Uusimmat

2. päivä: 11850 pistettä

24.03.2005 00:00 Muropaketin toimitus

2. päivä: 11850 pistettä

Ensimmäisen päivän tulos ei ollut kovinkaan ihmeellinen, joten toista päivää varten valmisteltiin kaksi puhdasta asennusta Seagaten SATA-kiintolevyille ja kuparikulhot päätettiin työstää uusiksi.

Kupit vietiin tutulle mustan vyön hitsauksessa omaavalle hitsarille (Porin Hitsauslaite Oy). Kuukauden odottelun sijaan kuparinen putkiosa oli hitsattu kiinni pohjalevyyn parissa tunnissa ja vihdoin kulhot olivat sellaiset kuin niiden piti alun perin ollakin. Lopuksi pohjalevyt hiottiin tasaiseksi ja kupit eristettiin solumuovilla.

Muita suurempia muutoksia ei kokoonpanoon tehty vaan ajot aloitettiin puhtaalta pöydältä. Kummastukseksi heti SLI-tilaan siirryttäessä edellisen testipäivän erikoinen prosessorikuorma ilmestyi vaivaamaan, mutta onneksi noin 30 minuutin epätoivoisen etsinnän jälkeen syyksi paikannettiin USB-portit ja ajot pääsivät vihdoin alkamaan. Kupit toimivat nyt huomattavasti paremmin ja pohjalevy pysytteli rasituksessa -40 asteen paremmalla puolella. Kahdella ensimmäisellä ajolla päästiin jo 11600 pisteen tulokseen, mutta sitten tapahtui odottamaton takaisku. Kuivajäät olivat haihtuneet yön aikana melkoisesti ja jäät loppuivatkin kesken.

Onneksi autotallin nurkasta löytyi noin 10 litraa nestemäistä typpeä ja jäähdytysmateriaali vaihdettiin lennossa kuivajäästä LN2:een. Kupin pohjalla oli vielä hieman kuivajäätä, kun ensimmäinen typpisatsi kaadettiin sisään ja höyryefekti olikin melkoinen.

Näkyvyyden palattua autotalliin, jatkoimme ajoja entistä korkeammilla kellotaajuuksilla ja alhaisemmilla rasituslämpötiloilla. Kun kupit jäähdytettiin -75 asteen tuntumaan, saimme venytettyä grafiikkapiirin jopa 575 MHz:n kellotaajuudelle. Muistien kellotaajuudessa ei puolestaan juuri ollut kehumista sillä edellisestä testipäivästä päästiin ylöspäin vaivaiset 15 MHz. Muistit toimivat siis vain 1215 MHz:n kellotaajuudella, kun useat GeForce 6800 Ultran omistajat ajelevat vakiojäähdytyksellä muistejaan jopa +1350 MHz kellotaajuudella.

Suurempi versio kuvasta

Parhaaksi tulokseksi näillä kellotaajuuksilla muodostui 11850, joka riitti ORB:n neljänteen sijaan. Ideat alkoivat loppua ja muutamalla ajolla tulokset eivät enää parantuneet vaan huononivat. Toinen testipäivä päättyi tähän.

Sisältö

  1. 3Dmark05-ennätyksen metsästys
  2. 2. päivä: 11850 pistettä
  3. 3. päivä: 12483 pistettä