Uusimmat

Huhu: Lumia 650 näkee päivänvalon 1. helmikuuta

19.01.2016 11:19 Pekko Lainiala

Lumia650_19012016

Microsoft ei ole kyennyt pitämään Lumia 650:aa kovinkaan suurena salaisuutena, sillä laite on esiintynyt muutamissa kuvavuodoissa ja sen tulevat ominaisuudetkin ovat pyörineet huhupuheissa jo pidemmähkön aikaan. Lisäksi Microsoftin markkinointijohtaja vahvisti laitteen olemassaolon haastattelutilanteessa.

Nyt WindowsCentral on heittänyt kehiin oletetun esittelypäivän. Sivusto nojaa useampaan lähteeseen, jotka ovat kertoneet esittelyn tapahtuvan 1. helmikuuta. Tiettävästi luvassa ei ole sen suurempaa pressitilaisuutta, vaan laite esiteltäisiin Microsoftin blogissa.

Windows 10 Mobile -käyttöjärjestelmää käyttävään laitteeseen odotetaan viiden tuuman näyttöä 720p-resoluutiolla, Snapdragon 210- tai 212-järjestelmäpiiriä, yhden gigatavun RAM-muistia, 8 gigatavun tallennustilaa ja microSD-korttipaikkaa sekä viiden ja kahdeksan megapikselin kameroita. Värivaihtoehtoina tullaan tiettävästi näkemään musta ja valkoinen.

Kaiken kaikkiaan Lumia 650 on siis melko tylsä laite, joten blogijulkistus voi hyvinkin pitää paikkansa. Mielenkiintoisena puolena voidaan pitää sitä, että 650:n on useamman sivuston toimesta huhuttu olevan viimeinen Lumia-brändäystä käyttävä Microsoftin puhelin. Huhujen mukaan yhtiö ottaisi myös puhelimissa käyttöön Surface-brändin.

WindowsCentral, Microsoft will announce the Lumia 650 on February 1 with little fanfare

PÄIVITYS 21.1 klo 13:30: WinFuture-sivuston saamien tietojen mukaan Lumia 650:n suositushinta tulee olemaan saksalaisen teleoperaattori O2:n valikoimissa 219 euroa.

WinFuture (käännös)

Pekko Lainiala

Muropaketin uusimmat