Uusimmat

NZXT H630

01.10.2014 03:18 Muropaketin toimitus

Kymmenen vuotta sitten perustettu yhdysvaltalainen NZXT on nostanut viime vuosina profiiliaan kotelomarkkinoilla julkaisemalla useita mielenkiintoisia ja innovatiivisia kotelomalleja. Yrityksen ensimmäinen kansainvälinen menestystuote oli viitisen vuotta sitten julkaistu Phantom-malli. Tässä vertailutestissä mukana olevan H630-mallin yritys julkaisi viime vuoden toukokuussa, joten se on tämän vertailun iäkkäin kotelovaihtoehto. Valmistajan suositushinta H630:lle on 149,99 dollaria ja Muropaketin hintavertailun mukaan se maksaa edullisimmillaan noin 145 euroa.

H630 toimitetaan huomiota herättävässä valkoisessa pahvilaatikossa, jonka kyljissä on värikuvat kotelosta. Pakkauksen päissä on kantamista helpottavat kahva-aukot. Laatikon sisällä kotelo on suojattu styroxilla sekä muovipussilla.

Oheistarvikkeet ovat kotelon sisällä pienessä rasiassa. Tarvikevalikoima on hyvin laiha, sillä mukaan on pakattu ainoastaan nimikoituihin pusseihin lajiteltuja mustia ruuveja sekä tuhti nippu pieniä mustia nippusiteitä. Lisäksi mukana toimitetaan ohjekirjanen sekä pieni NZXT:n tuotevalikoimaa esittelevä vihkonen.

Modernin selkeä ja hiljainen – niillä sanoilla NZXT kuvailee H630:tta. Valmistajan mukaan kotelo on suunniteltu tarjoamaan hiljainen ympäristö harrastajien huipputehokkaille tietokonekokoonpanoille. H630 on yksinkertaisesti muotoiltu, mutta samalla kokonaisuuteen on saatu persoonallisuutta etu- ja kattopaneelin erikoisella liitoskohdalla. Valkoisessa mallissa muotoa on korostettu mustalla liitoskohdalla. Kotelon runkorakenne ja kylkipaneelit ovat maalattua teräspeltiä ja myös muovirunkoiset etu- ja kattopaneeli ovat teräspintaisia. Ulkoisesti viimeistely vaikuttaa erittäin hyvältä. Värivaihtoehtoja on kaksi – mattamusta ja kiiltävän valkoinen. Valkoisen värivaihtoehdon runko on myös valkoinen.

H630:n ulkomitat ovat 245 x 547 x 567 mm (L x K x S) ja se painaa tukevat 14 kilogrammaa. Kotelo on yhteensopiva mini-ITX-, micro-ATX-, ATX-, XL-ATX-, EATX-emolevyjen kanssa. Ulkoisia 5,25 tuuman asemapaikkoja on kaksi, joiden lisäksi sisältä löytyy kahdeksan 2,5/3,5 tuuman levypaikkaa ja kaksi erityisesti 2,5 tuuman levyille tarkoitettua paikkaa. Kotelon mukana toimitetaan kaksi tuuletinta (200 mm ja 140 mm) ja kaikkiaan koteloon on mahdollista kiinnittää jopa 11 tuuletinta. Valmistajan takuu kattaa kaksi vuotta.

H630:n etupaneeli on hyvin pelkistetty ja lähes tasainen alareunan logoa, yläosan kahden asemapaikan peitelevyjä sekä oikean ylänurkan pientä valkoista kiintolevyjen aktiivisuusvaloa lukuun ottamatta. Etu- ja kattopaneelin väliin jäävällä uralla ei ole mitään käytännön funktiota vaan se on lähinnä ulkonäköseikka. Liitännät ja painikkeet on sijoitettu etupaneelin oikean kyljen yläosaan, joka saattaa olla sijoituspaikasta riippuen käytettävyyden kannalta huono ratkaisu. Ylimpänä rivissä sijaitsee pyöreä painike, jolla saa hallittua kotelon takapaneelista löytyviä LED-valoja. Sen alapuolelta löytyy kuuloke- ja mikrofoniliitännät, kaksi USB 3.0- ja 2.0-liitäntää sekä SD-muistikortinlukija. Virta- ja reset-painikkeet on sijoitettu kattopaneelin puolelle ja niiden tuntuma on jämäkkä sekä terävä. Valkoinen virtavalo sijaitsee kehänä virtapainikkeen ympärillä.

Etupaneeli irtoaa ala- ja yläreunasta ulospäin nykäisemällä ja takaa paljastuu metallinen runkorakenne tuuletin- ja asemapaikkoineen. Irrotetun etupaneelin sisäpinnassa on seitsemän milliä paksu vaahtokumia muistuttava äänenvaimennusmatto ja asemapaikkojen metalliset peitelevyt on kiinnitetty ruuveilla. Etutuulettimien ilmanotto on toteutettu epäsuorasti etupaneelin oikean kyljen kautta, josta löytyy myös pitkänmallinen kapea irrotettava pölysuodatin. Melun kannalta ratkaisu on varmasti hyvä, mutta ilmavirtaa se rajoittaa väistämättä.

Kattopaneelin ulkopinta on maalattua terästä ja runko ABS-muovia. Paneeli irtoaa ylöspäin nyppäämällä, kunhan etupaneeli on irrotettu pois paikaltaan. Myös kattopaneelin sisäpinnassa on etupaneelista tuttua äänenvaimennusmattoa. Päällispuolelta kattopaneeli on täysin umpinainen ja ilmanpoistoaukot on sijoitettu paneelin vasempaan sivuun sekä takapäätyyn. Etupaneelin tapaan vaikutus melutasoon on varmasti positiivinen, mutta poistoilman virtaukseen vahvasti kuristava.

Kattopaneelin alta paljastuu kotelon metallirunko, jossa on kiinnityspisteet erikokoisille tuuletinvaihtoehdoille. Viirumaisten kiinnityspisteiden ansiosta tuulettimien sijaintia voi hienosäätää kotelon pituussuunnassa. Kattoon on mahdollista kiinnittää kaksi 200 tai 140 mm tuuletinta tai kolme 120 mm tuuletinta. Kattoon on myös mahdollista kiinnittää jopa 280 tai 360 mm jäähdytinkenno. Tuulettimet ja jäähdytin on asennettava rungon sisäpuolelle, sillä kattopaneelin alla ei ole riittävästi vapaata tilaa.

H630:n pohjassa on neljä kumipohjaista pyöreää koroketassua, jotka nostavat kotelon rungon noin 25 mm irti tasopinnasta. Muovisia pölysuodattimia on kaksin kappalein. Taaempi irrotetaan kotelon takapaneelia kohti vetämällä ja se suodattaa virtalähteen jäähdytysilmaa. Etummainen peittää taakseen kaksi 120/140 mm tuuletinpaikkaa, joista kummassakaan ei ole suodattimen lisäksi muuta suojaverkkoa. Etummainen tuuletin irrotetaan vetämällä kotelon etupaneelin puolelta.

Myös NZXT on pysytellyt takapaneelin asettelun suhteen toimivaksi todetulla perinteisellä linjalla. Virtalähde sijaitsee alhaalla ja sen yläpuolelta löytyvät lisäkorttipaikat sekä niiden oikealle puolelle tehdyt ilmanvaihtoaukot. I/O-paneelin vieressä ylhäällä on takatuulettimen ilmanpoistoaukko, jonka kiinnityspisteet mahdollistavat tuulettimen sijainnin hienosäätämisen pystysuunnassa. Erikoisena yksityiskohtana NZXT on lisännyt I/O-paneelin sekä lisäkorttipaikkojen yläpuolelle valkoisen LED-valon, jonka tarkoituksena on helpottaa liittimien kytkemistä tietokonepöydän alla. Valot saa kytkettyä päälle etupaneelin painikkeesta. Kattopaneelin takareunasta löytyy poistoaukkoja kattotuulettimille. Kylkipaneelit ovat kiinni sormiruuvein ja ne ovat etureunastaan vapaasti saranoitua mallia, joka tekee niiden avaamisesta ja sulkemisesta liu’utettavia paneeleita helpommat.

Oikeanpuoleisen kylkipaneelin takaa avautuva näkymä tarjoaa useita mielenkiintoisia yksityiskohtia, kuten nykyaikaiselta täystornikotelolta voi odottaa. Johtoläpivienneistä osa peitetty kumisuojin ja osa erityisesti alaosassa sijaitsevista on jätetty avonaisiksi. Myös emolevyn yläpuolelta löytyy leveä aukko johtojen vetämiseksi. Kylkipaneelin taakse jäävä kaapelitila riippuu hieman kohdasta, mutta mittaustemme mukaan sitä löytyy noin 27 – 35 mm. Prosessorikannan kohdalla oleva aukko on melko suurikokoinen, mutta sen muoto ei ole aivan suorakulmainen. Aukon vasemmalla puolella sijaitsee pieni piirilevy, johon on mahdollista kytkeä jopa kymmenen tuuletinta (kolmepinninen liitäntä). Virtansa tuuletinhubi saa molex-liittimen kautta. Kotelon etuosassa sijaitseviin levyasemapaikkoihin pääsee käsiksi oikeanpuoleisen kylkipaneelin takaa, sillä levykelkat irtoavat juuri tälle puolelle. Myös levykehikoiden kiinnityksessä käytettävät sormiruuvit löytyvät tältä puolelta.

Prosessoricoolerin asennusaukon alapuolella sijaitsee kaksi 2,5 tuuman levypaikkaa, jotka on toteutettu metallisilla kelkoilla. Kelkat ovat kiinni kotelon rungossa yhdellä sormiruuvilla ja ne irtoavat ylöspäin liu’uttamalla. Levyt kiinnitetään kelkkoihin pohjasta ruuveilla.

Molempien kylkipaneelien sisäpinnasta löytyy etu- ja kattopaneelista tuttu vaahtokumimainen äänieristysmatto. Matto on paksuudeltaan noin seitsemän millimetriä ja se lisää kylkipaneelien painoa havaittavasti.

Vasemman kylkipaneelin takaa avautuu näkymä H630:n sisuksiin. Normaaliin tapaan asema- ja levypaikat sijaitsevat etuosassa, virtalähde takana alhaalla ja emolevy takana ylhäällä. Ilmanvaihdosta huolehtii vakiokokoonpanossa 200 mm etutuuletin sekä lämmintä ilmaa poistava 140 mm takatuuletin.

Virtalähdepaikka on kotelon pohjalla ja sitä varten pohjalta löytyy kuusi kumipehmustettua koroketassua. Virtalähteelle tarkoitettu ilmanottoaukko on hieman kapeampi, kuin useimpien virtalähteiden tuulettimet, mutta siitä tuskin koituu käytännön haittaa virtalähteen jäähdytykselle.

Emolevylle on kotelon takaosassa mukavasti tilaa ja kiinnityskorokkeet ovat valmiiksi kiinni kotelon väliseinässä. Laajennuskorttipaikkoja on poikkeuksellisen runsaat yhdeksän kappaletta ja ne ovat suojattu sormiruuvein kiinnitetyillä rei’itetyillä peitelevyillä. Näytönohjaimen maksimipituudeksi ilmoitetaan 354 mm kiintolevykehikoiden ollessa paikallaan. Takapaneelissa on esiasennettuna 140 mm tuuletin, joka puhaltaa ilmaa ulos kotelosta. Valmistaja ei ole ilmoittanut sen speksejä. Prosessoricoolerin maksimikorkeudeksi ilmoitetaan 190 mm, joka riittää kaikille nykypäivän tornicoolereille. Matkaa kotelon katosta emolevyn reunaan on noin 60 mm. Katossa on paikat kahdelle 200 tai 140 mm tuulettimelle tai kolmelle 120 mm tuulettimelle. Mielenkiintoinen yksityiskohta on I/O-paneelin ja korttipaikkojen ylälipassa sijaitsevat valkoiset LED-valot, jotka valaisevat tarvittaessa takapaneelin liitäntöjä.

5,25 tuuman asemapaikkojen lukitus on toteutettu tukevilla metallisalvoilla, jotka pitävät asemat varmasti paikallaan. Kolmepaikkaisissa levykehikoissa on kuvan vasemmassa alakulmassa näkyvät säädettävät tuuletinpaikat, joihin on mahdollista kiinnittää 120 tai 140 mm tuuletin. Tuulettimen puhalluskulmaa on mahdollista säätää saranoidun mekanismin ansiosta.

Kotelon etuosassa sijaitsevat levykehikot jakautuvat kolmeen osaa, joista kahdessa on kolme levypaikkaa ja yhdessä kaksi paikkaa. Levykehikoiden kiinnitys on toteutettu hieman erikoisesti, sillä vaikka levykelkat vedetään ulos oikean kyljen puolelta ja myös kelkkojen kiinnitysruuvit sijaitsevat siellä, tapahtuu kelkkojen irrotus vasemman kyljen puolelta. Kehikot ovat kiskoilla toisissaan kiinni ja lisäksi ylin kehikko on kiinni 5,25 tuuman asemapaikkojen alapinnassa ja alin kehikko pohjalla olevassa tukikehyksessä. Levykehikoiden ja etupaneelin väliin jää noin 35 mm tila ja alakehikon alle puolestaan noin 65 mm korkea tila. Toisin sanoen etupaneeliin ei ole mahdollista asentaa jäähdytintä tuulettimineen, jos kiintolevykehikot ovat paikallaan.

H630:n levypaikat jakautuvat siis kolmeen irrotettavaan kehikkoon, joista löytyy yhteensä kahdeksan levypaikkaa 2,5 ja 3,5 tuuman levyille. Kehikoihin levyt kiinnitetään muovisilla kelkoilla, joihin 3,5 tuumaiset levyt kiinnitetään ilman työkaluja kumivaimennettujen metallitappien avulla ja 2,5 tuumaiset pohjasta ruuvien avulla. Emolevyn taustapuolella oleviin 2,5 tuuman levypaikkoihin sovelletaan puolestaan pieniä metallisia kelkkoja, johon levyt kiinnitetään ruuveilla.

Levypaikkojen suhteen käyttäjällä on useita eri asennusvaihtoehtoja, sillä kokonaisuudesta voi jättää pois yhden tai useamman kehikon. Erilaisilla yhdistelmillä paikat voi toteuttaa kahdelle, kolmelle, viidelle, kuudelle ja kahdeksalle levylle. Kehikoita voi alkaa kasaamaan asemakehikon alapintaan tai kotelon pohjalla olevan alustan päälle. Myös ylös ja alas on mahdollista asentaa kehikko jättäen niiden väliin tyhjän tilan. Tarvittaessa jopa kaikki kehikot voidaan jättää asentamatta ja pohjalla oleva tukialusta irrottaa kahdella ruuvilla. Tällöin kotelon pohjalla sijaitsevat kaksi 120/140 mm tuuletinpaikkaa tulevat täysin näkyviin ja niihin mahdollista kiinnittää vaikkapa kahden tuulettimen jäähdytinkenno.

Etupaneelin tuuletin on kooltaan 200 mm, mutta valmistaja ei ole ilmoittanut sen tarkkoja speksejä. Etupaneeliin on mahdollista kiinnittää myös toinen 200 mm tuuletin tai vaihtoehtoisesti kaksi 140 mm tai kolme 120 mm tuuletinta. Myös jopa 280 ja 360 mm jäähdyttimien asentaminen on mahdollista, kunhan levykelkkoja ei ole asennettu tielle.

Myös H630:n sisällä on kokoonpanoa asentaessa mukavasti tilaa temmeltää. Vaikka kotelossa on käytetty paljon sormiruuveja, oli niistä useimmat niin uutuudenjäykkiä, että ruuvimeisseliä tarvittiin usein niiden löysäämiseen. Sen ohella meisseliä tarvitaan emolevyn ja 2,5 tuuman levyjen kiinnittämiseen. Johdoille on oikean kylkipaneelin takana varsin hyvin tilaa, joskin emolevyn taustapuolelle asennettavat 2,5 tuuman levyt saattavat aiheuttaa tarvetta hieman tarkemmalle sommittelulle. Johtoläpivientejä on riittävästi ja ne ovat hyvän kokoisia, pois lukien emolevyn yläpuolella sijaitsevat matalat aukot, joista emme saaneet mahtumaan emolevyn lisävirtaliitintä läpi. Kylkipaneelien sovituksesta H630 ansaitsee risuja, sillä niiden kiinnittäminen oli kerta toisensa jälkeen turhan hankalaa. Johtoja kotelon takapaneeliin kiinnittäessä LED-valaistus on tervetullut ominaisuus.

Sisältö

  1. 150 euron täystornikotelot testissä, syksy 2014
  2. Corsair Obsidian 750D
  3. NZXT H630
  4. Phanteks Enthoo Luxe
  5. Thermaltake Core V71
  6. Numeroiden mukaan, testikokoonpano, lämpötila- ja melumittaukset
  7. Loppuyhteenveto