IDF Fall 2008, osa 1 (Nehalem, Core i7, X58 & Xeon)

20.09.2008 23:29

Muropaketti vieraili 19. – 21. elokuuta San Franciscossa Yhdysvalloissa järjestyssä Intelin Developer Forum 2008 -tapahtumassa, johon osallistui pari tuhatta IT-alan asiantuntijaa ja noin 500 lehdistön edustajaa kuulemaan, mitä yrityksellä on kerrottavana tulevista suunnitelmista ja tuotteistaan. Aikaisemmin Intel on järjestänyt IDF-tapahtuman kahdesti vuodessa keväällä ja syksyllä San Franciscossa, mutta nykyään kevään Spring-tapahtuma järjestetään Kiinassa, tänä vuonna vuorossa oli Shanghai. Lisäksi Intel järjestää pienemmässä mittakaavassa lokakuussa erillisen välitapahtuman Taiwanissa. Edellisen ja ensimmäisen kerran olimme katsastamassa IDF-tapahtumia syksyllä 2005, joten tällä kertaa osasimme keskittyä entistä paremmin meitä kiinnostaviin ja koskettaviin asioihin.

Raportoimme Muropaketissa IDF Fall 2008 -tapahtumista lähes reaaliajassa jo paikan päältä ja alla suorat linkit uutisiin:

Pelkästään lehdistölle tarkoitettu Day 0 käynnistyi 18. elokuuta ja käsitteli muun muassa Connected Visual Computing (CVC)-, Connecting the Physical- ja Digital Worlds: Sensing sekä Mobile Aware Devices -aiheita. Esillä oli myös muutamia teknologiademoja, kuten tietokonepohjaista tunnistusta käyttävä auto, langatonta ulkopuolista 3D-grafiikkarenderöintiä käyttävä mobiililaite sekä ihmisen kävelytyylin tunnistava järjestelmä kodin lämpötilan ja esimerkiksi mielimusiikin säätelyyn.

Tapahtuma pyörähti virallisesti käyntiin 19. elokuuta, kun yrityksen hallituksen puheenjohtaja Craig Barrett piti avajaispuheensa. Barrettin vaimo Barbara on Yhdysvaltojen suurlähettiläs Suomessa. Teknologian sijaan Barrett keskittyi kritisoimaan Yhdysvaltojen koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmiä ja kehui, miten asioihin on keskitytty monissa muissa maissa. Barrettin mukaan koululuokan tärkein elementti on hyvin koulutettu opettaja, ei välineet tai tietokoneet.

Barrettin keynote-esityksen aikana lavalla nähtiin muutamia vieraita, joiden joukossa oli muun muassa Johnny Chung Lee, joka on tullut tunnetuksi modifioituaan Wii-ohjaimesta liikkeentunnistimen. Lee esitteli lavalla, kuinka 50 dollarin budjetilla valkoisesta taulusta, Wiin ohjaimesta, käytetyistä taulutusseista ja infrapuna-ledeistä rakennetaan kosketuskäyttöliittymä hänen koodaamaa ohjelmaa hyväksikäyttäen. Lavalla vieraili myös Kiva.org-sivuston perustaja, joka kertoi ideastaan tarjota yksityisiä lainoja yrittäjille sekä kolumbialainen lääkäri, joka esitteli mukana kuljetettavaa viivakoodilla varustettua potilaskorttia, jonka tiedot voidaan lähettää suoraan lääkärille kamerakännykän avulla.

Ensimmäisen päivän toisesta ja koko tapahtuman mielenkiintoisimmasta keynote-esityksestä vastasi Digital Enterprise -osaston johtaja Pat Gelsinger. Gelsinger kävi noin 1,5 tunnin aikana kävi läpi Intelin suunnitelmat palvelin-, työasema- ja työpöytäprosessoreista sekä alustoista.

Esityksessä nähtiin muun muassa Intelin suunnitelmat uusista arkkitehtuureista Sandy Bridgeen ja valmistustekniikoista 32 nm:iin asti, Nehalem-arkkitehtuurin Turbo Mode- ja virransäästöominaisuudet, 8-ytimisistä Nehalem Ex -piisiruista rakentuva 300 mm:n piikiekko ja pieni alustus Larrabee-arkkitehtuurista.

Sisältö

  1. IDF Fall 2008, osa 1 (Nehalem, Core i7, X58 & Xeon)
  2. Nehalem-arkkitehtuuri
  3. Intel Core i7 -prosessorit (Bloomfield)
  4. Intel X58 -piirisarja ja DX58SO-emolevy
  5. Xeon: Nehalem-EP & -EX ja Dunnington