UUSIMMAT

Yhteenveto

18.09.2019 20:00 | Antti Voutilainen

Käyttökokemukset

Tuolin ulkonäön arvostelun suhteen olen hieman jäävi, sillä tuoli sopii väriensä puolesta täydellisesti mustaa ja punaista yhdistelevään pöytääni. Yleisesti ottaen tuolin ulkonäkö on jämäkkä eikä moitittavaa löydy.

Istuessa tuoliin ensimmäinen selkeä ero aiempiin pelituoleihin on se, ettei istuinosaa ole muotoiltu kouruksi. Sen vuoksi jalkoja pystyy liikuttelemaan vapaammin.

Pehmusteet jatkavat samalla kiitettävällä linjalla. Istuinosa on sopivan pehmeä, mutta silti tukeva.

Selkänojaan sisäänrakennettu alaselän tuki sen sijaan ansaitsee ylistystä. Tuki tuntuu selvästi selässä ja samalla tukee ryhtiä. Etuna on tietenkin se, että sitä pystyy säätämään. Pienimmilleenkin säädettynä selkänoja tuntuu hyvältä ja selkää tukevalta. Lisätuki tuntuu kuitenkin juuri siltä, mitä alaselkä kaipaa. Ratkaisu on huomattavasti käytännöllisempi kuin monesti nähdyt kookkaat tyynyt.

Vaikken olekaan keinutoiminnon erityinen fani, on se silti tervetullut toiminto. Se antaa lisää säätövaraa ja mahdollisuuksia istuma-asennon muokkaamiseen.

Käsinojien kasvaneet säätömahdollisuudet ovat niin ikään tervetulleita päivityksiä. Samalla kiitoksen ansaitsee myös käsinojien kiinnityksen jämäkkyys. Vaikka käsinojat olivat samassa asennossa käytännössä koko testijakson ajan, säätömahdollisuuksia arvostaa silti. Käsinojia tuli säädettyä eri asentoon lähinnä elokuvia ja sarjoja katsellessa.

Tuolin selkänojan kallistusta tuli testattua ainoastaan testimielessä.

Suurelle 165 asteen kulmalle on vaikea keksiä järkevää käyttötarkoitusta. Nukkumisen lisäksi ääriasennolle on käyttöä ehkä silloin, kun näyttö on katossa tai katonrajassa. Selkänoja oli käytännössä koko testijakson ajan pystyasennossa, koska se tuntui ergonomian kannalta parhaalta. Positiivista on se, että 180 asteen kulmasta on tajuttu luopua.

Ergonomian suhteen testijakson aikana ei ilmennyt moitittavaa. Testijakso sisälsi useita useamman tunnin pelisessioita, mutta myös useita etätyöpäiviä. Minkäänlaisia rasitusvaivoja ei ilmennyt istuntojen myötä.

Tuolin mukana tulevan niskatyynyn ongelmaksi muodostuu sen koko. Niskatyyny on niin pieni, että päätä pitää kallistaa taaksepäin, että tyyny koskettaa niskaa. Kompromissi on kuitenkin ymmärrettävä, sillä koon kasvaessa niskatyyny kävisi epäilemättä monelle häiritseväksi. Mieluummin pieni ja huomaamaton kuin suuri ja häiritsevä.

Tuolin liikuteltavuus on myös moitteetonta. Rullat pyörivät hyvin laminaattilattialla, mutta myös muovimaton päällä.

Materiaalien hengittävyyteen on vaikeampaa ottaa kantaa, kun testijakso ajoittui tälläkin kertaa kesähelteille. Jalat ja selkä kyllä hikosivat pidemmissä sessioissa, muttei mitenkään erityisesti. Samaa hikoamista tapahtui myös verrokki pelituolissa, jonka päällysmateriaali oli kangasta. Selkeää eroa ei ollut havaittavissa. Huonelämpötilan normalisoiduttua ns. ylimääräinen hikoilu poistui kuvioista, joten tuolista on vaikea löytää syyllistä hikoiluun.

Sisältö

  1. Johdanto
  2. Esittely
  3. Käyttökokemukset
  4. Yhteenveto

Muropaketin uusimmat