Uusimmat

Yli 10-vuotias Titan Quest -toimintaroolipeli remasteroidaan konsoleille keväällä

15.12.2017 08:11 Muropaketin toimitus

THQ Nordic on paljastanut julkaisevansa remasteroidun version Titan Quest -roolipelistä PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja Nintendo Switchille.

Iron Lore Entertainmentin kehittämä ja THQ Nordicin julkaisema Titan Quest -toimintaroolipeli ilmestyi alunperin jo yli vuosikymmen sitten PC:lle, mutta marraskuussa peli sai yhtäkkiä uuden laajennuksen, mikä jo osoitti, ettei THQ ole hylännyt peliä. Nyt yhtiö on myös julkistanut kääntävänsä Diablo-henkisen hack and slash -roolipelinsä nykyisen sukupolven konsoleille.

Kuten Video Gamer kertoo, tullaan Titan Quest kääntämään PlayStation 4:lle, Xbox Onelle sekä Nintendo Switchille. Kahdelle ensiksi mainitulle peli ilmestyy 20. maaliskuuta, mutta Switch-version julkaisupäivää ei ole vielä julkistettu.

Uudelleen remasteroitu versio pelistä sisältää PC:ltä tutun pelin kokonaisuudessaan sekä aiemmin ilmestyneen Immortal Throne -laajennuksen. Konsolikäännös tukee myös PC-version tapaan 2-6 pelaajan online-yhteistyöpeliä, mutta se ei tule sisältämään marraskuussa ilmestynyttä uutta Ragnarök-lisäosaa.

Pelistä julkaistaan ainakin Xbox Onelle ja PS4:lle myös näyttävä Collectors Edition -boksi, josta näet kuvan alta.