pohjamudissa jo joulukuun alusta saakka. Niinkin alhaalla, että jos ihmeitä ei tapahdu ja pian, niin NASDAQ saattaa poistaa THQ:n osakkeet pörssistä.

THQ pärjää arvioiden mukaan kenties kesäkuuhun saakka nykyisten kassavarantojensa turvin, mutta sitten kukkaro on tyhjä ja pankitkaan tuskin antavat enää armoa. Etenkään firman tuloshistorian muistaen.

THQ tarvitsee tälle vuotta monta todella kovaa hittipeliä – eikä firmalla ole yhtään Grand Theft Autoa, jolla tilivuoden voisi pelastaa…

Lisää aiheesta

THQ kiistää peruutukset: kaikki hyvin

Huhupartio: THQ on historiaa

Sekopäinen Professor Genki saa oman pelin – ilmainen SR3:n Season Passin ostajille

Lue myös

Diablo 3:sta hiotaan edelleen, isoja ja pieniä muutoksia luvassa

Lantrek ’12 starttasi suomalaisen lanikauden

Resident Evil 6 julkistettiin – bioterroristijahtia Kiinassa

Star Wars: The Old Republic (PC)