Uusimmat

Asus, Coolermaster ja Commodore

26.03.2007 22:12 Muropaketin toimitus

 

Asus

Asuksen osastolla oli esillä Computexin tyyliin yrityksen tämänhetkinen tuotevalikoima jäähdytysratkaisuista palvelintuotteisiin.

Työasemakäyttöön tarkoitettu P5K WS perustuu Intelin P35-piirisarjaan ja sen ominaisuuksiin kuuluu muun muassa 64-bittinen PCI-liitin. Emolevy tukee 333 MHz:n väylätaajuutta ja DDR2-800-muisteja. Muita ominaisuuksia ovat kahdeksankanavainen ääni ja kaksi gigabitin verkko-ohjainta..

Micro-ATX-kokoinen P5K3-M perustuu myös P35-piirisarjaan ja sen ominaisuuksiin kuuluu DDR3-1066-tuki sekä kahdeksankanavainen ääni.

Osastolle oli ajettu näytille valkoinen Lamborghini Murciélago, joka oli sijoitettu Asuksen Lamborghini VX2 -kannettavien tietokoneiden viereen. VX2 on julkaistu markkinoille jo kuukausia sitten, joten auto oli mielenkiintoisempi nähtävyys.

Esillä oli myös todiste siitä, että AMD:n Quad FX on vielä elossa. Asus L1N64-SLI WS -emolevy oli varustettu kahdella kaksiytimisellä Athlon 64 FX 70 -sarjan prosessorilla sekä kahdella GeForce 7950 GX2 -näytönohjaimella. Quad FX julkaistiin jo viime vuoden marraskuussa, mutta toistaiseksi emme ole onnistuneet järjestämään kokoonpanoa Muropaketin testipenkkiin.

Kiinnostusta herätti ulkoinen XG Station -näytönohjain, joka kytketään kannettavan tietokoneen Express Bus -korttipaikkaan. Mustan oranssinen laite on varustettu näytöllä ja sisuksista löytyy GeForce 7900 GS -näytönohjain. Näytölle saa pyörimään muun muassa pelin ruudunpäivitysnopeuden ja muita tietoja. Asuksen mukaan ulkoisella näytönohjaimella kannettavan tietokoneen pelisuorituskyvyn pystyy moninkertaistamaan.

Ensiesittelyssä oli PCI Express X1 -liitäntää käyttävä Xonar D2X -äänikortti, joka perustuu ADI:n äänipiiriin. Ominaisuuksiin kuuluu 118 dB signaali-kohinasuhde (Sound-to-Noise-Ratio) toistettaessa ja 115 dB äänittäessä. Tuettuina ovat Dolby Digital-, Dolby Live-, DTS Connect- ja DTS 5.1 -standardit. Äänikortin avulla on myös mahdollista muuntaa DRM-suojattu musiikki MP3- ja WMA-tiedostoiksi ALT-tekniikalla (Analog Loopback Transformation). Xonar D2:sta tulee markkinoille myös PCI-väyläinen versio.

OC Gear on kotelon 5,25″-paikkaan asennettava ylikellotustyökalu, joka tarjoaa mahdollisuuden ylikellottaa näytönohjainta ja säätää tuulettimen kierrosnopeutta säätönuppia vääntämällä. OC Gearin näytöltä voi tarkistaa esimerkiksi grafiikkapiirin lämpötilan, ruudunpäivitysnopeuden tai näytönohjaimen kellotaajuudet.

Yllä olevassa kuvassa on Asuksen Vista-emolevyjen mukana toimitettava SideShow-ominaisuutta hyödyntävä näyttö, jossa pyöri iTunesin hallintasovellus. Näyttöä voidaan käyttää, vaikka tietokone olisi pois päältä.

Jäähdytyspuolella Asuksen mielenkiintoisin uutuus oli 120 mm:n tuulettimella varustettu Pirates75-cooleri, joka perustuu lämpöputkitekniikkaan.

 

Coolermaster

Coolermaster esitteli uutta E-ATX-standardin mukaista Cosmos-koteloa, joka on suunniteltu AMD:n tulevaa Radeon X2900 XTX -näytönohjaimen 32 cm pitkää OEM-versiota silmällä pitäen. Näytönohjain saadaan lukittua kiinni molemmista päistä ja täyttää näin useiden OEM-valmistajien vaatimukset.

Jäähdytyspuolelle Coolermasterilta on tulossa palloa muistuttava kuparinen Mars 2 -cooleri sekä kahdella 120 mm:n ledituulettimella varustettu GeminII.

 

Commodore

Uutta tulemista tekevä Commodore oli Cebitissä näyttävästi esillä ja näytillä oli runsaasti yrityksen lanseeraamia pelikokoonpanoja.

Pintakuvioilla päällystetyt kotelot liittyivät uutuuspeleihin sekä Commodore 64 -aikaisiin retroteemoihin. Kotelot on varustettu edestä avautuvalla ovella sekä kylkeen on leikattu yrityksen logon muotoinen reikä, jonka takana pyörii suuri tuuletin. Kuten jo aikaisemmin Muropaketissa uutisoimme, Commodore on tuomassa markkinoille G-, GS,- GX- ja XX-malliset pelikokoonpanot, jotka on suunnattu eri hintaryhmiin. Kaikki kokoonpanot on varustettu Windows Vistan 64-bittisellä versiolla.

Näytillä oli myös vanhaa Commodoren laitteistoa.

Pintakuviovalikoimaa riitti ja tarjolla tuntui olevan jokaiselle jotain.

Sisältö

  1. Cebit 2007
  2. Intel Bearlake-piirisarja ja DDR3-muistit
  3. Abit, Arctic Cooling ja Asetek
  4. Asus, Coolermaster ja Commodore
  5. Corsair, Elitegroup, EVGA jaFoxconn
  6. Galaxy, GeCube, Gigabyte ja G.Skill
  7. MSI, OCZ, XFX ja Zalman
  8. Ylikellotusta Cebitissä, messutytöt ja loppusanat