Uusimmat

Virallinen Android O -päivitys saapuu Pixel-laitteille todennäköisesti elokuun alussa

08.06.2017 18:47 Muropaketin toimitus

Android Police -sivuston päätoimittaja David Ruddockin julkaiseman twiitin mukaan Googlen Pixel -laitteet tulevat saamaan virallisen Android O -päivityksen elokuun ensimmäisellä tai toisella viikolla.

Seuraava versio Googlen mobiilikäyttöjärjestelmästä on jo betatestauksessa, mutta odotettavissa on Androidheadlinesin mukaan vielä muutama päivitetty kehittäjäversio ennen varsinaista julkaisua. Näiden mukana tullaan todennäköisesti esittelemään myös vielä joitain uusia ominaisuuksia, jotka Google on toistaiseksi pitänyt omana tietonaan.

Ruddockin mukaan Android O -käyttöjärjestelmän OTA-päivityksen aikataulu on peräisin luotettavalta, joskin nimettömältä lähteeltä. Ruddock kertoo kuitenkin twitterissä, ettei ole varma saavatko myös Googlen Nexus-laitteet Android O -päivityksen samaan aikaan Pixel-laitteiden kanssa, vai joutuvatko Nexus-mallit odottamaan päivitystä hieman pidempään.

Ruddock kuitenkin muistuttaa, että vaikka hänen mukaansa julkaisuaikataulun vuotanut lähde onkin luotettava, saattavat päivämäärät silti vielä muuttua. Tulevan Android O -päivityksen ominaisuuksista voi lukea lisää täältä.

Muropaketin uusimmat