Uusimmat

Yhden aikakauden loppu – 15 vuotiaan klassikkoräiskinnän serverit suljettiin lopullisesti

14.01.2022 15:41 Muropaketin toimitus

Xbox 360 -konsolilla pistettiin pillit pussiin ja Halot takkaan.

Halo-sarja sai alkunsa alkuperäisellä Xboxilla, mutta monet muistavat pelisarjan kulta-aikana menestyskonsoli Xbox 360:n vuosia. Erityisesti vuonna 2007 ilmestynyt alkuperäisen trilogian päätös Halo 3 oli merkkitapaus ja yksi konsolin myydyimmistä julkaisuista.

Siksi onkin todellinen aikakauden loppu, kun Halo 3:n serverit viimein suljettiin alkuperäisellä alustalla. Kuten Comic Book kertoo, pelattiin eilen 13. tammikuuta viimeiset pelit Xbox 360:n peleissä Halo 3, Halo: Reach ja Halo 4. Pelit itse pysyvät tietysti jatkossakin pelattavissa alustoilla, mutten niiden verkkopeli on mennyttä lopullisesti. Nyt niitä voi pelata vain uudemmilla alustoilla ja osana Halo: The Master Chief Collection -pakettia.

Halo-sarja näyttäisi ponnahtaneen uuteen nousuun joulukuussa ilmestyneen, runsaasti kehuja niittäneen Halo Infiniten myötä. Uusi avoimen maailman Halo on noussut erittäin suosituksi, ja tänä vuonna pelisarjan pohjalta nähdään myös uusi tv-sarja. Vuosien hiljaiselon jälkeen Halo näyttääkin olevan jälleen kaikkien huulilla.

LUE MYÖS: Arvostelu | Halo Infinite on se uusi tuleminen, jota pelisarja on kaivannut

Muropaketin uusimmat