Uusimmat

Korjasimme itse: Canonin & Sigman objektiivit

13.01.2015 19:08 Muropaketin toimitus

Tee-se-itse-hengessä kirjoitettu artikkeli järjestelmäkameran vesivahingosta herätti lukijoissamme vahvaa innostusta ja kollektiivista tein itse ja säästin -henkeä. Niinpä tässä jatko-osassa jatketaan samalla tiellä ja puuhastellaan kahden käyntivikaisen objektiivin kanssa.

Ensimmäinen potilas on Canon 24-105mm 1:4L IS USM, jonka vaivana on linssille tyypillinen himmentimen lattakaapelin rikkoutuminen. Samantyylistä ongelmaa on myös Sigman 20mm 1:1,8 EX DG -objektiivissa, jonka himmennin jumittelee satunnaisesti auki ja kuvat ylivalottuvat pahemman kerran.

 

Canon 24-105mm 1:4L IS USM

Edullisesti nettifoorumin kautta löydetty Canonin normaalizoomi päräytti järjestelmäkameran ruudulle epäilyttävän kuuloisen ERR01-virhesanoman kuvaa otettaessa. Vaiva tuntui ilmestyvän, kun linssiä himmennettiin täydeltä aukolta ja paheni tele-päässä. Googlella selvisi, että kyseessä olikin yleinen ongelma ja kohtuullisen edullinen korjauttaa kamerahuollossa. Tee-se-itse-henkeen ei kuitenkaan sovi ammattiapuun luottaminen, niinpä suunnaksi otettiin eBayn ihmeellinen maailma. Tästä alkaa opettavainen tarina, kuinka saman asian voi joutua korjaamaan kolmesti.

Ebay-haut tuottivat halutun lopputuloksen: varaosia oli saatavilla yksittäisistä lattakaapelin pätkistä kokonaisiin himmentimiin ja lopulta kokonaisiin valmiiksi kasattuihin linssiryhmiin. 5 euroa postikuluineen lattakaapelista ei vaikuttanut pahalta hinnalta, joten muutaman salamannopean klikkauksen jälkeen jäätiin odottelemaan pakettia.

Netin pimeältä puolelta löytyi varoituksia, oppaita ja purkuvideoita. Muutama pääsääntö kannattaa painaa mieleen: sinetöityjä ruuveja ei saa avata ja mikäli on pakko, niin merkataan ruuvien ja säätöpinnien asennot tarkasti ylös. Ammattikorjaamo tarjoaa vielä hyvän vinkin lattakaapelin heijastuksen estoon mattamustalla teipillä, jota tarvikeosassa ei tule mukana. Sivun pitäisi kaiketi olla varoittava esimerkki, mutta suurinta osaa tee-se-itse-miehistä vaaran tuntu vain kiihottaa kovempiin riskeihin.

Eipä siis muuta kuin linssi pöydälle, ylimääräisten sormenjälkien estämiseksi vinyylihanskat käteen ja kasa erinäisiä ruuvimeisseleitä viereen. Mitään erikoistyökaluja ei tässäkään projektissa tarvita, joskin näppärät sormet ovat hyödylliset. Purkutoimenpidettä ei tässä artikkelissa lukuisten mainioiden Youtube-videoiden johdosta ei esitetä. Ensimmäinen riskipaikka tulee vastaan, kun kolmas linssiryhmä on aukaistava himmentimen saamiseksi irti. Sivusta löytyvissä kolmessa epäkeskopinnissä on nolla-asento merkattuna, joten neulan päällä viiru muovin kylkeen ja toivotaan parasta kuvanlaadun säilyttämiseksi.

Etukäteen napatut kuvat täydellä aukolla näyttävät tämän linssiyksilön kohdistuksen olevan jo valmiiksi vähän pielessä. Tarkkuus on kohdillaan, mutta kovissa kontrastirajoissa on toivomisen varaa. Vähintään samaan lopputulokseen olisi päästävä korjatulla linssillä tai toivon mukaan vähän parempaankin, kun kerran säädöt ovat olemassa ja kohtuullisen hyvät säätöohjeetkin löytyivät.

Lattakaapelin vika on varsin helposti löytyvä ja vieläpä selkeä kokoonpanovirhe. Kaapeli on taivutettu ilmeisesti asentamisen helpottamiseksi kaksin kerroin kohdasta, jossa se mahtuisi hyvin liikkumaan loivasti käännettynäkin. Onkin suorastaan ihme, että nämä kestävät näin kasattuna edes takuuajan loppuun.

Vanhan lattakaapelin poistaminen ja uuden juottaminen paikoilleen olisi pitänyt sujua helposti Kaija Koon Tinakenkätytön soidessa taustalla. Toisin kuitenkin kävi ja lyijytön tina ei sulanut heti ensimmäisellä yrittämisellä. Taistelun tuoksinassa kiinnityspinnit irtosivat muovista, johon ne oli pienen kelalta tulevan kuparisäikeen kanssa painettu paikalleen. Takaisin eBayn maailmaan ja tällä kertaa sieltä löytyi koko himmennin valmiiksi juotetulla lattakaapelilla. Linssi kasaan odottelun ajaksi, jospa se kuitenkin toimisi vaikka kontakti kelasta tulevan kuparin kanssa jäi varsin epävarmalle pohjalle. Ei toiminut.

Kiinalainen vaihtoehtoelektroniikka täsmää fyysisiltä mitoiltaan alkuperäiseen osaan. Eipä näissä mitään alkuperäisyydestä kertovia merkintöjä edes vaikuta olevan. Mahtavatko tulla kaikesta huolimatta samalta tehtaalta, vaikka lattakaapelissa pieni sävyero onkin. Uudella himmentimellä objektiivi heräsi eloon ja toimii moitteettomasti. Kasatessa kävi pieni lipsahdus ja yksi epäkeskoinen linssin tarkennuspinni tipahti lattialle. Näitähän sattuu, mutta tällä kertaa pinni livahti seinän ja lattian liitoksesta jalkalistan alle ja siitä alas jonnekin lattiavalun saumaan.

Linssin optinen kalibrointi on siis tällä hetkellä vaiheessa kovasta säädöstä huolimatta ja harkinnassa on koko linssiryhmän tilaaminen valmiiksi kasattuna. Siinähän se uusi epäkeskoinen pinnikin tulisi eikä hintakaan olisi kuin alle 30 euroa. Paintilla piirretty valkoinen pallo mustalla pohjalla demonstroi tämän hetkistä tilannetta. Suurinpiirtein 1:1 alkuperäisestä kuvasta leikattu pala näyttää pientä punaista hehkua vasemmalla ja sinistä saastetta oikealla.

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta kamera ja lasi on ollut kovassa käytössä kohta kahden kuukauden ajan ja enemmän tai vähemmän onnistuneita otoksia on saatu aikaiseksi. Loppupäätelmänä on todettava, että muutaman euron lisäpanoksella suuremman vaihdettavan osakokonaisuuden edut ovat rähmäkäpälälle ilmeiset. Lopuksi alta löytyy vielä joitain linssillä kuvattuja otoksia.

Linnunrata jouluaatto-iltana 24.12.2014

Cooler Master Novatouch TKL 28.10.2014

Asus GR8 21.12.2014

Sigma 20mm 1:1,8 EX DG

Sigman valovoimainen laajakuvaobjektiivi oikutteli jättämällä satunnaisesti himmentimen täysin auki kuvia otettaessa. Kettumainen keppostelu oli vuosien saatossa kehittynyt krooniseksi ja niinpä linssi oli otettava auki ja tutkittava, mikä potilasta vaivasi. Aivan soitellen sotaan ei tämänkään projektin kanssa tarvinnut lähteä, sillä kymmenisen vuotta sitten sama vika vaivasi omistamaani 24 mm -versiota vastaavasta objektiivista. Sillä kertaa takuu sattui olemaan voimassa ja linssi puhdistettiin valmistajan piikkiin. Moottoriasetelmasta oli karannut tippa voiteluainetta himmentimen lehdille, joka sitten tehokkaasti aiheutti jumitusta.

Tuumasta toimeen ja objektiivia avaamaan. Apuja ei Youtubesta löytynyt, mutta yrityksen ja erehdyksen kautta tälläinenkin varmaan saataisiin purettua.

Heti bajonetin kiinnityksen jälkeen tuli selväksi, että kiinteässä objektiivissa ilman kuvanvakainta ja ultraäänimoottorilla toimivaa tarkennusta on vähemmän hienostunut rakenne. Tämähän sopi, helpompi homma ja nopea purkaa. Yhdistelmä messinki- ja muovirattaita näyttää ehjälle ja sopivasti voidellulle. Ylimääräistä voiteluainetta ei näkynyt missään.

Silmämääräisesti tutkittuna himmennin näytti puhtaalta. Linssiryhmään sinetöidyillä ruuveilla kiinnitettyä himmennintä ei pitäisi purkaa, vaan putsata se etanolilla tai isopropanolilla mahdollisista rasvajämistä. Sinetöityjä ruuveja purkaessa ei käynyt mielessä, että himmennin purkaantuu kokonaan linssin sisään ja saattaa olla vaikeahko kasata putsaamisen jälkeen. Ja löytyikö se oletettu rasva himmentimen lehdiltä? Aavistus yhden lehden kulmassa ja runkolevyllä, josta ei valitettavasti saatu kelvollista kuvaa hyvällä yritykselläkään.

Räjäytyskuvassa näkyy kaksi keltaista metallirinkulaa, joilla linssin etäisyys järjestelmäkameran kennosta on asetettu kohdalleen. Ennen kuin moderneihin runkoihin tuli linssikohtainen tarkennuksen korjaus, oli ainoa vaihtoehto saada tarkennus kohdalleen säätämällä näitä välilevyjä. Koskapa mittaukset pitäisi saada tuhannesosan tarkkuudella kohdalleen, kotikonstein säädetyt objektiivit harvoin olivat alkuperäistä paremmat.

Linssejä purkaessa on hyödyllistä asetella ruuvit irrotusjärjestyksessä riviin. Palapelifanaatikot toki arvostavat hyvin sekoitettua kasaa, mutta muille rivijärjestys on miellyttävä. Tosimiehet kähveltävät naapurin papalta lääkeannostelijan. Lokeroidussa dosetissa ruuvit pysyvät tallessa vaikka projekti vähän venyisikin. Tässä on tietysti vaarana, että naapurin pappa löytää dosettinsa ja imaisee ruuvit parempiin suihin.

Järjestelmäkameran puhdistuksessa käytettiin asetonia sisältävää jarrukliineriä, mutta turvallisena vaihtoehtona tälle on esimerkiksi Polarin edullinen jäänesto, joka sisältää enimmäkseen pelkkää isopropanolia. Riski on itseasiassa tällä kertaa todellinen, sillä Sigman himmentimen lehdet ovat mustaksi maalattua terästä ja runko mustaksi pinnoitettua alumiinia. Himmentimestä ei haluttu tehdä kirkasta versiota liuottamalla maalia pois asetonilla, joten rasvanpoisto tehtiin kokeellisesti isopropanolikylvyssä.

Seuraavassa vaiheessa kuvien ottaminen jäikin vähemmälle, sillä himmentimen yhdeksän lehden asetteleminen paikoilleen linssiryhmän sisällä sekä päälilevyn saaminen paikoilleen otti aikaa useamman tunnin. Tässä vaiheessa on hyvä todeta jälleen kerran, että ei kannata missään tapauksessa avata sinetöityjä ruuveja. Kuvassa on varoittava esimerkki, miten himmentimen voi kasata esimerkiksi väärinpäin. Vinyylisormikkaille joutui myös jättämään hyvästit, joten sormenjälkiä lehtiin jäi runsaasti.

Lopulta paketti saatiin kuitenkin kasaan, uitettua uudelleen alkoholissa koko pakettina ja sehän toimi. Pientä hienosäätöä jäi vielä ensimmäisen kasauksen jälkeen jäljelle, sillä suurimman aukon tunnistuskarvan paikka muuttui aavistuksen ja toisinaan linssi kuvittelee olevansa takaisin täysaukkoisena kuvan oton jälkeen vaikka todellisuus on F/1,8:n sijaan F/2,0. Lopuksi vielä pari Sigman objektiivilla otettua kuvaa.

Uutta vuotta viettämässä laavulla 31.12.2014

Pääkallo ja tanssiva sika ilmestyivät liekkeihin 31.12.2014

Revontulia 28.12.2014