Uusimmat

Kamera ja uudet palvelut

29.03.2017 18:00 Juha Uotila

Kamera ja uudet palvelut

Kameraosastolla S8 ja S8+ jatkavat siitä, mihin loistava S7-sarja jäi. Laitteiden takakamera on varustettu 12 megapikselin kennolla ja f1.7-aukolla. Siinä on uutena ominaisuutena muun muassa Multi-Frame Processing -toiminto, jossa kamera ottaa useamman kuvan ja osaa itse valita näistä parhaan. Laitteiden etukameran tarkkuus on kahdeksan megapikseliä, ja aukko on sama f1.7.

Sekä etu- ja takakameran automaattitarkennus tuntui toimivan jälleen todella ripeästi. Valitettavasti testitilaisuudessa puhelimen kameroilla otettuja kuvia ei saanut mukaan, joten kameran laadusta on vielä tässä vaiheessa mahdoton sanoa mitään sen enempää.

Osana uusia S8- ja S8+ -puhelimia Samsung lanseeraa oman avustajansa, jonka se on nimennyt Bixbyksi. Samsungin edustaja esitteli Bixbyä Lontoossa, mutta kuten arvata saattoi, toimivat sen äänikomennot julkaisuvaiheessa vain englanniksi ja koreaksi. Suomen tuen tilannetta kommentoitiin periaatteellisella tasolla, ”pyritään tuomaan tulevaisuudessa”.

Bixbyn osaa tunnistaa esineitä ja paikkoja kameran avulla. Esimerkkinä tilaisuudessa otettiin kameran Bixby-tilalla kuva paikallisesta nähtävyydestä, jonka jälkeen Bixby teki kuvalle verkkohaun, osasi tunnistaa nähtävyyden ja näytti verkkohakutulokset kyseiselle paikalle.

Digiapuri pystyy myös hakemaan esimerkiksi suklaarasiasta otetun kuvan avulla sen hintatiedot. Esittelytilaisuudessa Bixby näytti tulokset Amazonin verkkokaupasta. Samsungin edustajan mukaan hakutulokset ovat kuitenkin aina paikalliset. Galaxy S8:n ja Galaxy S8+:n julkaisuvaiheessa tosin laitteisiin tuskin saadaan Suomesta kattavia hintatietoja.

Lontoossa esiteltiin uutta Samsung Connect -palvelua/sovellusta, jolla Samsung pyrkii yhdistämään IoT- sekä älylaitteiden hallinnoinnin yhteen sovellukseen. Sovellus osaa ohjata mitä tahansa äly- tai IoT -laitetta joka tukee Samsungin SmartThings-rajapintaa.

Samsung esitteli esimerkkinä oman älyjääkapin toimintaa, jolloin puhelimen ruudulta voi tarkistaa, onko jääkaapissa esimerkiksi maitoa vai pitääkö sitä kauppareissulla ostaa.

Kaikki Samsungin tänä vuonna tulevat älylaitteet aina robotti-imureista jääkaappeihin tulevat tukemaan Samsung Connectia. Järjestelmään voidaan myös liittää muiden valmistajien laitteita kuten esimerkiksi Philipsin HUE-älyvaloja, kunhan laite on SmartThings-sertifioitu.

Samsungin molempien puhelimien kokoluokka vaikutti todella mietityltä. Kompaktimpaa, mutta kuitenkin isoa näyttöä haluaville Galaxy S8 on muotoilunsa ja uuden 5,8 tuuman Infinity Display -näytön ansiosta jopa pienempi kuin viimevuoden Galaxy S7 Edge.

Normaalin S8:n käyttö yhdellä kädellä onnistui omilla, pienehköillä kourillani ilman minkäänlaisia kurotteluja tai käden asennon vaihtelua, kun puhelinta hallittiin yhdellä kädellä.

Isoveli Galaxy S8+ istui käteen myös todella hyvin. Puhelimen käyttäminen onnistui myös 6,2 tuuman valtavalla näytöllä hyvin. Ainoastaan Androidin tilapalkkiin yltäminen vaati pientä sormella kurottamista ja käsittelyasennon vaihtamista.

Vertasimme laitteen kokoa Huawein Mate 9 Pro -puhelimeen, joka on varustettu 5,5 tuuman AMOLED-näytöllä. Vertailussa näkee, kuinka S8+ on pituudeltaan vain hiukan Mate 9 Pro’ta pidempi.

Ensifiilikset molemmista laitteista jäivät erittäin positiivisiksi. Samsung on nyt tuonut puhelinmarkkinoille jotain oikeasti uutta ja erilaista.

Molempien puhelinten koko, kun otetaan kasvaneet näyttökoot huomioon, iskevät juuri sinne, missä suurimmat ongelmat nykyisissä tuotteissa ovat. Samsung tarjoaa tänä vuonna kuluttajille mahdollisuuden saada suurikokoisen näytön kompaktissa koossa.

Itse laitteiston tehokkuudesta ja ohjelmiston toimivuudesta ei ole mahdollista antaa vielä tarkempaa analyysia, mutta demotilanteessa ohjelmisto tuntui toimivan liukkaasti ja minkäänlaisia hidasteluja ei laitteissa ollut havaittavissa.

Sisältö

  1. Esittely Galaxy S8 ja S8+
  2. Kamera ja uudet palvelut
  3. Uudet lisävarusteet
  4. Samsung Gear VR ja Gear 360