Uusimmat

WoWin huipulla käydään kamppailua, jossa jaetaan bannejakin

04.01.2012 16:20 Jukka O. Kauppinen

World of Warcraftin maailmassa käydään edelleen tiukkaa kamppailua saavutuksista ja kunniasta. Kuten monissa muissakin verkkopeleissä, sekä peliammattilaisten että harrastelijoiden killat yrittävät tavoitella kunniaa, josta heruu joskus mainetta muiden pelaajien silmissä, joskus ripaus mammonaakin. Tilastojen mukaan suomalainen Paragon on ollut pitkään maailman paras WoW-klaani.

Virallisilla mittareilla mitattuna Paragon putosi joulukuussa ykkössijalta, kun maailman killat iskivät kiinni WoWin joulukuun sisältöpäivitykseen ja aloittivat sen saavutusten jahtaamisen. Monena aiempana vuotena Paragon on napannut tärkeät saavutukset ensimmäisenä, mutta uusimman päivityksen jälkeen kilpa nappasi lohikäärme Deathwingin uusimman ja vaikeimman version vasta neljäntenä.

Helsingin Sanomat kertoo ensimmäisen tapon menneen korealaiselle Kin Raidersille.

Deathwingin nahkan tavoittelu on kuitenkin herättänyt myös keskustelua, sillä suurin osa WoWin huippukilloista käytti hyväkseen pelistä löytynyttä bugia. Bugin ansiosta Looking for Raid  -raideissa pystyi keräämään harvinaisia esineitä jatkuvasti, sen sijaan että teilatut bossit antaisivat erikoisloottinsa vain kerran viikossa.

Paragon ja moni muukin kilta tai osa näiden pelaajista saikin Deathwingin tavoittelun lomassa banneja bugin hyödyntämisestä.

Vaikka Paragon jäikin tällä kertaa neljänneksi uuden tavoitteen jahtaamisessa, oli kilta ensimmäinen Deathwingin kaatanut bannivasaraa maistaneista killoista.

Lisätietoja: http://www.paragon.fi/

Lähteet:

Lisää aiheesta

Paragon on edelleen maailman paras WoW:ssa  

BBC teki ohjelman WoW-raidaajista ja suomalaisesta Paragonista

Raidaajat verryttelevät World of Warcraft: Cataclysmissä

World of Warcraft ja kilpapelaamisen vaikeus

Lue myös

Domen pelitoimituksen vuoden pelit: osa 2

Nettipiratismi väheni 2011 – Crysis 2 oli vuoden warekuningas

StarCraft II:n Hyperion-taisteluristeilijä 15 000 (lego) palasena

Äänestä: Valitse vuoden 2011 parhaat pelit