Uusimmat

MSI GT70 (2PC-1076NE)

14.08.2014 23:40 Muropaketin toimitus

MSI:n näkemys pelikannettavasta ei ole muuttunut ulkoisesti vuoden takaisesta testistä. Ulkomitat ovat järkälemäiset 428 x 288 x 55 millimetriä ja painoa laitteelle on kertynyt tuhdit 3,9 kiloa. Jäykkärunkoinen ja laadukkaasti kasattu GT70 on yhdistelmä muovia ja alumiinia sopivassa suhteessa. Suomimallisto GT70:stä on harvinaisen laaja ja valikoimaa on tarjolla aina 1500 euron pelkistetyistä malleista 2200 euron huippuversioon. Esittelyssä on tällä kertaa halvin ja samalla myös tehottomin malli. Windows 8.1:n aristelijoita ajatellen saatavilla on myös malleja ilman käyttöjärjestelmää ja vieläpä selvällä hintaedulla.

 

Kahden vuoden takuun lisäksi MSI GT70:n ostajaa hemmotellaan SteelSeries-näppäimistöllä, jonka jokainen nappi on konfiguroitavissa erillisen ohjelmiston kautta. Näppäimistökomentosarjoihin on mahdollista laittaa esimerkiksi hiirinapin painalluksia tai valmiita tekstipätkiä nopeaan viestittelyyn pelin tiimellyksessä. Vakiona iloisissa väreissä kimmeltävä taustavalaistus on mahdollista muokata haluamakseen. Varsin hyväntuntuisen näppäimistön kaveriksi MSI on valitettavasti repäissyt tasohiiren kymmenen vuoden takaa. Pieni ja hankalasti käytettävä hiiri ei tue kosketuseleitä ja ei sovellu oikeastaan minkäänlaiseen käyttöön. Ajatuksena on ollut selvästi, että mokoma turha ominaisuus haittaisi mahdollisimman vähän näppäimistön käyttöä, sillä kukapa pelikannettavaa käyttäisi ilman oikeaa hiirtä.

Näppäimistön yläpuolella näkyvät hipaisunäppäimet, joiden avulla on mahdollista avata muun muassa mukana toimitettava PowerDVD 10 -ohjelmisto, kytkeä näppäimistöstä valot pois tai vaikkapa pakottaa tuulettimet täysille. Pelikäytössä kannettavan pinta ei lämpene merkittävästi käsien lepuutusalueelta ja kuumin kohta löytyy vasemmasta yläkulmasta. Näppäimistö-asettelussa on tehty muutamia muutoksia, joiden on toivottu helpottavan pelaamista. Esimerkiksi Windows-näppäin on poistettu kokonaan näppäimistön vasemmasta reunasta, jotta harhapainalluksilta vältyttäisiin. Kirjoittamisen suhteen näppäimistö toimi hyvin, joskin Caps Lock -näppäin hamusi sormen joitakin kertoja väärille teille.

Suurikokoisen ja vahvasti saranoidun näytön reunat on pyöristetty ja keskiosa on alumiinilevyä, jonka keskellä hehkuu lohikäärmelogo. Kannettavan suuresta rungon koosta johtuen itse näyttö on selvästi kantta pienempi, joten reuna-alueet ovat suuret. Näytön yläreunaan on asennettu nykytyylin mukaisesti 720p-laatuinen kamera ja mikrofoni. MSI toimittaa kannettavan mukana XSplit Gamecaster -ohjelmiston, jonka avulla koneella vietettyjä sessioita voi nauhoittaa tai lähettää suorana netin syövereihin.

GT70:n pyöristetyt ja tyylitellyt muodot eivät varmasti miellytä kaikkia. MSI:llä on onneksi tarjota GT72-sarja kulmikkaampaan ja varakkaampaan makuun. Tänä kesänä julkaistua GT72-mallistoa ei vielä suomalaisten jälleenmyyjien valikoimista löydy, mutta hintataso alkaa ennakkotietojen mukaan noin 2000 eurosta.

GT70:n takaosan muotoilu on pidetty symmetrisenä, vaikka prosessorin ja näytönohjaimen yhteinen tuuletusaukko sijaitsee vain toisella puolella. Takapuolen liitinvalikoima on ajateltu viisaasti sijoittamalla virta-, näyttöliittimet ja RJ-45-liitin sopivasti piiloon. Näin raskaimpia ja paksuimpia kaapeleita ei tarvitse sietää koneen kyljissä. Killer E2200 LAN- ja WLAN-yhteydet priorisoivat MSI:n mukaan pelin lähettämien ja vastaanottamien datapakettien käsittelyä. WLAN-yhteys tukee korkeimmillaan 802.11n-standardia.

Kolme USB 3.0 -liitintä, SD-muistikorttipaikka ja neljä kullattua 3,5 mm:n liitintä äänelle ovat tuttua kauraa edellisestä mallista. Muistin virkistämiseksi on kuitenkin syytä todeta, että kuulokeliitäntä on varustettu tehokkaalla kuulokevahvistimella, jonka pitäisi kestää kuormaa puutumatta aina 600 ohmiin asti.

Koneen oikealta puolelta löytyy kaksi USB-liitintä lisää ja uutuutena BD Combo -asema. GT70:stä on saatavilla kirjoittavalla ja lukevalla DVD-asemalla, testikoneestakin löytyvällä DVD R+W ja Blu-ray luku -combona sekä myös kirjoittavalla Blu-ray-asemalla.

Pelikannettaville tyypilliseen tapaan MSI:n pohjalevy on valjastettu täysin ilmanvaihdon tarpeisiin. Kannettavan pitäminen sylissä pelikäytössä on miltei mahdotonta estyneen ilmanvaihdon takia. Kuvassa näkyy myös harmaalla ritilällä peitetty pieni subwoofer, joka koostaan huolimatta jaksaa runtata pelimusiikit ja satunnaiset elokuvakäytöt kiitettävällä äänenpaineella ja tarkkuudella.

Akun koko MSI:ssä on kunnioitettavat 87 Wh, jonka voimin GT70 jaksaa pysyä käynnissä kevyessä selailussa noin viisi tuntia. Pelikäytössä akunkesto jäi heikoimmillaan alle tuntiin.

Koko takapaneelin saa irti parilla ruuvilla ja samalla särkyy myös takuuehdon sinetti. Alta paljastuu MSI:n hehkuttama CoolerBoost 2 -jäähdytysratkaisu, joka jäähdyttää samalla tuulettimella prosessorin ja näytönohjaimen. Teholtaan nykyinen jäähdytysratkaisu on aavistuksen alimitoitettu sillä rasitustesteissä prosessori saatiin lopulta throttlaamaan lämpöjen takia kellotaajuuttaan, vaikka tuuletin huusi täysillä. CoolerBoostin vierestä löytyy kaksi SO-DIMM-muistipaikkaa DDR3L-lisämuistille ja niiden yläpuolelta vaihtoehtoisia 2,5 tuuman massamuistipaikkoja. Yhteensä GT70:ssä voi olla kolme kiintolevyä, mutta testatussa mallissa oli vain yksi yhden teratavun Hitachi Travelstar 7K1000 -levy. Kalleimmissa malleissa käyttöjärjestelmä pyörii yhdellä tai kahdella SSD-asemalla. Windows-käytön sujuvuutta ajatellen SSD-asema on nykypäivänä lähes pakollinen lisävaruste.

Prosessori on valittu mobiilimalliston terävimmästä päästä. Intel Core i7-4800MQ on nimelliskellotaajuudeltaan 2,7 gigahertsiä, mutta toimii rasituksessa korkeimmillaan 3,7 gigahertsin kellotaajuudella. Ytimiä prosessorissa on neljä ja ilmoitettu TDP-arvo 47 wattia. Testissä olevassa mallissa 800 megahertsin kellotaajuudella toimivaa DDR3L-keskusmuistia on kahdeksan gigatavua yhden kamman konfiguraatiossa.

NVIDIA esitteli Kepler-arkkitehtuuriin perustuvat GK104-mobiiligrafiikkapiirit ja GeForce GTX 800M -sarjan näytönohjaimet tänä keväänä. MSI:n sisältä löytyvä GeForce GTX 870M on edellisen sukupolven GTX 770M:ään verrattuna huomattavasti tehokkaampi, sillä grafiikkapiirin kellotaajuuden (941 MHz vs 706 MHz) lisäksi myös aktiivisia CUDA-ytimiä on enemmän (1344 vs 960 kpl). Muistiväylä on edelleen GTX 770M -mallin tavoin 192-bittinen, mutta kolmen gigatavun GDDR5-muistin kellotaajuus on nostettu 1250 megahertsiin (+250 MHz).

MSI GT70:n näyttö on toteutettu TN-paneelilla, jonka resoluutio on 1920×1080 pikseliä. Pinta on käyttötarkoitukseen sopiva mattapintainen ja kosketusominaisuutta ei ole. Väritoisto on TN-paneelille tyypillisen lattea ja hieman epätarkka, joka ei tosin pelikäytössä juuri haittaa. Kirkkaus ja kontrasti ovat sen sijaan erinomaisia ja näytön nopeus tuntuu riittävältä normipelaajalle.

Sisältö

  1. Kesän 2014 uutuuspelikannettavat (Asus, MSI & XMG)
  2. Asus G750JZ (T4043H)
  3. MSI GT70 (2PC-1076NE)
  4. XMG P704 Pro
  5. Prosessoritestit
  6. 3D-testit
  7. Tehonkulutus- ja lämpötilamittaukset
  8. Loppuyhteenveto