LeEco Le X850 tulee lopulta huhtikuussa

LeEco Le X850 -älypuhelin on pyörinyt erilaisten huhujen ja vuotojen kohteena jo kuukausia sitten. Kiinalaisten sertifiointiviranomaisten sivuilta tietoja luurista vuoti julki jo viime vuoden marraskuussa, ja yrityksen toimitusjohtajan Jia Yuetingin nähtiin nappaavan sellaisella selfietä. Nyt GizmoChina kertoo, että tunnettu tietovuotaja, Weibo-käyttäjä @kjuma on nyt paljastanut puhelimen saapuvan myyntiin huhtikuun 11. päivänä.

Puhelimesta tulee myyntiin neljä värivaihtoehtoa: musta, valkoinen, kulta ja harmaa. Puhelimen järjestelmäpiiri on Qualcommin Snapdragon 821, sen näytössä on kokoa 5,7 tuumaa ja tarkkuutta 2560 x 1440 pikseliä.

Erityistä huomiota on herättänyt laitteen emoji-kuviolta vaikuttava kameraratkaisu, joka koostuu kahdesta 13 megapikselin kamerasta ja led-salamasta. Kuvaamiseen on panostettu etupuolenkin suhteen, sillä etupuolelta löytyy peräti 16 megapikselin selfie-kamera. Keskusmuistia on tarjolla versiosta riippuen neljä tai kuusi gigatavua, ja tallennustilan puolesta kolme eri mallia: 32, 64 ja 128 gigatavuiset.

Aiemmin raportoitu Android 6.0 -käyttöjärjestelmä on oletettavasti päivitetty jo 7.0 -versioon julkaisuun mennessä. Puhelimen hintakin on jo tiedossa, noin 240 euroa, mutta lopullinen nimi ei ole vielä varmistunut.

Muropaketin toimitus
Tagit: LeEco
LeEcon tulevassa X10-puhelimessa peräti neljä kameraa

Kommentit

Osallistu keskusteluun MuroBBS:ssäKommenttikupla