Uusimmat

Viime vuonna nähty Fall Of Light -luolastoseikkailu saapuu pian myös konsoleille

12.07.2018 20:02 Muropaketin kesätoimitus

Dark Soulsista kuin ICO-seikkailustakin vaikuttimia ammentava Fall Of Light saadaan uusille alustoille.

Alkujaan syyskuussa 2017 PC:lle julkaistu Fall Of Light on tekemässä tuloaan myös konsoleille Darkest Edition -lisänimen kera. Kaksihenkisen RuneHeads-italialaistudion kyhäämä toimintaroolipeli saadaan PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä Nintendo Switchille. Fall Of Light: Darkest Editionin vahvistettu tarjoavan kaiken alkuperäisellä PC-versiolla nähdyn sisällön. Mukaan on sisällytetty myös uusiakin luolastoja omilla ansoillaan ja vihollisillaan.

Konsoliversion on määrä ilmestyä vielä kuluvan kesän aikana. Lisää Fall Of Lightista ja sen taustoista voi lukea PlayStation Blogin tuoreesta päivityksestä. Pelistä julkaistu traileri on nähtävissä alta.