Uusimmat

Vuosien oikeustaistelu päättyi sekavaan tuomioon – Miljoonien arvoinen huippustudio voitti ja samalla myös hävisi kiistan

12.04.2021 20:01 Muropaketin toimitus

Quantic Dream on jo vuodesta 2018 asti ollut syytettynä toksisesta työkulttuurista. Nyt tuomioistuin on päättänyt, että yksittäinen oikeusjuttu tuomittiin studion hyväksi. Samaan aikaan väitteitä ei katsottu epätosiksi.

Quantic Dream on kommentoinut tuomiota väittämällä, että kohu on pienen piirin aiheuttama, ja sen päämääränä on mustamaalata studion mainetta.

“Eräs tietty Twitter-tili on julkaissut muutaman päivän sisällä yli kymmenen tuhatta viestiä, ja tavoitteena on ollut saada perättömät väitteet hakukoneiden huipulle. Meillä on todisteita, että tämän toiminnan takana on hyvin pieni määrä henkilöitä”, kertoi Quantic Dream tiedotteessaan.

Heavy Rain ja Detroit: Become Human -peleistä tunnettu Quantic Dream sanoi, että sisäiset tutkimukset toksisesta työkulttuurista ovat selvittäneet, että väitteet eivät pidä paikkaansa.

Studion työntekijä haastoi työnantajansa oikeuteen vuonna 2018. Hän päätti työsuhteen, koska studion sisäisessä verkossa levitettiin kuvia, joissa tiettyjen työntekijöiden kasvoja oli liitetty häiritseviin kuviin. Vaikka tuomioistuin päätti oikeusjutun Quantic Dreamin hyväksi, tuomiossa ei mainittu erikseen syytteitä homofobiasta ja rasismista.

Tuomioistuin katsoi päätöksessään, että entinen työntekijä ei valittanut epämiellyttävästä työilmapiiristä ajoissa, eikä hänellä ollut todisteita siitä, että toksinen työkulttuuri olisi aiheuttanut terveydellisiä ongelmia.

Asiasta kertoo Eurogamer-sivusto.