Uusimmat

Viime vuoden kehutuimpien pelien joukkoon kohonneen PC-pelin konsoliversio sai julkaisupäivämäärän

03.10.2019 19:01 Muropaketin toimitus

Erinomainen ja perin omintakeinen Return of the Obra Dinn ilmestyy Nntendo Switchille, PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle 18. päivä lokakuuta.

Omaperäinen indieseikkailu Return of the Obra Dinn julkaistiin vuoden 2018 lopulla. Vuoteen 1803 sijoittuvassa etsiväpelissä lähdetään selvittelemään mitä tapahtui Obra Dinn -kauppalaivalla, jonka miehistö on mystisesti kadonnut.

Loistavan vastaanoton saanut indiepeli nousi lähes puskista Metacriticin mukaan vuoden kolmanneksi kehutuimmaksi PC-peliksi. Lokakuun loppupuolella myös konsolipelaajat pääsevät testaamaan erikoista peliä. Eräs pelin tunnusomaisista piirteistä on sen pelkistetty graafinen ulkomuoto, jota myös konsolijulkaisun päivämäärästä kertova twiitti mukailee.