Uusimmat

Nokia 6:lle ennakoidaan kansainvälistä julkaisua: ”merkitkää kalenteriin 26. helmikuuta”

11.01.2017 15:50 Muropaketin toimitus

HMD Global julkisti sunnuntaina virallisesti uuden Nokia 6 -puhelimen, joka tulee tänään myyntiin Kiinan markkinoilla mallinimellä TA-1000. Muusta maailmasta ei ole virallista tietoa, mutta Nokiapoweruser-sivusto on löytänyt Bluetooth-sertifioinnista maininnan mallista TA-1003, josta veikataan Nokia 6:n kansainvälistä versiota.

Sertifioinnin kuva ei ole ainoa Nokia 6:n kansainväliseen julkaisuun viittaava todiste. Nokiapoweruser kertoi jo aikaisemmin Nokian sivuilta löytyvän puhelimelle kansainvälinen tuotesivu, joka on kuitenkin tällä hetkellä piilotettu.

Nokia on myös kehoittanut Facebook-sivuillaan laittamaan ylös päivämäärän 26. helmikuuta. Tämä päivä on juuri ennen Barcelonassa 27.2.-2.3. järjestettävää Mobile World Congress -tapahtumaa, joten yhtiö viittaa kehoituksellaan hyvin todennäköisesti uusiin puhelinjulkistuksiin.

Nokia 6:n järjestelmäpiirinä on Snapdragon 430 ja grafiikkapiirinä Adreno 505. Lisäksi puhelin sisältää 64 gigatavua tallennustilaa ja 4 gigatavua RAM-muistia. Siinä on kaksi SIM-paikkaa ja paikka microSD-muistikortille. Puhelimessa on 5,5 tuuman IPS LCD -näyttö FullHD-resoluutiolla ja se on tehty Gorilla Glass 3 -suojalasista.

Puhelimesta löytyy myös 16 megapikselin kamera takaa ja 8 megapikselin kamera edestä. Molemmissa kameroissa on f/2.0 aukolla. Laitteen runko on valmistettu yhdestä alumiinikappaleesta, ja siinä on 3000 mAh:n akku. Käyttöjärjestelmänä uudessa Nokiassa on Android 7.0 Nougat.