Uusimmat

Zombie-peli Dying Lightin tukemista jatketaan – Luvassa vuosi ilmaista DLC-sisältöä

25.07.2017 14:14 Muropaketin toimitus

Techland on julkistanut tukevansa vuonna 2015 ilmestynyttä Dying Light -peliään vielä ainakin kymmenen DLC-laajennuksen voimin. Pelillä kerrotaan yhä olevan puoli miljoonaa viikottaista pelaajaa.

Avoimen maailman zombie-selviytymispeli Dying Light (2015) on osoittautunut melkoiseksi menestykseksi: vaikka pelin julkaisusta on jo puolitoista vuotta, kerää peli yhä peräti 500 000 viikottaista pelaajaa.

Jatkuvan suosion vuoksi pelistudio Techland on julistanut, että se jatkaa pelin tukemista uudella DLC-sisällöllä. VG24/7:n mukaan Techland tulee julkaisemaan Dying Lightille 10 ilmaista DLC-laajennusta seuraavan vuoden aikana. Lisäosat julkaistaan maksutta kaikille alustoille.

Alla olevalla julkistusvideolla Dying Lightin tuottaja Tymon Smektała kertoo, mitä tulevat laajennukset pitävät sisällään. Luvassa on hänen mukaansa uusia vihollisia, enemmän pelitapahtumia, selvitettäviä mysteerejä, sekä ”paljon, paljon muuta”. Esimakuna tulevasta kehittäjät julkaisevat pian uusia vihollisia sisältävän DLC #0 -laajennuksen, joka ei ole yksi kymmenestä lisäosasta, mutta yhtä lailla ilmainen.

Dying Light ilmestyi vuonna 2015 PlayStation 4:lle, PC:lle ja Xbox Onelle. Muropaketin arvostelussa peli sai 3,5 tähteä, ja Metacriticissä sen keskiarvo on alustasta riippuen 74–75.

Muropaketin uusimmat