Uusimmat

Tizen-käyttöjärjestelmä

28.12.2016 10:28 Juha Kokkonen

Tizen-käyttöjärjestelmä

Ohjelmistopuolella Samsung luottaa Gear S3:ssa omaan Linux-pohjaiseen Tizen-käyttöjärjestelmäänsä, jota se on kehittänyt vuodesta 2011 lähtien. Vuosi sitten Gear S2:n yhteydessä Samsung uudisti Tizenin älykellokäyttöliittymän täysin ja olimmekin sen toimintaan erittäin tyytyväisiä.

Gear S3:n kohdalla käyttöjärjestelmä on pysynyt lähes entisen näköisenä ja soppaan on lisätty lähinnä muutamia uusia sovelluksia ja toimintoja. Testikappaleemme Tizen-käyttöjärjestelmän versio oli 2.3.2.1 ja ohjelmiston koontinumero R760XXU1APK6. Sama Tizen-versio on tarjolla päivityksenä myös Gear S2:een.

Yhteydenpito Gear S3:n ja Android-älypuhelimen välillä tapahtuu edelleen tuttuun tapaan Bluetooth Low Energy -yhteyden sekä Samsung Gear -yhteyssovelluksen avulla. Puhelimen Android-versio on oltava 4.4 tai uudempi ja laitteesta suositellaan löytyvän vähintään 1,5 Gt RAM-muistia. Apple lupaili jo vuosi sitten tukea iOS-laitteille, mutta sellaista ei ole edelleenkään tarjolla Gear S3:lle.

Samsungin omilla puhelimilla (testasimme Galaxy S7 edgellä) kellon käyttöönotto toimii varsin sutjakasti ja vaatii ainoastaan Gear-yhteyssovelluksen asentamisen. Muiden valmistajien puhelimiin (testasimme OnePlus 3T:llä) on asennettava lisäksi ainakin Gear S Plugin- ja Samsung Accessory Service -nimiset lisäosat sekä suositeltavasti myös S Health -sovellus, johon integroituvat kellon kuntoiluominaisuudet.

Samsung Gear -sovelluksen ulkoasua on hieman uudistettu sitten alkuvuoden, mutta toimintaperiaatteeltaan ja sisällöltään se on pysynyt täysin samanlaisena. Samsung Gear tarjoaa käyttäjälle työkalut kellon asetusten sekä kellotaulujen ja käyttöliittymän ulkoasun kustomoimiseen. Käyttöliittymä on selkeä ja melko helppokäyttöinen. Lisäsovelluksia ja kellotauluja voi ladata kelloon Samsungin oman kellosovelluskaupan kautta, mutta niiden lataamiseksi on ensin kirjauduttava sisään Samsung-tilillä.

Tyylikkäitä kellotauluvaihtoehtoja löytyy sovelluskaupasta melko mukavasti, mutta sovellusten suhteen tilanne on toinen. Samsung kertoo sovelluskaupassaan olevan yli 10 000 Tizen-sovellusta, mutta vain pieni osa niistä toimii kellossa. Valikoima ei ole parantunut kuluneen vuoden aikana juuri lainkaan ja ”järkevien” sovellusten tarjonta on suorastaan surkea. Tunnettuja nimikkeitä on vain kourallinen ja niistäkin esimerkiksi Spotify tuli saataville vasta muutamaa päivää ennen joulua.

Käyttöjärjestelmän perusilme ja toimintalogiikka on pysynyt Gear S3:ssa lähes muuttumattomana Gear S2:een nähden. Kaikkien markkinoilta löytyvien älykellojen tapaan käyttöliittymän keskipisteenä on kellotaulu, joka on käyttäjän vaihdettavissa.

Kellonäkymästä vasemmalle pyyhkimällä (tai näytön kehystä oikealle pyörittämällä) pääsee selaamaan ”pikaohjelmia”, jotka ovat käyttäjän valittavissa olevia widgettejä eri sovelluksiin liittyen.

Oikealle pyyhkäisemällä saa näkyviin kelloon tulleet ilmoitukset, jotka saattavat liittyä esimerkiksi puhelimeen saapuneisiin puheluihin, viesteihin tai sähköposteihin. Ilmoitukset kuitataan luetuiksi ylöspäin pyyhkäisemällä. Viesteihin voi halutessaan vastata suoraan ilmoituksesta käsin, joskin tekstiviesteihin ja sähköposteihin vastaaminen toimii ilmeisesti vain Samsungin omilla puhelimilla.

Kellonäkymästä valaspäin pyyhkäisemällä avautuu tuttuun tapaan pika-asetusvalikko, joka näyttää kellon akun ja yhteyden tilan sekä tarjoaa pikapainikkeet musiikkisoittimelle, lentotilalle, älä häiritse -tilalle, äänenvoimakkuuden säädölle sekä näytön kirkkauden säädölle.

Kellon oikeasta kyljestä löytyvillä näppäimillä ylemmällä voi palata yhden valikkoaskeleen taaksepäin ja alemmalla palata kellotaulunäkymään, tai vaihtoehtoisesti siellä jo ollessa siirtyä sovellusvalikkoon.

Kellon mukana toimitetaan viitisentoista esiladattua kellotaulua, joita käyttäjä pääsee vaihtamaan joko puhelimen hallintasovelluksesta käsin tai yksinkertaisesti kellotaulua pitkään painamalla. Osa vakiokellotauluista tarjoaa muokkausmahdollisuuksia sisällön ja ulkonäön suhteen. Lisäksi osasta realistisemman näköisistä kellotauluista löytyy käden liikkeen mukaan reagoiva animointi, joka matkii valon heijastumista kellotaulun pinnasta. Lisää kolmansien osapuolien kellotauluja voi ladata ilmaiseksi sekä maksua vastaan Samsungin sovelluskaupasta.

Gear S3:n sovellusvalikkoon pääsee alempaa kylkipainiketta painamalla, ja siellä liikutaan näytön kehystä pyörittämällä. Esiasennettuja sovelluksia on parisen kymmentä ja ne kattavat varsin hyvin kaikki tärkeimmät perustoiminnot. Tosin muun muassa ajastin ja sekuntikello puuttuivat vakiovalikoimasta, mutta ne löytyivät Samsungin tekeminä sovelluskaupasta.

Allekirjoittanut löysi ja latasi hyödylliseksi katsomiaan kolmannen osapuolen sovelluksia sovelluskaupasta vain kourallisen. Edellä mainittujen sekuntikellon ja ajastimen ohella kelloon päätyi nopeusmittari, Here WeGo -karttasovellus sekä Spotify.

Gear S3:n uutuusominaisuuksiin lukeutuu puhelintoiminto, joka Suomen markkinoilla onnistuu ainoastaan hands-free-tyyppisesti puhelimen kautta. Toisin sanoen kello ei toimi yksinään puhelimena, vaan puhelu kierrätetään kelloon puhelimen kautta. Puhelin voi kuitenkin sijaita huoletta vaikka taskussa tai pöydällä ja keskustelun voi käydä kellon kautta. Kellon kaiuttimen äänenlaatu on puhelukäyttöön riittävä ja langan toisessa päässä olleiden mukaan myös mikrofonin äänenlaadussa ei ollut suurempaa valittamista.

Gear S3 toimii myös tekstinsyöttövälineenä ja vaihtoehtoja on varsin monta, joskaan kaikki niistä eivät toimi suomeksi. Viesteihin voi vastata mm. tavallisella numeropohjaisella näppäimistöllä kirjoittamalla, valmiilla pikavastauksilla sekä emoji-kuvakkeilla. Lyhyiden tekstinpätkien kirjoittaminen onnistui ainakin allekirjoittaneelta yllättävän sujuvasti. Uutena ominaisuutena tullut piirtokirjoitustila ei ole käytettävissä suomen kielellä, kuten ei myös edelleenkään S Voice -puheentunnistus.

Gear S3:n liikuntaominaisuuksista vastaa Samsungin tuttu S Health, jonka ulkonäköä on muokattu vain kevyesti Gear S2:n ajoista. Sovellus näyttää edelleen keskeisimmät tiedot käyttäjän aktiivisuudesta, askeleista ja sykkeestä sekä mahdollistaa muun muassa kahvin ja veden juomisen helpon seuraamisen. Sovellus myös patistaa yli tunnin paikallaan ollutta käyttäjää liikkeelle ja venyttelemään (kytkettävissä pois asetuksista) sekä luo viikkokoosteita käyttäjän liikkumisesta.

S Health mittaa käyttäjän sykettä automaattisesti satunnaisin väliajoin ja muodostaa niistä graafin sovelluksen muistiin. Sovellus tunnistaa automaattisesti eri liikuntamuodot, kuten kävelyn, juoksun, pyöräilyn ja portaiden nousun. Käytännössä kyseinen ominaisuus toimi testijaksolla kohtalaisesti.

Varsinaisessa treenaustilassa erilaisia aktiviteetteja löytyy viitisentoista kappaletta, sekä niiden ulkopuoliseen lajiin tarkoitettu ”muu harjoitus” -tila. Mukana on perusvaihtoehdot, kuten kävely, juoksu ja pyöräily sekä joukko yleisimpiä kuntosalilaitteita, kuten kuntopyörä ja soutulaite.

Uutena ominaisuutena mukaan on lisätty muutama yleinen lihaskuntoliike, kuten vatsarutistukset, kyykyt ja haarahyppy, joita on mahdollista suorittaa kellon ohjastamana. On kuitenkin harmillista, ettei kellosta löydy moni urheilulajeja (kuten jääkiekko, jalkapallo, salibandy), jotka löytyvät S Health -puhelinsovelluksen valikoimasta.

Treenin aikana kello näyttää näytöllä käytetyn ajan, kulutetut kalorit sekä kävely-, juoksu- ja pyöräilyaktiviteeteissa myös jatkuvan sykkeen sekä kuljetun matkan ja nopeuden. Harjoituksen päättyessä kello antaa harjoitteesta yhteenvedon ja piirtää kuljetun reitin kartalle. On harmi, että sykkeen mittaus ei ole tarjolla muissa kuin edellä mainituissa harjoitteissa.

Terveys- ja liikuntatietoja pääsee tarkastelemaan tarkemmin puhelimeen asennetun S Health -sovelluksen kautta. Pienen tutustumisen jälkeen käyttöliittymältään varsin selkeä sovellus tarjoaa melko monipuolista tietoa aktiivisuudesta, askelista, kulutetuista kaloreista, sykkeestä ja unen laadusta. Sovelluksen aloitussivulle voi muokata näkyviin itseä kiinnostavia toimintoja ja liikuntasuoritteita.

Sisältö

  1. Johdanto, pakkaus ja oheistarvikkeet
  2. Fyysinen toteutus ja tekniset ominaisuudet
  3. Tizen-käyttöjärjestelmä
  4. Käyttökokemukset ja huomiot
  5. Yhteenveto