Uusimmat

Silverstone Grandia GD09

27.02.2015 00:40 Muropaketin toimitus

Vuonna 2003 perustettu taiwanilainen SilverStone Technology on ollut jo vuosia yksi rakenteeltaan innovatiivisten tietokonekoteloiden edelläkävijöistä. Ensimmäisen HTPC-kotelonsa (LC01) yritys lanseerasi jo ensimmäisenä toimintavuotenaan. Tällä kertaa testattavaksi valittiin yrityksen Grandia Series -malliston GD09-malli, joka esiteltiin viime toukokuussa. GD09 perustuu samaan runkoon, kuin luukullisella alumiinietupaneelilla varustettu GD10-malli. Valmistajan suositushinta kotelolle on 75 euroa ja Muropaketin hintavertailusta se löytyy edullisimmillaan 72 euron hintaan.

Grandia GD09 toimitetaan tyylikkäässä mustassa pahvilaatikossa, jonka pintaan on painettu värikuvia kotelosta. Tärkeimmät ominaisuudet käyvät hyvin selville pakkauksen painatuksista. Laatikon päistä löytyy aukot, joita voi hyödyntää kantokahvoina. Kotelo on suojattu styrox-sovittein sekä muovipussilla.

Oheistarvikkeet löytyvät muovipussista kotelon sisältä. Mukaan on pakattu pussillinen ruuveja, neljä mustaa nippusidettä, neljä kumiholkkia sekä metallinen tukirauta kiintolevyn kiinnitykseen. Kymmenkielinen (ei suomen kieltä) käyttöopas on selkeästi kuvitettu ja se sisältää myös runsaasti vinkkejä komponenttien valintaan ja yhteensopivuusongelmiin liittyen.

Silverstonen mukaan GD09:ssä tiivistyy yrityksen kokemus HTPC-koteloista yli vuosikymmenen ajalta. Muotoilultaan kotelo on varsin hillitty, eikä herätä juuri tunteita mihinkään suuntaan. Etupaneeli on valmistettu muovista, vaikka sen pinnassa onkin harjattua alumiinia imitoiva kuviointi. Aitoa alumiinia kaipaavan on sijoitettava pari kymppiä lisää ja hankkia GD10-sisarmalli. Etupaneelia lukuun ottamatta GD09:n rakenne on mustaksi maalattua 0,8 mm paksuista teräslevyä.

Grandia GD09:n ulkomitat ovat 440 x 170 x 358 mm (L x K x S), eli se asettuu hyvin samaan kokoluokkaan tämän vertailun kahden muun kotelon kanssa. 4,2 kilogramman painollaan GD09 on joukon kevyin kotelo, joka selittyy pitkälti muovisella etupaneelilla sekä äänenvaimennusmateriaalien puuttumisella. Kotelon sisään mahtuvat SSI-CEB-, ATX- ja micro-ATX-kokoiset emolevyt sekä täysikokoiset ATX-virtalähteet. Ulkoisia 5,25 tuuman asemapaikkoja on yksi ja sisältä löytyy paikat kahdelle 3,5 tuuman ja yhdelle 2,5 tuuman levylle. Kotelon mukana toimitetaan yksi 120 mm tuuletin, jonka lisäksi tarjolla on paikat kahdelle 120 mm ja kahdelle 80 mm lisätuulettimelle. Valmistajan takuu kattaa kaksi vuotta.

Etupaneelin oikeasta ylänurkasta löytyy 5,25 tuuman asemapaikka peitelevyineen ja vasempaan ylänurkkaan on lätkäisty valmistajan valkoinen logo. Etupaneelin viistottu alareuna on mattapintainen ja sen sekä harjattua alumiinia muistuttavan otsapinnan välillä kulkee pieni ura. Viistetyn alareunan oikeasta reunasta löytyy neliskulmaiset virta- ja reset-painike, joiden liikerata on melko pitkä ja selkeä. Painikkeiden yläpuolelle on sijoitettu siniset LED-valot virralle ja levyjen aktiivisuudelle. Etupaneelin alareunan vasempaan päähän on muotoiltu pieni upotus, jossa sijaitsevat kaksi USB 3.0 -liitäntää sekä kuuloke- ja mikrofoniliitännät.

Myös GD09:ssä ilmanvaihto on keskitetty kotelon kylkiin. Oikeasta kyljestä löytyy yhtenäinen muovinen suodatinpaneeli, jonka alta paljastuu kaksi 120 mm tuuletinpaikkaa. Eteenpäin liu’uttamalla irtoavan suodatinpaneelin irrottaminen todettiin hieman hankalaksi, sillä suodattimen ulkopintaan ei ole muotoiltu minkäänlaista tartuntakohtaa. Oletuksena etummaiseen on asennettuna tuuletin, joka puhaltaa ilmaa kotelon sisään. Kotelon vasemmassa kyljessä on kaksi erillistä muovisuodatinta, joista etummainen peittää 120/80 mm tuulettimelle tarkoitettua paikkaa ja taaimmainen virtalähteen ilmanottoaukkoa.

Takapaneelin asettelu muistuttaa hyvin paljon tämän artikkelin kahta muuta osanottajaa, mutta myös pieniä eroavaisuuksia tällä kertaa löytyy. Takapaneelin vasemmasta reunasta löytyy emolevyn liitinpaneeli sekä kaksi 80 mm tuuletinpaikkaa. Keskellä sijaitsevat kahdeksan lisäkorttipaikkaa, joista yksi on sijoitettu vaakatasoon muiden yläpuolelle. Vaakasuuntaista korttipaikkaa voi hyödyntää kätevästi esimerkiksi tuuletinsäätimen tai lisäliitäntöjen asentamiseen. Lisäkorttien kiinnitystä operoidaan kotelon ulkopuolelta ja kiinnityspisteitä suojaavan peitelevyn irrottamiseksi on hieman hankalasti irrotettava koko kahdella ristikantaisella ruuvilla kiinnitetty vaakasuuntainen korttipaikka kehyksineen. Virtalähdepaikka on sijoitettu kylkiasentoon takapaneelin oikeaan reunaan. Kotelon kattopaneeli on kiinni kahdella tavallisella ruuvilla – olisikin mukavaa, jos Silverstone olisi käyttäjän takapaneelissa niiden sijasta käyttöä helpottavia sormiruuveja. Kattopaneelin takareunaan on muotoiltu irrottamista helpottava kahva ja korttipaikkojen kohdalla on ilmankiertoa parantava rei’itys.

GD09:n pohja on umpinainen muutamia ruuvinreikiä lukuun ottamatta. Osaa rei’istä käytetään kiinto- ja SSD-levyjen kiinnittämiseen. Korokejalat on toteutettu etureunassa hifityyliin kiiltäväreunaisin kiekoin ja takareunassa pelkillä pienikokoisemmilla kumitassuilla.

Kattopaneeli irtoaa taaksepäin liu’uttamalla ja sen alta paljastuva näkymä on tutun oloinen kahdesta edellä esitellystä kotelosta. Avoin laatikkomainen tila on jaettu poikkipalkilla ja asemakehikko on kiinnitetty kotelon reunan ja palkin väliin. Emolevy- ja virtalähdepaikka sijaitsevat pohjalla kotelon takaosassa ja asema- sekä levypaikat kotelon etuosassa. Ilmanvaihto kulkee pääosin kotelon sivusuunnassa – oletuksena oikeaan kylkeen asennettu 120 mm tuuletin puhaltaa ilmaa sisään tuottaen koteloon lievän ylipaineen (positive pressure). Lisää tuulettimia asentaessa Silverstone suosittelee asentamaan kaikki kylkituulettimet puhaltamaan sisäänpäin.

Edestä katsottuna oikeassa etukulmassa sijaitseva monitoimikehikko sisältää paikat sekä 5,25 tuuman ulkoiselle asemalle sekä levyille. Kehikko on kiinni yläpuolelta neljällä ristikantaisella ruuvilla ja nostettavissa ulos kotelosta. Etummainen kylkituuletin jää osittain kehikon taakse tarjoten kuitenkin samalla tehokkaan jäähdytyksen kehikkoon kiinnitetylle levylle. Kehikon ja takapaneelin väliin jää tilaa 170 mm. Kehikon alta kotelon etupaneelista löytyy lisäksi yksi lisäpaikka 3,5 tuuman levylle, joka asetetaan siihen kyljelleen pystyasentoon. Kyseinen paikka näkyy paremmin yhdessä myöhemmistä kuvista.

Kehikon alaosaan on mahdollista asentaa yksi 3,5 tuuman levy ja jos 5,25 tuuman asemaa ei tarvita, voi sen tilalle kiinnittää toisen 3,5 tuuman levyn tai vaihtoehtoisesti kaksi pienempää 2,5 tuuman levyä. Alemman 3,5 tuuman levypaikan sisäpinnat on vuorattu pehmustemateriaalilla, jonka tarkoituksena on vaimentaa levystä kotelon runkoon kulkeutuvia värinöitä. Kiinnitysruuvit ovat kuitenkin edelleen suorassa kontaktissa kehikkoon. Ylempään paikkaan levy kiinnitetään meluntorjunnan kannalta paremmin ruuveilla kumiholkkien läpi, jolloin levy ei pääse kontaktiin kehikon kanssa.

Kun monitoimikehikko ja poikkipalkki irrotetaan kotelosta (yhteensä kuusi ristikantaruuvia), jää jäljelle laaja avoin tila. Etupaneeli on asemapaikkaa ja johtojen läpivientejä lukuun ottamatta umpinainen, eikä ilmanvaihtoa ole tarkoitettu tapahtuvaksi sen kautta. Etupaneelin USB 3.0 -liitäntöjen kaapeliin ei toimiteta kotelon mukana adapteria, jolla sen saisi kytkettyä vaihtoehtoisesti emolevyn USB 2.0 -pinneihin.

GD09:n kyljet ovat myös sisältä päin katsottuna lähes yhtä ritilää, sillä molemmilta puolilta löytyy kaksi 120 mm tuulettimen kokoista aukkoa. Oikeassa kyljessä (edestä katsottuna) etummaiseen tuuletinpaikkaan on esiasennettuna 120 mm tuuletin, joka puhaltaa ilmaa kotelon sisään. Tuuletin ottaa virtansa kolmepinnisellä tuuletinliittimellä ja valmistaja ilmoittaa sen spekseiksi 900 RPM ja 18 dBA. Oikean kyljen toinen 120 mm tuuletinpaikka on tyhjänä odottamassa tehostusta jäähdytykseen. Tuuletinpaikkojen keskinäinen sijainti mahdollistaisi myös 240 mm jäähdytinkennon asentamisen, mutta emolevyn ja kylkipaneelin väliin ei jää riittävästi vapaata tilaa. Ylemmässä kuvassa näkyy myös etupaneelissa sijaitseva 3,5 tuuman levypaikka, joka on pehmustettu sisäpinnoiltaan vaahtokumilla.

Myös vasemmasta kyljestä näyttäisi äkkiseltään katsottuna löytyvän kaksi 120 mm tuuletinpaikkaa, mutta taaemmassa ei ole lainkaan kiinnitysreikiä, koska se on tarkoitettu virtalähteen ilmanottoaukoksi. Virtalähde asennetaan kotelon pohjalle kyljelleen, jolloin se ottaa ilmansa suoraan kotelon ulkopuolelta. Tilaa löytyy maksimissaan 220 mm pitkälle ATX-virtalähteelle, mutta tuulettimen ollessa asennettuna viereiseen tuuletinpaikkaan pituus rajoittuu 180 mm:iin. Vasemman kyljen etummaiseen tuuletinpaikkaan on mahdollista asentaa joko 120 tai 80 mm tuuletin. Tuulettimen edestä kotelon pohjalta löytyy paikka 2,5 tuuman levylle, joka kiinnitetään ruuveilla kotelon alapuolelta.

GD09:n takapaneelin pinta-ala on käytetty tehokkaasti hyödyksi. Laajennuskorttipaikkoja suojaa melko avoimesti rei’itetyt metallinkiiltävät peitelevyt, jotka ovat kiinni tavallisilla ruuveilla. Valmistaja ilmoittaa näytönohjaimen maksimipituudeksi 310 mm ja leveysrajoitukseksi 135 mm. Emolevyn liitinpaneelin yläpuolella sijaitsevat kaksi 80 mm tuuletinpaikkaa mahdollistavat prosessorin jäähdytyksen tehostamisen ja valmistaja suositteleekin niihin asennettavien tuulettimien puhallussuunnan suuntautuvan ulospäin. Emolevyn kiinnityskorokkeet ovat valmiiksi asennettuna kotelon pohjaan ATX-emolevyjä varten. Valmistajan ilmoittama prosessoricoolerin maksimikorkeus on 138 mm.

Luonnollisesti testasimme myös GD09:n yhteensopivuutta nestejäähdytyskäyttöä ajatellen ja sovitimme sen tuuletinpaikkoihin Alphacoolin NexXxoS Full Copper -sarjan jäähdyttimiä. Useista 120 mm tuuletinpaikoista huolimatta nestejäähdytysratkaisun sovittaminen GD09:ään onnistuu varsin heikosti. Oikeassa kyljessä kotelon sisäpuolella ei ole riittävästi tilaa sekä tuulettimille että ohuellekaan kennolle, sillä emolevyn reunan ja kyljen väliin jää vain 30 mm. Modifioijalle yksi vaihtoehto on tuulettimien tai kennon sijoittaminen kotelon ulkopuolelle, mutta se vaatii ainakin jonkinlaista kylkipaneelin muokkaamista tuulettimien virtajohtojen tai jäähdyttimen letkujen läpiviemiseksi. Testikolmikon ainoana kotelona tuuletinpaikkojen kiinnitysreiät ovat jäähdytinkennon kanssa sopivalla välimatkalla toisistaan. Lisäksi GD09 on ainoa kotelo, jossa asema/levykehikko mahtuu samanaikaisesti paikalleen 30 mm paksun kennon kanssa.

Vasemman kyljen tuuletinpaikkaan puolestaan mahtuu asentamaan yhden 120 mm:n kennon, sillä emolevystä kylkipaneeliin on matkaan noin 95 mm. Kyseiseen tilaan mahtuu helposti paksumpikin jäähdytin tai vaihtoehtoisesti ohuempi kenno kahdella tuulettimella. Kennoa asentaessa virtalähteen on oltava kuitenkin riittävän lyhyt, jotta se ei joudu törmäyskurssille jäähdyttimen tai letkujen kanssa, sillä esimerkkitapauksessa tilaa virtalähteelle jäi noin 150 mm. Esimerkkiasennuksessa käytimme 60 mm paksua kennoa yhdellä 25 mm paksulla tuulettimella.

 

Kokoonpanon asennus GD09:ään sujuu melko vaivattomasti, vaikkakin ruuvimeisselille on paljon käyttöä. Kotelon vaakapalkkia ei tarvitse irrottaa emolevyn asentamiseksi. Myös prosessoricooleri mahtui olemaan paikallaan, kun pujotimme emolevyn koteloon. Yleisesti ottaen kotelon sisältä löytyy hyvin tilaa asennustoimenpiteille ja komponenteille. Näytönohjainta asentaessa harmittelimme suurta ruuvimeisselin käytön tarvetta (neljä ruuvia). Näytönohjaimelle kotelossa on hyvin tilaa, sillä kotelon etuosasta ei löydy häiriötekijöitä sen asentamiselle. Pitkän näytönohjaimen kanssa kannattaa huomioida, että näytönohjain katkaisee varsin tehokkaasti kotelon sivusuuntaiset ilmavirtaukset. Virtalähteen puolelle kotelon etuosaan jää hyvin tilaa esimerkiksi kaapeleiden järjestämiseen, sillä mittasimme emolevyn reunan ja etupaneelin välimatkaksi 73 mm. Avoimesta rakenteesta johtuen kaapeleita ei saa kuitenkaan suoranaisesti piilotettua mihinkään.

Ahtain osio löytyy asema/levykehikon ympäristöstä. Alimman levypaikan pohjasta on matkaa emolevyn pinnalle noin 65 mm, joka kannattaa huomioida poikkeuksellisen korkeiden muistikampojen kanssa. Asemakehikon ja takapaneelin väliin jää noin 180 mm tila, mutta se pienenee, jos kehikkoon asennetaan optinen asema. Tämä kannattaakin huomioida prosessoricooleria valittaessa, sillä esimerkkikokoonpanomme tapauksessa prosessoricooleri esti liittimien kytkemisen asemaan. Tornimallisen prosessoricoolerin tuulettimen Silverstone kehottaa asentamaan puhaltamaan kotelon takapaneelia kohden.

Päähuomiot kokoonpanon asennuksesta:

  • Emolevyn ympärillä on mukavasti tilaa asennustoimenpiteille (etenkin kehikon ollessa irrotettuna).
  • Mahdollisen optisen aseman koko on huomioitava prosessoricooleria valittaessa.
  • Näytönohjain katkaisee sivuttaissuuntaiset ilmavirtaukset tehokkaasti.
  • Näytönohjaimessa ulospuhaltava jäähdytysratkaisu on erittäin suositeltava.
  • On hankalaa ja harmillista, ettei kotelossa ole käytetty lainkaan sormiruuveja.
  • Korttipaikkojen peitelevy on toteutettu turhan hankalasti.
  • Näytönohjaimelle on hyvin tilaa.
  • Kotelon etuosassa hyvin tilaa ylimääräisille kaapeleille.

Sisältö

  1. HTPC-kotelot testissä - Talvi 2015
  2. Cooltek (powered by Jonsbo) G3
  3. Fractal Design Node 605
  4. Silverstone Grandia GD09
  5. Numeroiden mukaan, testikokoonpano, lämpötila- ja melumittaukset
  6. Loppuyhteenveto