Uusimmat

Lähikuvat

31.10.2016 11:11 Juha Kokkonen

Puhelimien lähikuvausominaisuuksia testasimme kahdella kohteella, joista ensimmäinen sijaitsi suorassa auringonpaisteessa ja toinen hieman hämärämmissä sisäolosuhteissa. Myös nämä kuvat otettiin kaikilla testipuhelimilla samasta paikasta ja samaan ajankohtaan.

Kaikilla puhelimilla kuvat otettiin normaalia kuvaustilannetta mukaillen käsivaralta ja samaa kuvaustapaa noudattaen. Puhelimissa käytettiin automaattista kuvaustilaa sekä maksimitarkkuutta. Ensin otoksista on muokattu 500 x 350 pikselin kokoisista rajauksista tehty kooste, jonka perään on tarjolla galleria täysikokoisista otoksista.

Kuvagallerian kuvia klikkaamalla ne avautuvat muokkaamattomaan täysikokoiseen versioonsa.

kameravertailu-kuva4-kaikki

iPhone jatkaa tummien kuvien ottamista pitämällä ISO-arvon alhaisessa lukemassa (20). Hieman haastavassa auringonpaisteessa otettu otos ei pääse palamaan juuri mistään puhki, mutta siitä huolimatta kuvan terävyys ja yksityiskohdat jäävät kuusikon heikoimmiksi.

HTC:n kukkakuva onnistuu vangitsemaan varsin hyvin eri oranssin sävyjä ja säilyttää myös taustan värimaailman varsin luonnollisena. Jälki on terävää ja yksityiskohtaista, ilman liiallisen jälkikäsittelyn jättämiä arpia.

Huawein otos on ryhmän vaalein ja siinä kukka näyttää melkeinpä enemmän keltaiselta kuin oranssilta. Yksityiskohdat ovat kuitenkin taltioituneet kauniisti ja terävästi, eikä kamera sorru tällä kertaa liialliseen kontrastin lisäämiseen.

Myöskään LG ei tee lähikuvauksessa lainkaan hassumpaa jälkeä. Se muistuttaa hieman Huawein otosta, mutta oranssimmalla värintoistolla. Yksityiskohdat toistuvat hyvin, mutta LG ei kuitenkaan yllä tämän kuvan osalta aivan ryhmän kärkisijoille.

OnePlus 3:n kukkakuva on värintoistoltaan melko onnistunut ja sen tausta on joukon vaaleimmasta päästä. Jälki on terävää ja yksityiskohdat toistuvat herkullisen tarkasti.

Samsungin lähikuva on kokonaisuutena tarkasteltuna joukon näyttävimpiä, sillä se on kuusikon kontrastikkain. Yksityiskohdat erottuvat hienosti, jossa kontrasti on paikoin avustavana tekijänä.

kameravertailu-kuva5-kaikki

Toisessa hämärämmissä olosuhteissa otetussa lähikuvassa iPhonen tekemä jälki on värimaailmaltaan varsin luonnollista, tai jopa hieman haaleaa. Kokonaisuus on onnistunut ja näyttää miellyttävän terävältä ja yksityiskohtaiselta.

HTC:n leipäkoriotos on iPhonen tapaan värintoistoltaan maltillinen, mutta sen lisäksi sen valkotasapaino taittaa hieman sinertävään suuntaan. Yksityiskohdat toistuvat melko mallikkaasti, mutta niihin voisi saada vielä hieman lisäpotkua pienen lisäkontrastin avulla.

Huawein otoksen värit toistuvat melko luonnollisina, mutta kuva on selvästi joukon pehmein ja yksityiskohdat ovat muita epätarkempia.

LG:n kuvassa värintoisto on ryhmän eloisinta ja korin rottinki punertavinta. Yksityiskohdissa ei ole suoranaisesti valittamista, mutta ne saattavat olla pienillä marginaaleilla hieman suttuisempia ja maalausmaisempia ryhmän parhaimpiin nähden.

OnePlussalla otettu kuva on värimaailmaltaan hyvin lähellä iPhonen kuvaa ja se näyttää hyvälle. Kuvassa on mukavasti terävyyttä ja yksityiskohtia, vaikka ISO-arvo on joukon korkein (640).

Värien ja kontrastin osalta Samsungin otos on kuusikon näyttävimmästä päästä. Kuva näyttää terävältä ja yksityiskohtaiselta, vaikka se ei läheltä tarkasteltuna yllä aivan joukon parhaimpien tarkkuuteen kontrastin luomasta illuusiosta huolimatta.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Osanottajien kameratekniikka
  3. Kuvat hyvässä valaistuksessa
  4. Lähikuvat
  5. Kuvat heikossa valaistuksessa
  6. Loppuyhteenveto

Juha Kokkonen

Muropaketin uusimmat