Uusimmat

BitFenix Ghost

31.12.2012 10:12 Muropaketin toimitus

Bitfenix on entisten CM Storm- ja Abit-työntekijöiden vuonna 2010 perustama taiwanilainen yritys, joka on nuoresta iästään huolimatta onnistunut jo keräämään suosiota kotelomarkkinoilla. Menestysnimiä ovat erityisesti Shinobi- ja Prodigy-mallit. Ghost on ensimmäinen Bitfenixin hiljaisuuden näkökulmasta suunniteltu kotelo ja se esiteltiin syyskuun alussa. Valmistajan mukaan Ghostin suunnittelussa on keskitytty minimalistisen moderniin muotoiluun, hiljaisuuteen sekä hyvään laajennettavuuteen. Muropaketin hintavertailun mukaan Ghost maksaa edullisimmillaan 89,90 euroa. Testikappaleen toimitti Jimm’s PC-Store.

Bitfenix Ghost toimitetaan pakattuna ruskeaan pahvilaatikkoon. Laatikkoon on painettu suurikokoinen musta Bitfenixin logo sekä muutama mustavalkoinen kuva kotelosta ja sen tärkeimmistä ominaisuuksista. Laatikon päädyissä on kantamista helpottavat aukot. Laatikon sisällä kotelo on suojattu styrox-sovitteilla sekä muovipussilla.

Kotelon sisältä löytyy muovipusseja, joiden sisään on pakattu oheistarvikkeet. Hieman yllättäen myös kiintolevykelkat (ei kuvassa) ovat pois omilta paikoiltaan omassa muovipussissaan. Myös muutama muu yksityiskohta on jätetty käyttäjän asennettavaksi, sillä toisesta pussista löytyy mm. kaapeliläpivientien suojakumit, virtalähteen värinänvaimennuskumit sekä SATA-telakan liittimen suoja. Ruuvit löytyvät omasta pussistaan ja ne ovat kotelon värityksen mukaisesti mustia. Englanninkielinen 15-sivuinen pika-asennusopas on varustettu selkeillä mustavalkoisilla havainnekuvilla.

Muotoilullisesti Ghost on hillitty ja noudattaa pääosin suoria kulmikkaita linjoja. Tämän rikkoo ainoastaan pohjaosan sivujen kaarimainen muoto, jonka tarkoituksena on päästää ilmaa kotelon alle. Bitfenix on pinnoittanut Ghostin NanoChrome-materiaalilla, jonka kerrotaan antavan muoville ja metallille yhtenäisen ulkonäön. Tästä syystä pinta kimaltelee hieman sopivassa valaistuksessa eikä ole täysin musta, vaan ennemminkin gunmetal-harmaa.

Bitfenix Ghost on melko korkea miditornikotelo, sillä sen ulkomitat ovat 210 x 522 x 510 mm (L x K x S). Painoa koko komeudella on maltilliset 8,3 kg, joka ei ole äänenvaimennetulta kotelolta erityisen paljon. Kotelon runkorakenne on 0,8 mm paksua terästä ja katossa, pohjassa sekä etupaneelissa on käytetty muoviosia. Kylki- ja etupaneelit on vuorattu sisäpinnaltaan äänenvaimennusmateriaalilla.

Ulkoisia 5,25 tuuman asemapaikkoja on kolme, sisäisiä 3,5 tuuman paikkoja neljä ja 2,5 tuuman paikkoja kolme. Tuuletinpaikkoja on kaikkiaan kuusi, joista kahdessa on esiasennettu tuuletin. Ghost on yhteensopiva mini-ITX-, micro-ATX- ja ATX-emolevyjen kanssa. Kotelolla on vuoden takuu.

Ghostin etupaneelia peittää muovinen suojaluukku, jonka sisäpinnassa on ohut kerros ääntä vaimentavaa Serenitek-mattoa. Luukku on saranoitu oletuksena vasemmasta reunasta, mutta saranan puoli on vaihdettavissa oikealle. Saranamekanismi on hieman heppoisen oloinen, joten ylitaittamista kannattaa varoa. Luukku avautuu noin sadan asteen kulmaan. Kiinni luukku puolestaan lukittuu ylä- ja alakulman pienillä kynsillä.

Luukun takaa löytyy kolme 5,25 tuuman asemapaikkaa sekä yksi 3,5 tuuman paikka. Asemapaikkojen suojalevyt ovat tiheää metallista reikäverkkoa ja niiden sisäpinnalla on suodatinmateriaalia. Asemapaikkojen alapuolella on suuri samaisella reikäverkolla peitetty ilmanottoaukko, jonka takana sijaitsevat kotelon etutuulettimet. Etupaneeli on tarvittaessa irrotettavissa ilman työkaluja alareunasta nykäisemällä.

Ilmanottoaukon peiteverkko ponnahtaa irti yläreunasta painamalla ja sen taustapuolelta löytyy pölysuodatin. Verkon takana sijaitsevat paikat kahdelle 120 mm tuulettimelle (tai vaihtoehtoisesti yhdelle 140 mm tuulettimelle). Eteen on esiasennettuna yksi 120 mm Spectre-tuuletin (1000 RPM, 43,5 CFM, <20 dBA), joka on kotelossa kiinni ruuveilla. Tuulettimen ilmanotto tapahtuu pääosin etupaneelin luukun kyljissä sijaitsevista aukoista.

Ghostin katolla on muovinen paneeli, jonka etureunasta löytyy merkkivalot, liitännät ja painikkeet. Vasemmalta oikealle lueteltuna tarjolla on valkoiset virta- ja kiintolevyvalot, kuuloke- ja mikrofoniliitännät, kaksi USB 2.0 -liitäntää, kaksi USB 3.0 -liitäntää, pyöreä virtapainike sekä pieni reset-painike. Virtapainikkeen liike on varsin pitkä, kun taasen reset-painike on riittävän pieni, jotta sitä ei tule painettua vahingossa.

Liitäntöjen ja painikkeiden takaa löytyy luukku, joka ponnahtaa auki etureunasta painamalla. Luukun takaa löytyy säilytyslokero sekä SATA-hotswap-liitäntä. Liitäntä ei valitettavasti ole kovinkaan käteväkäyttöinen etenkään 3,5 tuuman levyjen kanssa, sillä levyn irrottaminen ahtaassa tilassa on hankalaa. Jos hotswap-liitännälle ei ole tarvetta, voi sen peittää tarvikepussista löytyvällä muovisuojalla. Pientavaroiden, kuten USB-tikkujen ja johtojen säilyttämiseen lokero on sen sijaan erittäin näppärä.

Kattopaneelin takaosassa sijaitsee noin 3/5 koko katosta kattava tiheä reikäverkko, jonka taustapuolelle on integroitu pölysuodatin. Verkko ponnahtaa irti takareunasta painamalla ja etureunasta se pysyy kiinni pienillä muovikynsillä. Verkon takaa paljastuu kaksi tuuletinpaikkaa 120 mm tai 140 mm tuulettimille. Vaihtoehtoisesti kattoon on mahdollista kiinnittää myös yksi 200 tai 230 mm tuuletin.

Useiden eri tuuletinkokojen tuen takia tuulettimen eteen tulee jonkin verran metallirakenteita muilla, paitsi 120 mm tuuletinkoolla. Verkon ja kotelon rungon väliin jää noin 30 mm tilaa, joten tuulettimet voi asentaa myös rungon ulkopuolelle. Katon tuuletinpaikkoihin voi luonnollisesti asentaa myös 120, 140, 240 ja 280 mm jäähdytinkennon.

Takaa päin katsottaessa käy hyvin selville, kuinka paljon muovinen kattopaneeli tuo koteloon lisää korkeutta (noin 50 mm). Takapaneelin asettelu ei tarjoa yllätyksiä. Virtalähteen paikka on alhaalla ja sen yläpuolelta löytyy lisäkorttipaikat sekä hunajakennoritilällä varustettu ilmanvaihtoaukko. Yläosassa sijaitsevat rinnatusten 120 mm poistotuuletin sekä liitinpaneelin paikka. Tuuletinpaikan alle on sijoitettu kolme pyöreää letkuläpivientiä, jotka käyttäjä voi halutessaan avata ruuvimeisselin avulla.

Ghostin pohjassa on ”muovisokkeli”, joka nostaa kotelon runkoa hieman ylös ilmanottoa varten. Pohjan kulmissa on pitkät ja kapeat kumitassut, jotka pitävät kotelon tukevasti paikallaan. Sokkelin pitkät sivut ovat muotoiltu kaareviksi ja niiden alapinnalla on alumiinilistat, jotka ovat tarkoitettu erityisesti Bitfenixin Alchemy LED-valonauhoille. Kotelon pohjasta löytyy myös läpivientireiät valonauhojen johtosarjoille. Noin kaksi kolmannesta pohjasta on helposti irrotettavan magneettikiinnitteisen pölysuodattimen peitossa, joka verhoaa alleen virtalähteen ja pohjatuulettimen ilmanottoaukot.

Ghostin oikea kylkipaneeli on kiinni kahdella sormiruuvilla ja irtoaa hieman vanhanaikaiseen tapaan taaksepäin liu’uttamalla. Väliseinämän ja kylkipaneelin väliin jää noin 20 mm tila johdoille, mutta kiinnityspisteitä ei ole tarjolla. Johtoläpivientejä on neljä kappaletta, joista kolme sijaitsee pitkällä kyljellä ja yksi alapuolella. Emolevyn yläpuolelta ei läpivientejä sen sijaan löydy. Läpivientien reunat on pyöristetty ja niihin on mahdollista kiinnittää tarvikepussista löytyvät kumiläpät. Prosessorikannan takana väliseinässä on suuri aukko, jonka pitäisi osua kohdalleen useimmissa emolevyissä.

Molempien kylkipaneelien sisäpinta on peitetty äänenvaimennusmateriaalilla, jota Bitfenix kutsuu nimellä Serenitek. Vaimennusmatto on noin neljä millimetriä paksu ja koostuu melko tiheästä vaahtokumikerroksesta sekä rei’itetystä pintakerroksesta. Kylkipaneeli ei ole rakenteeltaan erityisen tukeva, vaan sen saa hieman nuljumaan yläreunasta ravistaessa. Tämä näkyy myös ajoittaisena sovitteluntarpeena paneeleita kiinnittäessä.

Vasen kylkipaneeli on toisen puolen tavoin kiinni sormiruuveilla ja irtoaa taaksepäin liu’uttamalla. Kotelon runko on maalattu mustaksi ja sisä-layout on tyypillinen – virtalähde on pohjalla, emolevy takana ylhäällä ja asemat edessä. Materiaalivahvuudesta johtuen kotelon runko ei ole aivan tukevin mahdollinen ja sen saa hieman elämään nurkista vääntelemällä. Tuuletinpaikkoja löytyy edestä kaksi, pohjasta yksi, takaa yksi ja katosta kaksi. 5,25 tuuman asemapaikoissa on pikalukitus, joka toimii automaattisesti työnnettäessä asema kotelon sisään. Lukitusmekanismiin tarvitsee koskea vain asemaa irrottaessa. Virtalähteelle on kotelon pohjalla pienet kumitassut, kunhan käyttäjä muistaa liimata ne paikalleen.

Levypaikat on sijoitettu alas kotelon etuosaan poikittain ja Bitfenix on päätynyt käyttämään poikkeuksellisesti omaa kehikkoaan sekä 3,5 että 2,5 tuuman levyille. Ratkaisua voikin pitää hyvänä, sillä nykypäivänä useimpien harrastajien kokoonpanoista löytyy ainakin yksi pienempi 2,5 tuuman levy esimerkiksi SSD-aseman muodossa.

3,5 tuuman levyjen kehikko sijaitsee kotelon pohjalla ja siihen mahtuu neljä levyä. 2,5 tuuman levykehikko on puolestaan sijoitettu niiden päälle ja tilaa on kolmelle levylle. Kiinnitykseen käytetään muovikelkkoja, joiden käytössä ei tarvita työkaluja. Halutessaan käyttäjä voi irrottaa ylemmän kehikon sisemmän seinän kokonaan, tai siirtää sitä pykälän sisäänpäin, jolloin myös ylempään kehikkoon voi asentaa 3,5 tuuman levyjä. 3,5 tuuman levykelkkoja toimitetaan kotelon mukana kuitenkin vain neljä kappaletta.

2,5 tuuman levykehikon ollessa paikallaan näytönohjaimen maksimipituus on 330 mm. Kun kehikon sisäseinä irrotetaan, tila kasvaa 410 millimetriin.

Ghostin kiintolevykelkat ovat muovia ja rakenteeltaan taipuisia, jolloin levyn saa ujutettua kelkan sisään ilman, että kiinnittämiseen tarvitaan työkaluja. Kelkan sisäpinnassa on tapit, jotka asettuvat kiintolevyn kiinnitysreikiin. 3,5 tuuman levykelkoissa tappien ympärillä on värinää vaimentava kumi. Kelkkojen käyttö on helppoa ja ne liukuvat sekä lukittuvat paikalleen vaivatta.

Emolevyn ympäristössä Ghostissa on varsin hyvin tilaa. Emolevyn kiinnityspisteet on integroitu väliseinämään, eikä erillisiä messinkikorokkeita tarvita. Tämä on kaksipiippuinen juttu, sillä taustalevyyn integroitujen korokkeiden tiedetään joissain tapauksissa aiheuttaneen oikosulun riskin. Toivottavasti käyttäjien ei kuitenkaan tarvitse pelätä sitä Ghostin tapauksessa. Prosessoricoolerin maksimikorkeudeksi ilmoitetaan noin 165 mm. Kotelon takapaneelissa on seitsemän lisäkorttipaikkaa ja korttien kiinnitys tapahtuu sormiruuveilla. Takapaneelin tuuletinpaikkaan on esiasennettu etupaneelin tapaan 120 mm Spectre tuuletin. Katosta löytyy paikat kahdelle 120 tai 140 mm tuulettimelle, tai yhdelle 200 tai 230 mm tuulettimelle.

Kokoonpanon asentaminen Ghostiin käy melko vaivattomasti, kunhan vain muistaa tehdä muutamia alkuvalmisteluja, kuten kiinnittää läpivientien kumit ja virtalähteen alle tulevat kumitassut. Työkaluja tarvitaan lähinnä virtalähteen ja emolevyn kiinnittämiseen, sillä muissa kohteissa on sormiruuvit tai työkaluvapaa mekanismi. Komponenttien asentamista helpottaa avautuva kattopaneeli, joka tarjoaa yhden lisäsuunnan esimerkiksi liittimien kytkemiselle. Kotelon taustapuolella johdoille jää hieman kaipaamaan kiinnityslenkkejä, vaikka tilaa onkin käytössä kohtuullisesti. Myös virtalähteen takana sijaitseva läpivientiaukko voisi olla hieman suurempi käytön helpottamiseksi. Testikokoonpanon 171 mm korkean Phanteks-coolerin kanssa ei esiintynyt ongelmia.

 

Sisältö

  1. Hiljaiset miditornikotelot vertailussa
  2. BitFenix Ghost
  3. Cooler Master Silencio 650
  4. Fractal Design Define R4
  5. Nanoxia Deep Silence 1
  6. Thermaltake New Soprano
  7. Numeroiden mukaan, lämpötilamittaukset & melumittaukset
  8. Loppuyhteenveto