Uusimmat

Elisa otti OnePlussan puhelimet valikoimiinsa ensimmäisenä eurooppalaisena jälleenmyyjänä

12.05.2016 11:38 Juha Kokkonen

oneplus-2-120516

Elisa on ilmoittanut tänä aamuna julkaisemassaan tiedotteessa tuovansa ensimmäisenä eurooppalaisena jälleenmyyjänä valikoimiinsa kiinalaisen OnePlussan älypuhelimia. OnePlussan puhelimet ovat keränneet lyhyessä ajassa melko suuren suosion harrastajien keskuudessa, mutta rajallisen saatavuuden vuoksi ne eivät ole vielä levinneet laajemmin tavallisten kuluttajien keskuuteen.

Olemme iloisia voidessamme tuoda OnePlus-puhelimet ensimmäisenä Euroopassa myyntiin Elisan asiakkaille”, kertoo puheliittymien liiketoimintajohtaja Jan Virkki Elisalta. ”OnePlus on jo aiemmalla hyvin rajoitetulla jakelullaan onnistunut hankkimaan lyhyessä ajassa merkittävän käyttäjämäärän asiakkaidemme keskuudessa. Elisan verkossa on jo tuhansia OnePlus-käyttäjiä. Laitteen hankinnan nyt ratkaisevasti helpottuessa uskomme määrän kasvavan huomattavasti. Uskomme OnePlussan nousevan yhdeksi merkittävimmistä haastajista nykyisille suosituimmille merkeille”, Virkki jatkaa.

Elisa aloittaa OnePlus-puhelimien myynnin tänään torstaina ja laitteet löytyvät jo yrityksen verkkokaupasta. Ilahduttavana asiana hinnat ovat samat kuin OnePlussan omassa verkkokaupassa, eli päälle ei ole lyöty ”Suomilisää”. Edullisemman OnePlus X:n hinta on kertamaksulla 269 euroa ja OnePlus 2 -huippumallin 345 euroa. Tarjolla on myös OnePlussan lisävarusteita, kuten suojakuoria.

Elisan valikoimapäällikkö Ville Valkaman mukaan OnePlus-puhelimien takuuasiat hoituvat ainakin toistaiseksi suoraan valmistajan takuukäytäntöjen mukaisesti. Ongelmatilanteissa Elisa lupaa kuitenkin olla asiakkaan apuna ja tukena. Valkama kertoo Elisan seuraavan tiiviisti OnePlussan takuukäytäntöjen toimimista ja pyrkii saamaan mahdolliset huoltoprosessit toimimaan mutkattomasti asiakkaan kannalta.

Elisan Suomen lanseerauksen kunniaksi OnePlus on ilmoittanut tarjoavansa oluset suomalaisille OnePlus-puhelimien käyttäjille ensi sunnuntaina. OnePlus-kokoontuminen tapahtuu Helsingissä Olutravintola Villi Wäinössä. Ilmoittautuminen on tehtävä erillisellä kutsusivulla, joka löytyy täältä. Paikalla OnePlussan työntekijät tunnistaa yrityksen teepaidoista.

TaskuMuron testasi OnePlus 2:n viime syksynä ja OnePlus X:n tammikuussa. Molemmat arvosteltiin erityisesti hintaansa nähden hyviksi tuotteiksi.

Juha Kokkonen

Muropaketin uusimmat