Uusimmat

Viimein SNES Classicin ohessa julkaistava Star Fox 2 peruttiin aikanaan Pleikkarin menestyksen vuoksi

27.06.2017 16:22 Muropaketin toimitus

Nintendon yli 20 vuotta sitten peruuttama Star Fox 2 julkaistaan viimein SNES Classic Edition -retrokonsolin ohessa. Pelin kehitys keskeytettiin aikaan aivan kalkkiviivoilla pelkästään siksi, videopeligrafiikat olivat juuri loikanneet merkittävästi eteenpäin.

Kuten kerroimme eilen, sisältää Nintendon syyskuussa ilmestyvä SNES Classic Edition -konsoli yhden todellisen yllätyspelin: Nintendo tulee ensimmäistä kertaa julkaisemaan klassikkopeli Star Foxin (1993) jatko-osan, jonka kehitys keskeytettiin aikaan 1990-luvun puolivälissä.

Vaikka Star Fox 2 on Nintendo kuuluisimpia pelijulkaisun peruutuksia, tietää harva, miksi sitä ei tuotu markkinoille. Kuten Polygon raportoi, paljasti pelistudio Argonaut Softwaren entinen kehittäjä Dylan Cuthbert pari vuotta sitten, mitä kulisseissa tapahtui.

Star Fox 2:n kehitys alkoi pian alkuperäisen pelin ilmestyttyä, ja peliä jopa esiteltiin vuoden 1995 Consumer Electronics Show -tapahtumassa. Samana vuonna Nintendo kuitenkin päätti keskeyttää pelin kehityksen, vaikka se oli Cuthbertin mukaan ”noin 95% valmis”.

”Se tapahtui kesällä 1995, kun PlayStation ja Sega Saturn menestyivät yhtäkkiä erittäin hyvin Japanissa”, Cuthbert kertoi. ”Luulen sen tulleen yllätyksenä Nintendolle.”

”Päätös tehtiin, koska he eivät halunneet vanhan sukupolven 3D:n joutuvan kilpailemaan rinnakkain seuraavan sukupolven paljon paremman 3D:n rinnalla”, Cuthbert selittää.

Sonyn alkuperäinen PlayStation ja Sega Saturn olivat molemmat ilmestyneet Japanissa syksyllä 1994, ja Nintendo ei siis halunnut ryhtyä kilpasille uusien tulokkaiden kanssa vanhalla tuotteella. Niinpä Star Fox 2 peruttiin, ja sarja palasi elävien kirjoihin vasta vuonna 1997 Nintendo 64:lle julkaistun Star Fox 64:n muodossa.