Uusimmat

ASRockin emolevyvalikoima & Z87E-ITX

15.07.2013 12:00 Muropaketin toimitus

Vielä 10 vuotta sitten emolevyvalmistajilla oli saatavilla muutama emolevy kutakin piirisarjatuoteperhettä kohti, mutta nykypäivänä tilanne on täysin toinenlainen. Emolevyjä löytyy isolla hintaskaalalla ja peli- sekä ylikellotuskäyttöön suunnattujen mallien ohella markkinoilta löytyy perusmalleja useina eri variaatioina. Positiivista on, että samalla kun emolevyvalikoimat ovat laajentuneet, niiden nimeämispolitiikka on selkeytynyt. Aiemmin markkinoilta löytyi emolevyjä, joissa oli käsittämättömiä kirjain- ja numeroyhdistelmiä, mutta nykypäivänä mallinimessä on lähes poikkeuksetta mainittuna käytössä oleva piirisarja.

Asrockin osalta tarjolla on peräti 15 Z87-piirisarjaan perustuvaa emolevyä, kuusi H87-emolevyä, yksi Q87-emolevy ja kahdeksan B85-emolevyä. Yhteensä Asrockilta löytyy siis artikkelin kirjoitushetkellä yhteensä 30 Intelin 8-tuoteperheen piirisarjoihin perustuvaa emolevyä.

Tuoteperheiden kärkimallit on sijoitettu Fatal1ty-brändin alle ja kaikissa malleissa on mukana piirisarjaa osoittava merkkiyhdistelmä. OC-merkinnälliset emolevyt on kohdistettu erityisesti ylikellotuskäyttöön ja Extreme- sekä Pro-testien perässä olevalla luvulla viitataan emolevyjen ominaisuusvarustelun tasoon. M-kirjain kertoo emolevyn koon olevan microATX-standardin mukainen, pois lukien M-ITX-mallit, jotka ovat Mini-ITX-kokoisia.

Z87-piirisarjallisten emolevyjen hinnat vaihtelevat Muropaketin Hintavertailussa 110 eurosta 365 euroon, kun taas H87-emolevyjen hintahaitari on 80-110 eurossa. Ainoa Q87-malli irtoaa noin 125 eurolla ja B85-mallien hinnat vaihtelevat 65-85 eurossa.

Kaaviosta näkyy selvästi, miten Z87-emolevyjen hintaskaala on massiivinen verrattuna muihin emolevyihin. H87-emolevyt sijoittuvat hinnaltaan Z87-emolevyjen alapuolelle, Q87 H87:n yläpuolelle ja B85-emolevyt ovat hintaskaalan alapäässä.

 

ASRock Z87E-ITX

ASRockin Z87-emolevyvalikoimasta tarkemmassa katsauksessa on Mini-ITX-kokoluokan Z87E-ITX, jolla on hintaa Suomessa halvimmillaan reilut 160 euroa. Sitä on saatavilla useilta jälleenmyyjiltä, kuten myös muita ASRockin 8-tuoteperheen piirisarjallisia emolevyjä.

Muropaketin Hintavertailu, Asrock Z87E-ITX

Harmaapainotteisen pakkauksen sisältä löytyy emolevyn ohella vino pino ohjekirjoja ja -lappusia, ajuri-CD-levy, I/O-liitinsuoja, WLAN-antenni, DVI-VGA-adapteri ja neljä Serial ATA 6 Gb/s -kaapelia.

ASRock on ahtanut Mini-ITX-kokoiseen emolevyyn reilusti ominaisuuksia ja I/O-liitinrivistöstä löytyy PS/2-liitin näppäimistölle tai hiirelle, kaksi USB 2.0 -liitintä, kaksi antenniliitintä, DVI-, DisplayPort- ja HDMI-liittimet, BIOS:n nollauspainike, neljä USB 3.0 -liitintä, eSATA-liitin, verkkoliitin, optinen ääniliitin sekä viisi 3,5 millimetrin analogista ääniliitintä.

PCI Express 3.0 -standardin mukaisen x16-liittimen ohella emolvyltä löytyy kuusi Serial ATA 6 Gb/s -liitintä, kaksi DDR3-muistiliitintä ja mini-PCI Express -liittimeen on asennettu WLAN/Bluetooth-kortti (802.11a/b/g/n/ac ja Bluetooth 4.0). Emolevy tukee ylikellottamisen kautta maksimissaan DDR3-2933-muistikellotaajuutta ja 16 gigatavun muistikapasiteettia. 24-pinnisen ATX-virtaliittimen ohelta virransyötön läheisyydestä löytyy kahdeksanpinninen ATX-lisävirtaliitin.

Ääniominaisuudet on toteutettu Realtekin ALC1150-koodekkipiirillä ja lisäksi emolevyllä on Texas Instrumentsin NE5532-kuulokevahvistinpiiri. Kuusivaiheinen virransyöttö on digitaalinen ja se on rakennettu japanilaisilla solid-tyyppisillä kondensaattoreilla ja DrMOS-piireillä.

Emolevyn alapuolella on mSATA-liitin, johon voi asentaa pienikokoisen SSD-aseman.

Sisältö

  1. Intel Z87 -emolevyt: ASRock, Asus, Gigabyte & MSI
  2. Intel Z87 -piirisarja & Intelin 8-tuoteperheen piirisarjat
  3. ASRockin emolevyvalikoima & Z87E-ITX
  4. Asuksen emolevyvalikoima, Z87-A, Maximus VI Hero & Sabertooth Z87
  5. Gigabyten emolevyvalikoima & G1.Sniper 5
  6. MSI:n emolevyvalikoima & Z87 MPower
  7. Loppuyhteenveto