Uusimmat

Yksi Halo Infiniten parhaista aseista jakaa pelaajien mielipiteet – jotkut vaativat jopa poistamista pelistä

Kuva: © Microsoft

11.01.2022 13:13 Muropaketin toimitus

Pro-pelaajat vaativat Manglerin heikentämistä, mutta laajempi pelaajakunta vastustaa.

Verkkoräiskintöjen asevalikoimat jakavat aina mielipiteitä, eikä Halo Infinite ole mikään poikkeus. Aiemmin beta-testin perusteella kehittäjät heikensivät Commando-kivääriä, ja nyt jotkut pelaajat kampanjoivat Mangler-pistoolin muokkaamiseksi.

Kotaku raportoi, että etenkin Halo-ammattilaiset vaativat 343 Industries -pelistudiota joko vähentämään Manglerin tehoa, muuttamaan sen spawnaamistiheyttä tai poistamaan sen kokonaan. Vastavuoroisesti tavalliset pelaajat ovat nousseet barrikadeille puolustamaan pidettyä asetta. Muun muassa yksi Reddit-postaus aiheesta on kerännyt tuhansia tukijoita.

343 Industries puolestaan on vakuuttanut kuulevansa pelaajien palautteen ja ottavansa sen huomioon. Tämä ei vielä kerro, tullaanko Manglerille tekemään jotakin ja mitä, mutta tuskinpa sitä kokonaan pelistä poistetaan.

Alla oleva, marraskuussa julkaistu video esittelee, kuinka näppärä suosittu pistooli oikeastaan onkaan.