World of Warplanes tekee hienon paluun – näin lentoräiskintä korjattiin mahalaskun jälkeen
Lentoräiskintöjen rintamalla ei tapahdu paljoa edes vuositasolla. War Thunder hurisee genren kärjessä omana itsenään ja uuden Ace Combatin taivaalle päästään tänä vuonna. Se yllättävä käänne tulee kuitenkin Wargaming.Netin suunnalta, sillä firman alkujaan jo neljä vuotta sitten julkaisema lentoräiskintä World of Warplanes tekee comebackin.
World of Warplanesin kohtalo on ollut vähän surullinen, sillä ilmainen nettipelattava lentoräiskintä tuntui jossain kehityksensä vaiheessa ihan kivalta. Silti se ei missään vaiheessa oikein sytyttänyt esimerkiksi allekirjoittanutta, vaikka kova lentopelien fani olenkin. Sitten suunta muuttui ja pelistä tuli jollain tapaa mälsä ja tunnoton. Julkaisussa ja sen jälkeen pelasin sitä lähinnä vastuuntunnosta ja toiveikkuudesta, sittemmin peli unohtui täysin.
Warplanesin hiipui julkisuuden etusivuilta, mutta ei peli mihinkään kadonnut. Wargaming jatkoi pelien kehitys- ja julkaisutoimintaa, ja sotapelitrologian kolmas osa World of Warships julkaistiin erittäin positiivisen pöhinän kera. Tanks ja Warships keräsivät kaiken huomion, Warplanes sinnitteli taustalla rumana sisarpuolena.
Miksi näin? Wargaming tiesi, että homma ei ollut mennyt ihan putkeen. Warplanes ei noussut hitiksi, mutta se oli silti löytänyt pelaajakuntansa. Se nähtiin tärkeäksi osaksi Wargamingin repertuaaria, jota ei hylätä vaikka mikä olisi. Kaveria ei jätetä. Kehittäjäporukka keskittyi viilaamaan peliään pienin askelin eteenpäin ja suunnittelemaan samalla tulevia suurempia mullistuksia, joilla se remontoidaan aivan uuteen uskoon.
Vuosien mittaan peliin onkin julkaistu yli 40 päivitystä ja konemäärä on kasvanut yli 250 eri koneen ja variantin laajuiseksi. Kansakuntiakin on jo seitsemän, ainakin tavallaan.
Mutta nyt on aika aloittaa uudelleen.
World of Warplanes 2.0 on uusi alku, joka potkaisee Warplanesin taas käyntiin.
Nyt lähtee
World of Warplanes nähtiin alusta saakka tärkeäksi osaksi Wargaming.Netin vanhan kaartin visioimaa sotapelitrologiaa, jossa kuvataan panssari-, meri- ja iltasotaa kutakin omassa pelissään. Ilmainen, mikromaksuihin pohjautuva sotapeli on puhtaasti netissä pelattava toimintaräiskintä, jossa vastakkain on kaksi 15 pelaajan joukkuetta. Meininki on puhtaasti toimintapainotteista eikä simulaatiopuolesta kannata haaveilla, vaikka lentäminen onnistuu myös joystickillä. Taidolla on kuitenkin väliä ja lentokoneiden yksittäisillä ominaisuuksilla on enemmän merkitystä kuin vaikkapa tankkipelissä.
Ilmailijaväelle iso osa pelin houkutusta on sen monimuotoinen historiankuvaus, sillä lentokalustoa on rouheasti 1920-luvun mopoista pitkälle toisen maailmansodan jälkeisille vuosikymmenille. Yläraja menee – ainakin vielä – lähinnä siinä, että kaikki koneet on aseistettu konekivääreillä ja tykeillä. Ohjuksia ei roiskita, vaan meininki on vahvan historiallista kurva- ja koiratappelua. Raskaampiin koneisiin voi lisäksi lastata raketteja ja pommeja maataloustöitä varten.
Wargamingin väki avasi 2.0:n esittelytapahtumassa Pariisissa pelottomasti pelin vanhoja ja nykyisiä ongelmia, joita 2.0:ssa yritetään korjata isolla kädellä. Lentämisen ja tehtävien yksitoikkoisuus, tekemisen vähyys erilaisille lentokoneille, törmäykset ja kamikazet, hangaarissa odottamisen tylsyys, loputtomaksi kaartotaisteluksi päätyvät taistelut, lentotuntuman heikkous ja strategisen ulottuvuuden puute ovat kaikki pulmia, jotka yhteenlaskettuina tekivät pelistä paljon oletettua mälsemmän. Siihen vielä War Thunderin tarjoama raaka kilpailu ja vertauskohta, niin kyllä siinä jäätiin aika kirkkaasti hopealle.
Mutta miksi pelin hiominen uudeksi versioksi kesti näin kauan? Ken tietää. Ehkä elämä kumousten ja sodan riepomassa Ukrainassa on ollut välillä myrskyistä, ehkä pelin ongelmien paikallistaminen ja hionta oikeasti vei tosi pitkään. Tai sen analysointi, että mitkäs sen tankkipelin rahastus- ja pelimekaniikoista eivät oikein toimikaan lentopelissä, vaan vaativat ihan omanlaisensa toteutuksen.
Nyt käsissä on kuitenkin monin tavoin uusi peli, joka on vanhaan nähden hyvin erilainen. ”Superisti erilainen”, toteaa Wargamingin Alberto Delgado.
Kievin studion Michael Zinchenko ynnääkin pitkän listan asioita, jotka ovat uusia tai joita on uusittu. Listalla ei edes mainittu asiaa, joka kuitenkin oli minun mielestäni se tärkein: nimittäin hyvä tuntuma. Warplanes kuoli minulle ennen kaikkea tunnottoman pelattavuuden takia. Koneet käyttäytyivät liian äkkinäisesti eikä pelaaminen ollut hauskaa. Tämä puoli on saatu nyt kuntoon. Tuntuma on sopivalla tavalla suora ja välitön, mutta myös pehmeä ja luonnollinen. Hiiren heiluttelu tuntuu hyvältä ja koneet tottelevat käskyjä asianmukaisesti. Tällä mittarilla on päästy viimeinkin samalle nautinnollisen pelattavuuden tasolle sen erään kilpailijapelin kanssa.
Siinä sivussa on tehty paljon muutakin. World of Warplanes 2.0 on siitä järeä päivitys, että siinä yritetään yhtaikaa tehdä pelistä rankasti helpommin aloitettava uusille tulijoille ja tarjota samalla hardcore-väelle rutkasti enemmän syvyyttä, kampanjoita, tavoiteltavuutta ja jopa tietynlaista endgame-sisältöä. Mutta kun koko peli on rukattu samalla kertaa uusiksi, niin aivan erityisen haastavaksi tulee veteraanien pitäminen mukana. Liian suuret muutokset voivat karkottaa nämä, liian pienet eivät tee WoWP:stä uutta yleisöä kiinnostavaa. Yritäpä nyt siinä tasapainoilla.
Tämän sanottuaan on kuitenkin todettava, että kyllä tässä on tehty paljon oikein ja hyvin. Warplanesia on avattu ja selkeytetty niin, että se olisi vähän ymmärrettävämpi ensikertalaiselle. Lentosotaan pääsee vaivattomammin ja eri asioiden yhteyden tajuaa paremmin. Syvässä päässä kahlaavalle WG-veteraanille hangaarit, tekkipuut ja muut viritykset ovat tuttua sekamelskaa, jossa on mukava kahlata tutkimassa lentokoneita, lyömässä niihin päivityksiä ja puntaroimassa, että kehtaisiko ostaa kultaa ja Premium-tiliaikaa, kun nyt tekisi kovasti mieli sitä ja tätä ja ehkä tuota paukkuvaa ammusvyötäkin.
Sisällöllisesti peliä on ruuvattu oikein kunnolla niin, että pelaajia kannustetaan tähtäämään pelkän ilmaveivaamisen sijaan tehtävien ja tavoitteiden perään. Suorita suurempia tehtäviä, auta tiimiäsi voittamaan, niin saat hunajaa. Toki tilaa on hävittäjäsankareillekin, ei siinä mitään. Mutta pelaamisesta löytyy nyt syvempiä, taktisempiakin ulottuvuuksia, ja pommien ottamisella kyytiin on syvempääkin merkitystä, samoin maakohteiden rynnäköinnillä.
”Yritimme tehdä kaikista koneluokista hauskempia ja käyttökelpoisempia”, Zinchenko ynnää.
Pelitiloja on myös tehty uusia ja karttoja monipuolistettu. Yhdistetään tähän tehtävät, tavoitteet ja se, että samaa karttaa voidaan pelata useilla erilaisilla asetuksilla ja säännöillä, niin alkaahan siinä riittää tekemistä. Yhdellä ainoalla kartalla saattaa olla hyvinkin kolmesta kahdeksaan erilaista valmista setuppia, joissa maassa sijaitsevien tukikohtien sijainnit ja tyypit vaihtelevat. Näin jokaiselle kartalle voidaan luoda erilaisia pelitiloja ja tavoitteita, jotka eivät ole aina välttämättä symmetrisiä. Osapuolten tavoitteet, kalusto ja pisteet voivat vaihdella, ja toinen osapuoli saattaa esimerkiksi lentää enemmän pommikoneita.
Toimintaa puolestaan saadaan peliin vapaammalla respawnauksella, uudelleensyntymällä. Kuolema ei tarkoita enää katsojaksi joutumista, vaan ilmaan pääsee uudelleen samalla koneella, joskus tyyppiä voi tosin vaihtaakin. Jokaisen kuoleman jälkeen uudelleensyntymää joutuu tosin odottamaan aina vähän pidempään.
Maatukikohdat puolestaan tarjoavat omistajilleen kiintoisia lisiä pelaamiseen. Lentokentän omistaja voi käydä korjauttamassa siellä konettaan. Yhdestä tukikohdasta taasen voi tilata pommikonelauttoja vastustajan tukikohtia röykyttämään, toisesta taas lauotaan V-2-ohjuksia näihin. Tekoälyn ohjastamien pommikoneiden ja ohjusten iskut tukevat suoraan omaa taistelua ja vallan vaihtumista tukikohdissa, joten tukikohtasotaan on oikein hyvä kiinnittää huomiota, jos taktisempi tiimipelaaminen yhtään kiinnostaa.
Mukavana ominaisuutena tukikohtien valtaukseen on monta eri tapaa. Pommarien ja ohjusten tukemien iskujen lisäksi tukikohtia voi jallittaa omilla rynnäköillä, niitaten rakennuksia ja puolustustusta pyssyin, pommein ja konekiväärein. Hävittäjälentäjämmät taasen voivat ampua alas tekoälyn ohjaamia puolutuskoneita. Kun paikkaa on tylytetty riittävästi tarpeeksi kauan, se vaihtaa omistajaa. Dynaamista, näppärää, palkitsevaa ja kaikille lentelijöille löytyy tekemistä.
Yksi iso uusi juttu vielä: pommikoneet. Siis itse lennettävät. Tekoälyn ohjaamat pommarilautat tuovat taistoon omaa suurten korkeuksien lentotoimintaansa, mutta taivaalle voi jatkossa nousta myös pelaajien itse ohjastamien pommikoneiden puikoissa. Näin alkuun käytössä on kolme Premium-pommittajaa, jotka maksaisivat normaalisti rahaa, mutta uuden alun kunniaksi koneita voi lunastaa omakseen tehtäviä suorittamalla.
Pommarikolmikko tarjoilee mukavan annoksen erilaista vaakalentämisen iloa: kun koneet on yhä jaoteltu kymmenen tierin, tehokkuusasteen, mukaan, niin vaatimattomin pommittaja on brittiläinen Blenheim, Tier IV. Seuraavaksi tarjolle tulee jenkkien A-26 Invader, Tier VI, ja kolmanneksi neuvostoliittolainen nelimoottorinen Tier VIII -pommari aivan sodanjälkeisiltä vuosilta.
Mutta millainen se on?
World of Warplanesin comeback jättää koelentojen jälkeen suuhun hyvän maun. Tämä on nyt hauskaa ja toimivaa. Koneet tottelevat ohjausta herkästi ja jopa tavallaan luonnollisesti, vanha äkkinäisyys ja yliherkkyys on saatu lopulta veke. Uudet ja erilaiset pelitilat, toiminnan ja karttojen monimuotoisuus ja tiuha action pitivät nekin kivasti otteessaan, ja peli näyttää hyvältä.
Wargamingin Kievin kehittäjät kertovat, että 2.0:aa on iteroitu hartaudella jo pitkään. No, niin muistaakseni tehtiin myös 1.0:n kohdalla, mutta silti se meni pieleen. Uusi WoWP tuntuu kuitenkin reilusti aiempaa pelattavammalta ja ennen kaikkea hauskemmalta. Siinä samalla peliin on viimein saatu järkevää tekemistä erilaisille konetyypeille, ja monimuotoista tavoiteltavaa pelaajille.
Eikä pommikoneidenkaan saapumisen merkitystä voi vähätellä. Refleksijonnet tuskin nauttivat monimoottoristen koneiden tasaisesta jyrinästä taivaalla, ja sitä miten niillä lennetään kauniisti vaakaa monen kilometrin korkeudessa pommitähtäimen läpi tiiraillen. Joillekin tämä sopii kuitenkin kuin kieli korvaan. Puuha on tavallaan kiireetöntä ja korkeuksistakin voi osallistua aktiivisesti sodan voittamiseen. Samalla ne laajentavat taistelukenttää pystysuunnassa ja haastavat katsomaan myös ylemmäs. Kivaa on sekin, että nyt suurten korkeuksien hävittäjille ja vanhoille kunnon zerströrereille löytyy käyttöä ja motivaatiotakin nousta ylemmäs puolustamaan taivasta ilkeämielisiä pommittelijoita vastaan.
Toki kannattaa silti muistaa yksi asia: tämä on lentoräiskintää. World of Tanks on tankkiräiskintää ja World of Warplanes on lentoräiskintää. Okei, Warships on hidastempoinen ja taktinen sotapeli, aivan eri puusta veistetty. Siksi se onkin niin upea peli. Warplanesissa räiskintä on kuitenkin kovin selkeä ja peittelemätöntä. Koneissa on hitpojot, eikä niissä ole kummoisia rikkimeneviä systeemejä, jotka lentämiseen vaikuttaisivat. Siipi ehkä ottaa runtua, joten kone kääntyy huonommin. Moottori savuttaa, ehkä sammuu. Se on menoa. Ammuksia on loputtomasti ja pommit latautuvat ilmassa lennon aikana. Ainoat rajoitukset ovat liian pitkien sarjojen seurauksena ylikuumentuvat aseet ja hätätehon, boostin, rajallisuus.
Joten miten World of Warplanes pärjää kilpailijaansa War Thunderiin nähden? Ihan hyvin, viimeinkin.
War Thunder on pelinä simulaatiomaisempi ja sen eri aselajien yhdistäminen samaan peliin toimii kivasti. Warplanesissa toiminta on suoraviivaisempaa ja nopeampaa, monin tavoin samanhenkistä, mutta kuitenkin selvästi omalla Wargaming-fiiliksellä ja tyylillä toteutettuna. Käyttöliittymän ja pelattavuuden yhteneväisyydet tekevät pelien välillä hyppimisestä helppoa, mutta erot tuovat toimintaan omia mausteitaan.
Kaikkien uudistustensa, joita tässä on aika turha ruveta listaamaan peräkkäin, tuloksena Warplanes on lopultakin peli, joka lentää tasaveroisena kilpailijansa siivellä. Nyt Warplanes pystyy seisomaan rohkeasti omilla laskutelineillään ja nousemaan kohti uuden aamun aurinkoa. Loppumetreillä ratkaisevaksi tekijäksi nouseekin lähinnä omat mieltymykset: minkä pelin tunnelma, konevalikoima, tehtäväpohjaisuus taikka yhteisö viehättävät eniten? Tai missä pelissä on vähiten huijareita. Ehkä niitä on Warplanesissa 2.0:n myötä vähemmän, ehkä pienempi pelaajayhteisö on valmiimpi ja ystävällisempi ottamaan vastaan uusien, uteliaiden tulokkaiden tulvan.
