Uusimmat

Nintendo Switchiin harkittiin käyttöjärjestelmäksi Androidia

25.03.2017 11:18 Muropaketin toimitus

Nintendon Switch-konsoli on ollut nintendomainen myyntimenestys. Viime aikoina sen ylle on tosin heittänyt varjonsa epäilys siitä, että kyseessä olisi vain kauniimpin kuoriin pakattu NVIDIA Shield. Oli miten oli, jo kauan sitten velloneiden huhujen mukaan konsolin käyttöjärjestelmäksi harkittiin Androidia. Cyanogenin Kit McMAster on nyt paljastanut huhujen levänneen vankalla pohjalla.

McMasterin mukaan Nintendo ehdotti Cyanogenille oman Android-version tekemistä ”tietylle kannettavalle laitteelle”. 9to5googlen mukaan McMaster ei kuitenkaan innostunut asiasta lainkaan, vaan lähetti japanilaisyrityksen matkoihinsa kyselemästä. McMasterin asiasta kertonut twiitti on tosin sittemmin poistettu Twitteristä.

Avoimuuden filosofian pohjalle perustuva Cyanogen olisikin ollut erikoinen valinta mahdollisimman suljetuksi tarkoitetun pelikonsolikäyttiksen tekijäksi. Saattaa kuitenkin olla, että jotain Cyanogen/Nintendo -rintamalla vielä tapahtuu. McMaster nimittäin twiittasi haaveilevansa yhteistyöstä, jonka hedelmänä olisi enemmänkin puhelinta muistuttava Switchin kakkosversio. Tämänhetkinen Switchin käyttöjärjestelmä hyödyntää hänen mukaansa jo joitakin palasia Androidista, vaikka suurimmaksi osaksi perustuukin pohjimmiltaan Nintendon omaan ytimeen.

Muropaketin uusimmat