Uusimmat

Lenovo-pomo: Kaikissa vuoden 2016 Moto-malleissa sormenjälkitunnistin

12.01.2016 13:47 Juha Kokkonen

motosormenjälki

Lenovon varatoimitusjohtaja Chen Xudong on kertonut haastattelussa kiinalaiselle Tech Sina -sivustolle mielenkiintoisia yksityiskohtia vuoden 2016 aikana julkaistavista Vibe- ja Moto-älypuhelimista.

Yksi Motorolan päättyneen vuoden malleille tyypillinen seikka oli sormenjälkitunnistimen puuttuminen, mutta alkaneen vuoden aikana asiaan on luvassa korjaus. Xudongin mukaan nimittäin kaikista vuonna 2016 julkaistavista Moto-puhelimista tulee löytymään sormenjälkitunnistin. Lisäksi hän paljasti, että kaikissa tänä vuonna julkaistavissa Moto-malleissa on vähintään viiden tuuman näyttö. Lenovon markkinatutkimuksien ja myyntitulosten mukaan pienille näytöille löytyy kysyntää lähinnä Euroopasta, kun taas muualla käyttäjät kaipaavat suurempia näyttöjä. Moto-mallien ulkonäköä tullaan myös hienosäätämään paremmin idän ja lännen kuluttajia miellyttävään suuntaan.

Xudong kertoi myös haastattelussa Lenovon julkaisseen liikaa puhelinmalleja viime vuonna, joka ruuhkautti sen mallistoa. Tänä vuonna yritys aikoo vähentää julkaistavien mallien määrää ja yksinkertaistaa mallistoaan. Moto-mallit tulevat keskittymään high-end-markkinoille ja Vibe-mallit edullisempaan hintaluokkaan. Lenovon aikomuksena on yhdistää Vibe UI ja Moto-mallien lähes vakio-Androidia mukaileva käyttöliittymä uudeksi käyttöliittymäksi, joka julkaistaan ensi vuonna (2017). Xudong vahvistaa myös, että Google aikoo lanseerata Play-kaupan Kiinan markkinoille tänä vuonna.

Android Beat, Moto smartphones releasing this year will feature a fingerprint scanner; Google Play coming to China and more

Tech Sina (käännös kiinasta)

Juha Kokkonen

Muropaketin uusimmat