Uusimmat

Vauhtisiili seikkailee jälleen kolmannessa ulottuvuudessa juuri julkaistussa Sonic Forcesissa

07.11.2017 20:03 Muropaketin toimitus

Tänään julkaistu Sonic Forces palauttaa sinisen vauhtisiilin jälleen kolmanteen ulottuvuuteen.

Aiemmin tänä vuonna julkaistu, klassista tasoloikkaa tarjoava Sonic Mania sai niin kriitikoilta kuin pelaajiltakin parhaat Sonic-arvosanat todella pitkään aikaan. Nyt Sonic palaa jälleen metsästämään kolikoida uudessa Sonic Forcesissa, mutta tällä kertaa Sonic Generationsin tavoin kolmannessa ulottuvuudessa.

Sonic Forcesissa Sonicin tulee jälleen pelastaa maailman ilkeältä Dr. Eggmaniltä, joka on valloittanut suuren osan maailmasta mysteerillisen Infinite-pahiksen kanssa. Pelaajat voivat myös kustomoida itselleen kokonaan omanlaisensa pelihahmon, jolla pahiksia voi laittaa lyttyyn.

Ikävä kyllä Sonic Forcesin juuri julkaistua, 39,99 euroa maksavaa PC-versiota vaivaavat Steam-arvosteluiden perusteella pahat kaatumisongelmat. SEGA kuitenkin korjannee pahimmat viat lähitulevaisuudessa. PC:n lisäksi Sonic Forces on saatavilla Nintendo Switchille, PlayStation 4:lle sekä Xbox Onelle.