Uusimmat

Viime syksyn törppö Tomb Raider -vuoto näyttää olleen oikea, osoittaa jälleen uusi vuoto

19.06.2017 15:15 Muropaketin toimitus

Tomb Raider

Seuraava Tomb Raider -peli näyttää kantavan nimeä Shadow of the Tomb Raider. Nimi pääsi vuotamaan ensimmäistä kertaa viime syksynä, kun kehittäjästudion työntekijä avasi salattuja tiedostoja väärässä paikassa ja väärään aikaan.

Viime syksynä kerroimme poikkeuksellisen typerästä tietovuodosta. Tarinan mukaan muuan Reddit-käyttäjä sai napattua metrossa matkustaessaan kuvan Eidos Montrealin työntekijän läppäriltä, jonka näytöltä saattoi bongata nimen Shadow of the Tomb Raider. Kehittäjästudion työntekijä vaikutti siis selaavan salattuja tiedostoja työmatkalla, eikä tajunnut muiden matkustajien näkevän.

Tuolloin vuoto jäi vaille vahvistusta, mutta nyt Shadow of the Tomb Raiderista on vuotanut lisää materiaalia, nyt jopa kuvien kera. PC Gamer kertoo, että tällä kertaa syypää on kalifornialainen yhtiö Take Off, jonka verkkosivuille ladattiin ennen aikojaan PR-materiaalia pelistä. PC Gamerin julkaisemassa kuvassa voi nähdä useita versioita pelin logoksi, sekä luonnoksia, jotka voivat olla tarkoitettu mahdollisiksi versioiksi pelin kannesta ja julisteista.

Shadow of the Tomb Raideria ei virallisesti ole julkistettu, mutta kahden vuodon perusteella peli alkaa näyttää yhä varmemmalta ja varmemmalta. Uutinen seuraavasta Tomb Raiderista on varmasti iloinen pelisarjan ystäville, sillä sarjan edelliset osat Tomb Raider (2013) ja Rise of the Tomb Raider (2015) ovat saaneet osakseen lähinnä ylistäviä arvioita.

Jäämme odottamaan Eidos Interactiven virallista julkistusta pelistä – tai seuraavaa vuotoa.