Uusimmat

Testissä Huawein uutuuspuhelin Honor 8: ”Vakuuttava kehitysaskel edeltäjästä”

31.08.2016 18:13 Juha Kokkonen

huawei-honor-8-0

Huawei esitteli Honor 8:n Kiinan markkinoille jo heinäkuun alkupuoliskolla, mutta Eurooppaan sitä jouduttiin odottamaan tuttuun tapaan hieman pidempään. Lanseeraus tapahtui lopulta 24. elokuuta ja laitteen myynti alkoi Suomessa heti seuraavana päivänä.

Viime vuoden kesäkuun lopussa ensiesitelty ja elokuun lopulla Euroopan markkinoille Suomen johdolla lanseerattu Honor 7 on ollut menestystarina Huaweille. Suomessa Huawei on kasvattanut markkinaosuuksiaan moninkertaisiksi kuluneen vuoden aikana ja kyseisen kasvun avaintekijänä on toiminut suureen suosioon suomalaisten kuluttajien keskuudessa noussut Honor 7.

TaskuMuro testasi Honor 7:n viime syksynä.

Honor 8:n hinta nousi viidellä kympillä edeltäjään nähden, ollen 449 euroa 32 Gt tallennustilalla varustetulle mallille ja 499 euroa 64 Gt:n mallille. Valttikorttina Huawei tarjoaa Honor 8:lle kolmen vuoden takuun sekä ilmaisen lasikorjauksen (yksi etu-/takalasi) kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.

Tutustumme tässä artikkelissa Honor 8:n teknisiin ominaisuuksiin, rakenteeseen, kameraan, Huawein EMUI-käyttöliittymään sekä suorituskykyyn ja akunkestoon.

huawei-honor-8-1

Honor 8 toimitetaan tukevassa pahvisessa pakkauksessa, jonka valkoinen väritys poikkeaa huawei-honor-malliston aiemmasta turkoosista linjasta. Pakkaus avautuu vetämällä päädystä ulos sisällä olevan lokeron, jossa kaikki tarvikkeet ovat siistissä järjestyksessä omissa rasioissaan.

Testikappaleemme pakkauksen toimitussisältö ei vastannut lopullista myyntiversiota, sillä mukana ei ollut lainkaan mm. käyttöohjeita. Pakkauksesta löytyi kuitenkin puhelimen ohella verkkovirtalaturi, USB Type-C -kaapeli sekä korttikelkan irrotustyökalu.

 

Sisältö

  1. Esittely & pakkaus
  2. Ulkoinen olemus ja tekniset ominaisuudet
  3. Kamera
  4. Android 6.0 Marshmallow & EMUI 4.1 -käyttöliittymä, Suorituskyky ja akunkesto
  5. Loppuyhteenveto