Uusimmat

OnePlus 3 ja 3T saavat myös Android O -päivityksen

01.06.2017 10:17 Muropaketin toimitus

OnePlus -älypuhelinyhtiön perustaja ja toimitusjohtaja Pete Lau on kertonut henkilökohtaisella Twitter-tilillään, että OnePlus-mallit 3 ja 3T tulevat saamaan myös Android O -käyttöjärjestelmäpäivityksen. Android Authorityn mukaan myös yhtiön tuleva OnePlus 5 tulee sekin aikanaan päivittymään Android O -käyttöjärjestelmään.

OnePlus ei ole kuitenkaan aiemmin ollut kovinkaan nopea puhelintensa päivittämisessä uusimpaan Android-versioon. Esimerkiksi yhtiön vuonna 2015 julkaisema OnePlus 2 -malli odottaa edelleen laitteelle luvattua Android 7.0 Nougat -päivitystä. Päivityksen hitaus on saanut monet laitteen omistajat turhautumaan tilanteeseen. Sen johdosta OnePlus 2 -käyttäjät aloittivat aiemmin myös sosiaalisen median kampanjan, jolla käyttäjät pyrkivät herättämään valmistajan huomion.

Android O:n tulevista ominaisuuksista voi lukea lisää täältä.

Muropaketin uusimmat