Uusimmat

Xbox-pomo selittää konsolipulan toisella tavalla: ”Ongelma ei ole tarjonta, vaan kysyntä”

Kuva: © Muropaketti

13.01.2022 15:33 Muropaketin toimitus

Phil Spencerin mukaan Xboxeja on markkinoilla yhtä paljon kuin ennenkin, mutta kysyntä on kasvanut tavattomasti.

Kenellekään, joka on yrittänyt saada uuden pelikonsolin edellisen vuoden aikana, ei tule uutisena, että saatavuus on ollut heikkoa. Tämän tunnustaa myös Xbox-johtaja Phil Spencer, mutta hän tarjoaa toisen näkökulman konsolipulaan.

”Jos yrität saada Xboxin tai uuden PlayStationin juuri nyt, niitä on vaikea löytää”, Spencer totesi tuoreessa haastattelussa, kertoo Games Industry.

”Ja se ei johdu siitä, että tarjonta olisi heikompaa kuin ennen. Tarjonta on itseasiassa yhtä suuri kuin ennenkin. Kyse on siitä, että kysyntä ylittää saatavuuden meillä kaikilla.”

Globaali mikrosirupula on vaikuttanut konsolivalmistukseen Microsoftilla, Sonylla sekä Nintendolla. Spencer kuitenkin siis alleviivaa, että konsoleita on onnistuttu tekemään yhtä paljon kuin ennenkin, kysyntä vain on kasvanut tavattomasti.

Xbox Series X/S -konsoleiden virallisia myyntilukuja ei ole julkistettu. Games Industryn mukaan Niko Partnersin analyytikko Daniel Ahmad on kuitenkin arvioinut, että niitä olisi myyty yhteensä yli 12 miljoonaa kappaletta. Se on myös tiedossa, että Xbox Series -konsolit ovat myyneet nopeammin kuin mikään aiemmista Xbox-konsoleista.