Uusimmat

Samsungilla melkoinen katastrofi käsissään – jo useita ”korjatun erän” Note 7 -puhelimia syttynyt palamaan

10.10.2016 12:19 Juha Kokkonen
Kuva: Daniel Franks

Kuva: Daniel Franks

Samsungin ongelmat Galaxy Note 7 -älypuhelimen kanssa näyttäisivät eskaloituvan katastrofaalisiin mittoihin, sillä viikonlopun aikana julkisuuteen on tullut jo useita tapauksia, joissa myös turvalliseksi mainitusta uudesta erästä peräisin olleet laitteet ovat kärähtäneet käyttökelvottomiksi. Kaikki tapaukset vaikuttaisivat kuvien perusteella saman tyylisiltä – puhelin on ylikuumentunut toisesta puoliskostaan juuri akun kohdalta.

Uutisoimme viime viikolla tapauksesta, jossa ensimmäisen uudesta ”korjatusta” erästä peräisin olleen Samsung Galaxy Note 7:n raportoitiin syttyneen palamaan lentokoneessa. Viikonlopun aikana uudesta erästä peräisin olevien Note 7 -puhelimien palamisista ja räjähdyksistä on ilmoitettu ainakin Koreassa, Taiwanissa ja USA:ssa.

Tapaukset ovat jo pahimmillaan saattaneet käyttäjiä hengenvaaraan, sillä mm. viime viikolla Kentyckyssä yöllä palamaan syttynyt Note 7 täytti huoneen savulla, jonka hengittäminen saattoi omistajan sairaalahoitoon. Teksasissa uudesta erästä peräisin ollut Note 7 puolestaan kärähti nuoren tytön käsissä. Koreassa Burger Kingissä savuamaan ruvennut yksilö päätyi puolestaan verekseltään videolle.

Kuva: Shawn Minter

Kuva: Shawn Minter

Tapausten myötä kaikki neljä Yhdysvaltojen suurinta mobiilioperaattoria (Verizon, AT&T, T-Mobile & Sprint) sekä mm. australialainen Telstra ovat lopettaneet Note 7:n myynnin toistaiseksi ja ne tarjoavat mahdollisuuden ongelmapuhelimien vaihtamiseksi mihin tahansa muuhun valikoimista löytyvään malliin. Yhdysvalloissa Samsungin kerrotaan työskentelevän kuluttajatuoteturvallisuusviranomaisen (CPSC) kanssa tapauksien tutkimiseksi.

Samsungia on jo kritisoitu tavasta, jolla se on hoitanut asiaa uusimpien syttymis- ja räjähdystapausten osalta. Korealaisjätin syytetään viivyttäneen ja vähätelleen ongelmaa ryhtymättä varsinaisiin käytännön toimenpiteisiin uusien tapauksien estämiseksi. Kentuckyn tapauksen ”uhri” Michael Klering väittää jopa saaneensa Samsungilta viestin, jonka mukaan yritys koitti viivyttää ja peitellä asian pääsyä julkisuuteen. Viimeisimmän tiedon mukaan Samsung on keskeyttänyt Note 7:n valmistuksen.