Uusimmat

Vieläkö GTA V käy kaupaksi? Kyllä, peliä myytiin tolkuton määrä viimeisen puolen vuoden aikana

14.05.2019 10:30 Muropaketin toimitus

Grand Theft Auto V:n kokonaismyynneistä merkittävä osa tehtiin viimeisen puolen vuoden aikana, vaikka pelin ilmestymisestä on vierähtänyt jo yli viisi vuotta.

Jos olet edellisten kuuden kuukauden aikana ostanut Grand Theft Auto V:n, et todellakaan ole yksin. ComicBook nimittäin raportoi jälleen pelin hämmästyttävistä myyntiluvuista.

Vaikka GTA V ilmestyi alun perin jo vuonna 2013, myytiin sitä kuluneen puolen vuoden aikana peräti 10 miljoonaa kappaletta. Kaikkiaan hittipeliä on nyt myyty 110 miljoonaa kappaletta, eli huomattava osa kokonaismyynneistä on kertynyt yli viisi vuotta pelin ilmestymisen jälkeen.

Pääsyy GTA V:n menestykselle on verkkopeli GTA Online, joka on säilyttänyt suosionsa ja saanut jatkuvasti lisää sisältöä. Lisäksi GTA V ilmestyi alunperin vain Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle, mutta kääntyi myöhemmin nykyisen sukupolven alustoille ja PC:lle, mikä tarkoittaa, että monet pelaajat ovat hyvinkin voineet ostaa pelin kahteen kertaan.

GTA V pitää kolmatta sijaa maailman menestyneimpien pelien listalla. Vain Tetris (1986) ja Minecraft (2011) ovat myyneet sitä enemmän.

Muropaketin uusimmat