UUSIMMAT

Cooltek (powered by Jonsbo) G3

27.02.2015 00:40 | | 16

Suomessa hieman tuntemattomamman saksalaisen Cooltekin valikoimista otimme tämänkertaiseen testiin mukaan G3-mallin, joka on julkaistu pari vuotta sitten. Tarkalleen ottaen kyseessä on kiinalaisen Jonsbon suunnittelema ja valmistama kotelo, jota Cooltek myy Euroopassa omalla brändillään. Muropaketin hintavertailusta G3 löytyy kolmen nettikaupan valikoimista ja sen hinta on edullisimmillaan noin 70 euroa.

Cooltek toimittaa G3:n ruskeassa pahvilaatikossa, jonka Jonsbo-prittaukset eivät peittele kotelon kiinalaista alkuperää. Laatikon sisällä kotelo on suojattu styrox-sovitteilla sekä muovipussilla. Laatikon päissä ei ole kantoaukkoja, josta ei kuitenkaan ole merkittävää harmia laatikon maltillisesta koosta johtuen.

Kotelon oheistarvikkeet toimitetaan pienessä mustassa pahvirasiassa kotelon sisällä. Oheistarvikevalikoima on hyvin vaatimaton. Mukaan on pakattu lähinnä pari pussillista mustia ruuveja, neljä mustaa nippusidettä sekä hieman A4-arkkia pienempi käyttöohjelappunen, jonka sisältö on hyvin pelkistetty.

Jonsbon mukaan G3 on tehty niin ulkomitoiltaan kuin muotoilultaankin muistuttamaan tyypillistä kotiteatterivahvistinta. Muotoja on selvästikin lainattu Harman/kardonin tuotekuvastosta, sillä etupaneelin kaksiväriteema yhdessä pyöristettyjen kulmien kanssa on lähes identtinen kyseisen valmistajan muutaman vuoden takaisiin vahvistinmalleihin nähden. Etupaneelin yläosa on kiiltäväpintaista mustaa muovia ja alaosa hiekkapuhallettua alumiinia. Kotelon runko, kyljet ja kattopaneeli ovat mustaksi maalattua 0,8 mm paksuista teräslevyä.

G3:n ulkomitat ovat kotiteatterivahvistimelle tyypilliset 151 x 440 x 351 mm (K x L x S). 5,25 kg:n paino tuntuu koteloa nostellessa varsin kevyeltä. Sisälle on mahdollista asentaa ATX-, micro-ATX- tai mini-ITX-pohjainen kokoonpano standardikokoisella ATX-virtalähteellä. Paikat löytyvät lisäksi ulkoiselle 5,25 tuuman optiselle asemalle, kolmelle 3,5 tuuman kiintolevylle sekä yhdelle 2,5 tuuman SSD-levylle. Kotelossa on kolme 120 mm ja kaksi 80 mm tuuletinpaikkaa – mukana toimitetaan yksi 120 mm tuuletin. Kotelolle luvataan kahden vuoden takuu.

G3:n etupaneeli on jaettu pystysuunnassa kahteen osaan, joista ylemmän kiiltävän muovipinnan vasempaan reunaan on sijoitettu suuri pyöreä alumiininen äänenvoimakkuuden säädin, joka kytketään emolevyn USB-liitäntään. Oikeassa reunassa on puolestaan 5,25 tuuman optisen asemapaikan peiteluukku, joka kääntyy auki aseman levykelkan edestä. Keskellä äänenvoimakkuussäätimen oikealla puolella sijaitsee näyttö, joka näyttää kiinteästi vaaleansinisin kirjaimin tekstiä ”Home Theater PC by Jonsbo” (katso kuva). Ulkomailta on tilattavissa erillinen ohjelmoitava näyttö suolaiseen vajaan 100 euron hintaan. Onkin hieman erikoista, että tämän hintaluokan koteloon on asennettu näyttö, jolla ei ole mitään käytännön toiminnallisuutta. Alumiinisen alapuoliskon keskeltä löytyy Jonsbon logo ja oikeasta laidasta kaksi USB 2.0 ja kaksi USB 3.0 -liitäntää sekä kuuloke- ja mikrofoniliitännät. Kapea virtanappula ja optisen aseman avauspainike ovat sijoitettuina oikeaan reunaan etupaneelipuoliskojen saumakohtaan (aivan kuten Harman/kardonin vahvistimissa). Niiden oikealla puolella sijaitsee puolestaan valkoinen virtavalo.

G3:n molemmista kyljistä löytyy metalliset ilmanvaihtoritilät kahdelle 120 mm tuulettimelle. Vasemmassa kyljessä taaempi ritilä on tarkoitettu virtalähteen ilmanottoon ja etummaiseen on esiasennettuna poistotuuletin. Oikeassa kyljessä molemmat tuuletinpaikat ovat oletuksena tyhjinä. Tuulettimien sijainti kotelon kyljissä on huomioitava konetta sijoittaessa, sillä kotelon molemmille puolille on jätettävä riittävästi tyhjää tilaa ilmankiertoa varten. Valmistajan mukaan ritilät toimivat myös pölysuodattimina, mutta ainakaan pienimpiä hiukkasia ne eivät pidä kotelon ulkopuolella. Ritilät ovat hankalasti kiinnitettyinä sekä ruuvi-mutteri-yhdistelmillä että runkoon kiinni taivutetuilla metallikynsillä. Oikean kyljen etuosasta löytyy hieman erikoisesti pieni kahdella ruuvinpaikalla varustettu aukko, joka on ilmeisesti tarkoitettu jonkinlaiselle tuuletinsäätimelle, joka ei kuitenkaan kuulu G3:n varustukseen.

Takapaneelin asettelu on tiivistä ja tilankäytöltään tehokasta. Vasemmasta reunasta löytyvät emolevyn liitinpaneeli ja sen yläpuolella sijaitsevat kaksi 80 mm tuuletinpaikkaa. Takapaneelin keskeltä löytyy seitsemän täysikokoista laajennuskorttipaikkaa ja oikeasta reunasta puolestaan pystyyn asetettu ATX-virtalähdepaikka. Kotelon kattopaneeli on kiinnitetty kahdella sormiruuvilla, mutta korttipaikkojen lukitusmekanismina käytettävä peitelevy on harmillisesti kiinni tavallisella ruuvilla.

G3:n pohja on pieniä ruuvinreikiä lukuun ottamatta täysin umpinainen, eikä mitään ilmanvaihtoa ole suunniteltu tapahtuvaksi sen kautta. Pohjaan on kiinnitetty neljä kapeaa muovikoroketta, joiden alapinnassa on kumitassut. Virtalähteen kohouman takia toinen takakulman korokejaloista ei sijaitse aivan pohjan nurkassa.

Kattopelti irtoaa taaksepäin liu’uttamalla ja sen alta paljastuu näkymä kotelon sisätiloihin. Komponenttiasettelu on seuraavanlainen: emolevy ja virtalähde sijaitsevat kotelon pohjalla takaosassa, 5,25 tuuman ulkoinen asemapaikka edessä oikealla puolella (edestä katsottuna) ja 3,5 tuuman levypaikat vasemmalla edessä. Asema- ja levypaikat ovat irrotettavaa mallia. Kotelon ilmankierto tapahtuu ensisijaisesti sivuttaissuunnassa, sillä kaikki 120 mm tuuletinpaikat sijaitsevat kyljissä. Prosessorikannan alueen jäähdytystä voi tehostaa takapaneelin kahdella 80 mm tuuletinpaikalla.

Asema- ja levypaikat ovat sijoitettu irrotettaviin kehikoihin, jotka kiinnittyvät tavallisilla ruuveilla kotelon reunoille sekä keskelle sijoitettuun irrotettavaan palkkiin. Kiinnityksessä on käytetty tavallisia ristikantaisia ruuveja. Kotelon etupaneelin suunnasta katsottuna vasemmalla puolella sijaitseva kehikko (ylempi kuva) tarjoaa paikat kahdelle 3,5 tuuman levylle. Levyjen kiinnitys tapahtuu mukana toimitettavilla erikoisruuveilla kyljestä kumiholkkien läpi, joten ne ovat eristettynä irti kotelon rungosta.

Keskipalkin toisella puolella sijaitseva 5,25 tuuman aseman kehikko on myös irrotettavissa olevaa sorttia ja sen alapintaan on mahdollista asentaa lisäksi yksi 2,5 tai 3,5 tuuman levy (ruuvikiinnitys kumiholkkien läpi). Optinen asema kiinnitetään kehikkoon perinteisesti ruuveilla. Toinen oikean kyljen tuuletinpaikoista jää osittain kehikon taakse, mutta väliin on jätetty sen verran tilaa, että tuuletin mahtuu paikalleen samanaikaisesti kehikon kanssa.

G3:n kylkipaneelit on valjastettu tehokkaasti jäähdytyksen tarpeisiin. Oikeassa kyljessä (edestä katsottuna) on kiinnitysmahdollisuus kahdelle 120 mm tuulettimelle. Metalliset suojaritilät ovat kiinni pienillä ruuveilla ja muttereilla. Nestejäähdytyksen jäähdytinkennon kannalta tuuletinpaikkojen keskinäinen sijainti on kuitenkin huono, sillä kiinnitysreiät jäävät liian etäälle toisistaan.

Kotelon vasemmassa kyljessä sijaitsee ainoa G3:n mukana toimitettava tuuletin, joka puhaltaa lämmintä ilmaa ulos kotelosta. 120 mm tuulettimen sisäpintaan on kiinnitetty hunajakennosormisuoja, joka estää johtoja tunkeutumasta tuulettimen lapojen tielle. Taaempi ilmanottoaukko on tarkoitettu kyljelleen asennettavan virtalähteen ilmanottoon. Käytännössä virtalähde ei sekaannu lainkaan kotelon ilmankiertoon, sillä se ottaa jäähdytysilmansa kotelon ulkopuolelta ja puhaltaa lämmenneen ilman takapaneelista takaisin ulos.

Kun kehikot sekä tukipalkki on irrotettu paikoiltaan, on kotelo yhtä suurta tilaa. Kotelon etupaneeli on melko umpinainen pois lukien optinen asemapaikka sekä etupaneelin johtojen läpivientiaukot. Kotelon mukana ei toimiteta adapteria, jolla etupaneelin USB 3.0 -liitännät saisi kytkettyä emolevyn USB 2.0 -liitäntöihin.

Takapaneelista löytyy seitsemän täysimittaista lisäkorttipaikkaa, joiden rei’itetyt peitelevyt on murrettava irti kotelon rungosta, eivätkä ne enää ole sen jälkeen käytettävissä uudelleen. Ratkaisu vaikuttaa halvalta, etenkin kun mukana ei toimiteta kiinnitettäviä peitelevyä myöhemmin mahdollisesti tyhjiksi jääviin korttipaikkoihin. Valmistajan ilmoittama näytönohjaimen maksimipituus on 315 mm, joka riittää kaikille tämän hetken kuluttajanäytönohjaimille. Emolevyn asennuskorokkeet ovat valmiiksi kiinnitettyinä ATX-emolevyjä varten, mutta pienempien emolevyjen käyttäjien on siirrettävä osa korokkeista oikeille paikoilleen. Prosessoricoolerin korkeusrajoitus on 135 mm, joten käytännössä kaikki 120 mm:n tuuletinta käyttävät tornicoolerit ovat poissa laskuista. Prosessorin jäähdytystä on mahdollista tehostaa asentamalla kotelon takapaneeliin kaksi 80 mm poistotuuletinta, jotka yhdessä taaemman kylkituulettimen kanssa muodostavat tehokkaan ilmavirtauksen prosessorikannan ympäristöön.

Etupaneeli on kiinni keskeltä yhdellä ruuvilla, jonka irrottamisen jälkeen se lähtee irti ulospäin vetämällä. Etupaneelin sisäpinnasta löytyy perinteisten liitäntöjen ja painikkeiden lisäksi nestekidenäyttö sekä äänenvoimakkuuden säätöpyörän piirilevy. Nestekidenäyttö ottaa virtansa molex-liittimellä ja äänenvoimakkuuden säätö puolestaan toimii USB-liitännän kautta kytkettynä.

Testasimme G3:n sopivuutta nestejäähdytyskäyttöön sovittamalla siihen testiksi Alphacoolin NexXxoS Full Copper -sarjan jäähdyttimiä. Emolevyn ja oikean kyljen väliin jää vain 27 mm leveä kaistale, johon mahtuu käytännössä joko tuuletin tai ohut jäähdytinkenno. Jotain on siis sijoitettava kotelon ulkopuolelle, joka puolestaan vaatii ainakin pienten aukkojen leikkaamista kylkirakenteeseen. Sekä jäähdytinkennoa että tuulettimia ei oikean kyljen sisäpintaan ole joka tapauksessa mahdollista asentaa. 240 mm kennon asentamisessa oikeaan kylkeen on myös toinen ongelma – tuuletinpaikkojen kiinnityspisteet eivät nimittäin sijaitse jäähdyttimelle sopivalla etäisyydellä toisistaan, joten ilmanottoaukot eivät tule osumaan täysin kohdalleen ja kiinnityksessä on käytettävä vain toista kahdesta tuuletinpaikasta. Kuvassa on asennettuna 30 mm paksu jäähdytin, joka tulee jo hieman emolevyn reunan päälle.

Vasemman kyljen yhteen 120 mm tuuletinpaikkaan on mahdollista asentaa yhden tuulettimen kenno, kunhan kennon vaatiman tilan ottaa huomioon virtalähdettä valitessa. Testaamamme Alphacoolin 60 mm paksun kennon kanssa virtalähteelle jäi tilaa kennon päädyn ja kotelon takapaneelin väliin noin 155 mm. Myös mahdolliset modulaariset liittimet on otettava huomioon, joten tilaa on niukalti. Kotelon vasemmasta kyljestä emolevyn reunaan on noin 105 mm, joka riittää hyvin kuvan kaltaisen paksummankin jäähdyttimen sekä jopa kahden tuulettimen yhdistelmään. Tällöin levykehikko on kuitenkin jätettävä ulos kotelosta, sillä se sijoittuu osittain tuuletinpaikan eteen.

Kokoonpanon asentaminen G3:een on melko suoraviivainen toimenpide, kunhan pääsee sinuiksi tavallisten ruuvien kanssa työskentelystä. Ainoat sormiruuvit nimittäin löytyvät kattopaneelin kiinnityksestä, joka on nykypäivänä varsin erikoista. Emolevyn (ainakin ATX-kokoisen) saamiseksi koteloon on ensin irrotettava molemmat kotelon etuosassa sijaitsevat asema/levykehikot. Kehikoiden kiinnittyvät keskipalkkiin päällekkäin, joka on tietyissä tilanteissa hankalaa, sillä ylempi kehikko on irrotettava ennen kuin alemman saa ulos kotelosta. Johdotukset on helpointa tehdä asennuksen alkuvaiheessa, sillä suurin osa ylimääräisistä johdoista jää kotelon etuosaan kehikoiden alle. Emolevyn etureunasta etupaneeliin on matkaa 75 mm. Kuten ensimmäisestä kuvasta voi huomata, pitkä näytönohjain katkaisee kotelon sivuttaissuuntaisen ilmankierron varsin tehokkaasti, joka on tärkeää ottaa huomioon jäähdytystä suunnitellessa. Näytönohjaimen jäähdytyksen on suositeltavaa olla lämpimän ilman kotelosta ulos puhaltavaa mallia.

Kun asema- ja levykehikko asennetaan takaisin koteloon, tulee sisälle huomattavasti tiiviimpi tunnelma. Levykehikko kulkee pitkän näytönohjaimen päältä, joten näytönohjaimen virtaliittimille jää vain vähän tilaa (kuten alemmasta kuvasta nähdään) ja kaapeleiden onkin hyvä olla taipuisaa sorttia. Myös kehikon ylempään paikkaan asennettu kiintolevy tulee hyvin lähelle näytönohjainta ja sen liittimet olivat ainakin testikokoonpanon tapauksessa hyvin lähellä joutua törmäyskurssille näytönohjaimen liittimien kanssa. Ahdasta saattaa tulla myös kookkaampien prosessoricoolerien sekä optisen aseman kanssa, kuten testikokoonpanonkin kanssa kävi. Asemakehikon ja takapaneelin väliin jää noin 200 mm tila, mutta optisen aseman kanssa tilaa on selvästi vähemmän. Testikokoonpanon kanssa asema mahtui juuri ja juuri coolerin kanssa samanaikaisesti paikalleen, mutta liittimiä ei mahtunut kytkemään paikalleen. Miinusta G3 ansaitsee myös kertakäyttöisistä korttipaikkojen peitelevyistä, joita ei ole mahdollista kiinnittää uudelleen paikalleen.

Päähuomiot kokoonpanon asennuksesta:

  • Emolevyn ympärillä on mukavasti tilaa asennustoimenpiteille (kehikoiden ollessa irrotettuna).
  • 5,25 tuuman asema saattaa rajoittaa prosessoricoolerin sopivuutta.
  • Kotelossa käytetyt tavalliset ruuvit vaativat turhankin ahkeraa ruuvimeisselin käyttöä.
  • Kotelon etuosassa hyvin tilaa ylimääräisille kaapeleille.
  • Pitkä näytönohjain huomioitava jäähdytysilmankiertoa suunnitellessa
  • Näytönohjaimessa ulospuhaltava jäähdytysratkaisu on erittäin suositeltava.
  • Levykehikko saattaa aiheuttaa yhteensopivuusongelmia pitkän näytönohjaimen kanssa.
  • Korttipaikkojen peitelevyt ovat kertakäyttöistä mallia.

 

 

Sisältö

  1. HTPC-kotelot testissä - Talvi 2015
  2. Cooltek (powered by Jonsbo) G3
  3. Fractal Design Node 605
  4. Silverstone Grandia GD09
  5. Numeroiden mukaan, testikokoonpano, lämpötila- ja melumittaukset
  6. Loppuyhteenveto
Keskustelu

Vois päivittää ton GD05 –> GD09.
Vanhassa tympii noi pölysuodattimet, kun pitää avaa kone et saa sihdit irti.

Hyvä testi :kahvi:

Numeroiden mukaan -osioon on tainnut jäädä mukaan tekstiä talven 2015 mini-ITX -koteloartikkelista:

"Kolmikon välillä erot syvyydessä (mitta etupaneelista takapaneeliin) ovat poikkeuksellisen pieniä, sillä syvin on Antec 369 mm mitalla ja lyhin Corsair 351 mm lukemalla. Niiden väliin sijoittuu Cooltek 362 mm syvyisenä. Syvyys on yleensä kotelon mitoista se, jonka kasvattamisesta on vähiten haittaa, joten se on helppo tapa saada aikaan lisätilaa pienen mini-ITX-kotelon sisään."

Teksti on sanasta sanaan sama kuin em. artikkelissa :p

Kepe

Numeroiden mukaan -osioon on tainnut jäädä mukaan tekstiä talven 2015 mini-ITX -koteloartikkelista:

"Kolmikon välillä erot syvyydessä (mitta etupaneelista takapaneeliin) ovat poikkeuksellisen pieniä, sillä syvin on Antec 369 mm mitalla ja lyhin Corsair 351 mm lukemalla. Niiden väliin sijoittuu Cooltek 362 mm syvyisenä. Syvyys on yleensä kotelon mitoista se, jonka kasvattamisesta on vähiten haittaa, joten se on helppo tapa saada aikaan lisätilaa pienen mini-ITX-kotelon sisään."

Teksti on sanasta sanaan sama kuin em. artikkelissa :p

No niinpä näytti unohtuneen vanhasta artikkelipohjasta. Nyt kyseinen pätkä on siistytty pois.

Itse olen tyytyväinen tuohon G3:n hintaan jonka olen ajatellut tilata koska tulisi 2:s koneen sijaiseksi kun ko koneen emppa sanoi sopimuksen irti. Eli tulisi media koneeksi ja tuo koppa miellyttää itseä ja ei kuitenkaan näemmä ole ihan surkea, ei kun tilaukseen. Kiitos artikkelista osui itselle juuri sopivaan saumaan.

Cooltekin G3 on pitänyt htpc:tä sisällä jo noin vuoden päivät. Asennus ei tosiaan ollut yhtä helppoa kuin nykyaikaisissa tornikoteloissa, mutta eihän tuo haittane kuin sen kerran asentaessa.

Oma huomio tässä kotelossa osui mukana tulleisiin ruuveihin, joiden kannoista irtosi metallia jauhona erittäin helposti. Olivat tehty jostain erittäin pehmeästä ja hauraasta metallista. Emolevyn kiinnitykseen ym. korvasin ruuvit miljoonalaatikosta löytyvillä.

Levyjen asennusmahdollisuudet myös ilman asema/levykehikkoa – GD09

Jäi ylläoleva lause hieman epäselväksi. Esiteltiinkö sitä jossain kohtaa, miten levyt asennetaan ilman levykehikkoa?

reboad

Cooltekin G3 on pitänyt htpc:tä sisällä jo noin vuoden päivät. Asennus ei tosiaan ollut yhtä helppoa kuin nykyaikaisissa tornikoteloissa, mutta eihän tuo haittane kuin sen kerran asentaessa.

Oma huomio tässä kotelossa osui mukana tulleisiin ruuveihin, joiden kannoista irtosi metallia jauhona erittäin helposti. Olivat tehty jostain erittäin pehmeästä ja hauraasta metallista. Emolevyn kiinnitykseen ym. korvasin ruuvit miljoonalaatikosta löytyvillä.

Hienoa että myös käyttäjän kokemuksia saatiin :p. Taidampa myös korvata ruuvit uusilla, löytyy kanssa se sälälaatiko.

Mr VeLLu

Levyjen asennusmahdollisuudet myös ilman asema/levykehikkoa – GD09

Jäi ylläoleva lause hieman epäselväksi. Esiteltiinkö sitä jossain kohtaa, miten levyt asennetaan ilman levykehikkoa?

Kotelossa on siis levypaikkoja myös muualla, kuin itse levy/asemakehikossa. Yksi 3,5 tuuman paikka löytyy pystystä etupaneelin takaa ja yksi 2,5 tuuman levypaikka lattialta virtalähteen takaa. Kyllä noista löytyy maininnat tekstistä (ja näkyy kuvissa), mutta erillistä levyn asennuskuvaa ei ole.

Ei itsellä ole HTPC:lle käyttöä, mutta saattaisin tuohon SilverStonen koppaan kallistua. Hyvät testit kaikinpuolin, thumbs up!

Löytyisikös jostain 300 egen hintaluokasta viimeistellympää koteloa. Eivät oikein istu ulkonäöllisesti hifimpien av laitteiden sekaan. Eli vielä enemmän vahvarin ja vähemmän tietokoneen näiköisiä laatikoita kitoos…
Täys alumiinia? Kunnon ilmakierrolla ja helpommalla asennettavuudella?

Hannibal_pjv

Löytyisikös jostain 300 egen hintaluokasta viimeistellympää koteloa. Eivät oikein istu ulkonäöllisesti hifimpien av laitteiden sekaan. Eli vielä enemmän vahvarin ja vähemmän tietokoneen näiköisiä laatikoita kitoos…
Täys alumiinia? Kunnon ilmakierrolla ja helpommalla asennettavuudella?

Ulkonäkö mielestäni hyvä, ilmankierrosta ja asennettavuudesta voitaneen olla montaa mieltä: http://www.streacom.com/products/chassis/

Hannibal_pjv

Löytyisikös jostain 300 egen hintaluokasta viimeistellympää koteloa. Eivät oikein istu ulkonäöllisesti hifimpien av laitteiden sekaan. Eli vielä enemmän vahvarin ja vähemmän tietokoneen näiköisiä laatikoita kitoos…
Täys alumiinia? Kunnon ilmakierrolla ja helpommalla asennettavuudella?

Ei ainakaan äkkiseltään ole tullut vastaan erityisesti näistä testatuista koteloista poikkeavia vaihtoehtoja kalliimmistakaan hintlauokista. Ei taida ainakaan merkittävästi parempaa ilmankiertoa tällaiseen kotelotyyppiin ja näihin ulkomittoihin saada mahdutettua.

Jutussa olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota niiden levypaikkojen kiinnityksiin. Ilmeisesti ainoastaan yhdessä kotelossa kovalevyt makaavat kumipehmusteiden varassa. Asia ei ole ihan merkityksetön mediakäytössä kun suoraan koteloon ruuvattu kovalevy voi saada kotelon jymisemään oikein komeasti.

Eikä se kehikkoon asentaminen taida paljoa auttaa jos ja kun sekin lukittuu paikalleen runkoon.

Ohramies

Jutussa olisi voinut kiinnittää enemmän huomiota niiden levypaikkojen kiinnityksiin. Ilmeisesti ainoastaan yhdessä kotelossa kovalevyt makaavat kumipehmusteiden varassa. Asia ei ole ihan merkityksetön mediakäytössä kun suoraan koteloon ruuvattu kovalevy voi saada kotelon jymisemään oikein komeasti.

Eikä se kehikkoon asentaminen taida paljoa auttaa jos ja kun sekin lukittuu paikalleen runkoon.

Olet ihan oikeassa siinä, että HTPC-koteloissa kiintolevyjen hyvin toteutettu kiinnitys on tärkeässä roolissa melusaasteen eliminoimisen kannalta. Minkälaista huomion kiinnittämistä jäit vielä kaipaamaan artikkelista? Levypaikoista ja niiden kiinnitystavoistahan on kuvat ja sanallinen esittely jokaisen kotelon kohdalla. Kaikissa kolmessa kotelossahan levyille on vaimennus kumiholkein tai kylkipehmusteiden (Silverstone) avulla.

WanhaPatu

Ulkonäkö mielestäni hyvä, ilmankierrosta ja asennettavuudesta voitaneen olla montaa mieltä: http://www.streacom.com/products/chassis/

Totta, eivät ollenkaan hupsumpia. Pitääpä katsoa mitä kuukkeli noista kertoo tarkemmin. Kiitos kovin vinkistä!

Muropaketin uusimmat