Uusimmat

Ducky Mini 2

29.08.2014 02:54 Muropaketin toimitus

Taiwanilainen Ducky on ollut mukana mekaanisten näppisten katsauksessa kahtena edellisenä vuotena ja niin se tekee myös tänä vuonna. Duckyn näppäimistöt ovat tulleet tunnetuksi yksinkertaisesta ja tukevasta rakenteestaan sekä lukuisista piensarjoina valmistetuista erikoismalleista. Testiin saatu Ducky Mini 2 on aivan uunituore malli, joka tukee Suomessa markkinoille elokuun lopulla. Maahantuojan suositushinta näppikselle on 129 euroa. Saimme testiin Mini 2:n esituotantoversion, sillä tuotantomallit eivät olleet vielä saapuneet artikkelia tehdessä. Testikappale oli varustettu sinisillä Cherry MX -kytkimillä, mutta saataville tulee myös punaisilla ja myöhemmin syksyllä ruskeilla kytkimillä varustettu versio.

Ducky Mini 2:n pakkaus on väritykseltään erittäin pirteä ja kannen monivärinen grafiikka tuo mieleen Samsung Galaxy Tab S -taulutietokoneiden vakiotaustakuvat. Koska testikappaleemme oli esituotantoversio, ei pakkauksesta löytynyt juurikaan merkintöjä, mutta myyntiversioiden pitäisi olla varustettuna näppäimistön tyypin ja kytkintyypin kertovilla merkinnöillä.

Pakkauksen toimitussisältöön kuuluu itse näppäimistön ohella myös tavallista runsaampi joukko oheistarvikkeita. Mukana tulee pieni englanninkielinen ohjevihkonen, takuukortti, näppäinhattujen irrotustyökalu, kullatulla kulmaliittimellä ja tarranauhalla varustettu mini-USB-kaapeli sekä seitsemän vaihtonäppäintä.

Mini 2 on hieman ensimmäisen sukupolven edeltäjäänsä suurempi, sillä sen reunoja kiertää nyt karheaksi hiekkapuhallettu alumiininen sandwich-rakenne, jonka keskiosa on PCB-muovia. Ensituntumalta Mini 2 tuntuu erittäin laadukkaalta ja tukevalta tuotteelta, mutta erityisesti huomio kiinnittyy sen hämmästyttävän pieneen kokoon. Mini 2 edustaakin niin sanottua 60 % kokoluokkaa, josta on jätetty pois numpad sekä nuolinäppäimet. Ducky ilmoittaa Mini 2:n ulkomitoiksi 295 x 102 x 38 mm ja painoksi 730 grammaa, joten enää ei voi ainakaan väittää, että kaikki mekaaniset näppäimistöt olisivat suurikokoisia. Mini 2:sta on kaksi eri värivaihtoehtoa – Silver ja Gunmetal grey – joista testikappale edustaa ensimmäistä vaihtoehtoa. Pohjoismaissa saatavilla on kuitenkin vain hopeanvärinen malli. Duckyn takuu kattaa kaksi vuotta.

Yleensä Duckyn näppäimistöjen runko on varustettu erittäin kapeilla reunoilla, mutta Mini 2:n tapauksessa valmistaja on pyrkinyt lisäämään premium-tuntumaa reunoja kehystävällä alumiinikaistaleella. Itse näppäimistön runko on kuitenkin muovia, sillä 2,5 millinen alumiinilevy muodostaa lähinnä koristekehyksen rungon molemmille puolin. Perusnäppäimistön osalta näppäinasettelu on varsin tavanomainen, eikä käyttöä hankaloittavia kompromisseja ole tehty näppäinmuotoilun suhteen. Sisällä Ducky kertoo käyttävänsä kaksikerroksista piirilevyrakennetta, jonka se kertoo olevan pitkäikäisempi ja tukevampi. Mini 2 tukee NKRO:ta USB:n kautta, eli kaikki näppäimet rekisteröityvät tarpeen tullen samanaikaisesti.

Sivuprofiilista Mini 2:n reunojen alumiini-PCB-alumiini-sandwichrakenne käy erityisen hyvin selville. Etureunaa on hieman pyöristetty alaspäin ja runko on vain hyvin kevyesti eteenpäin kallistettu. Valmistajan mukaan tällä on ajateltu erityisesti paljon kirjoittavia, jotka voivat näin pitää ranteensa mahdollisimman suorana.

Koska Mini 2:sta puuttuu pienen koon vuoksi sekä numeronäppäimistö että nuolinäppäimet yläpuolisine näppäimineen, on Duckyn ollut pakko päätyä käyttämään Fn-funktiopainiketta kannettavien tietokoneiden tapaan. Koska Fn-painikkeella on Mini 2:n kaltaisessa 60 % koon näppäimistössä poikkeuksellisen suuri rooli, Ducky tarjoaa käyttäjälle mahdollisuuden valita niiden määrän (1 tai 2 kappaletta) sekä sijainnin asetusten kautta. Käyttäjä voi sijoittaa yhden tai kaksi Fn-painiketta mihin tahansa alariville ja lisäksi korvata Caps Lockin Fn-painikkeella. Lisäksi käyttäjällä on mahdollisuus vaikuttaa myös Escin ja askelpalauttimen ensisijaiseen toimintoon. Mini 2:n valaistus ja asetustoiminnoissa hyödynnetään ARM Cortex-A3 -pohjaista mikrokontrolleria.

Näppäimistön toissijaiset toiminnot (Fn-painike pohjassa käytettävät) on merkattu näppäinhattujen etureunaan, joka helpottaa niiden käyttöä ja pitää samalla näppäinhattujen vaakapinnan selkeämpänä. Fn-toimintojen merkinnät erottuvat hyvin erityisesti näppäinvalaistuksen ollessa päällä. Esimerkiksi nuolinäppäimet sijaitsevat O-, K-, L- ja Ö-näppäimissä ja äänenvoimakkuuden säätöpainikkeet Y-, U- ja I-näppäimissä. Puolestaan QWEASD-näppäimiin on sijoitettu hauska hiiritoiminto, jolla on mahdollista liikuttaa hiiren kursoria ja käyttää oikeaa sekä vasenta painiketta näppäimistöstä käsin.

Koska Mini 2:n kustomointimahdollisuudet ovat varsin laajat ja niiden käyttäminen tapahtuu ilman erillistä sovellusta, on Ducky kehittänyt ”Ducky Advisoriksi” nimeämänsä toiminnon asetusten säätämisen helpottamiseksi. Ducky Advisor näyttää kulloinkin asetuksia valitessa käytettävissä olevat näppäimet sammuttamalla kaikki ylimääräiset taustavalot. Näppäimien sijaintiasetuksia pääsee säätämään pitämällä Fn + Alt + H -yhdistelmää pohjassa kolme sekuntia ja valaistusasetuksia vastaavasti pitämällä pohjassa Fn ja Alt -näppäimiä. Myös aina pelkkää Fn-näppäintä painaessa vain kaikki Fn-toimintoja sisältävien näppäinten taustavalot jäävät päälle.

Ducky Mini 2:n näppäinhattujen alta löytyy siniset Cherry MX -kytkimet, jotka tarjoavat tuntopisteen sekä klikkaavan äänen. Sinisen kytkinvaihtoehdon kytkeytymisvoimakkuus on 50 grammaa ja se sopii erityisesti kirjoittamiseen. Kytkimien yhteydessä on sini-punainen kaksiväriledi, joka mahdollistaa näppäinvalaistuksen sinisenä, punaisena sekä violetin eri sävyissä.

Jostain syystä ainakin testikappaleemme näppäinten pohjaustuntumassa ja äänessä oli havaittavissa eroja, sillä muutamat näppäimet pohjasivat pehmeästi vaimentuen kun taas useimmat pitivät metallirungolle tyypillisen täsmällisen napsahduksen. Vakaimella varustetuissa suuremmissa näppäimissä havaitsimme hieman kumisemman tuntuman, kuin testijoukon muissa sinisillä kytkimillä varustetuissa näppäimistöissä.

Läpikuultavasta ABS-muovista valmistetut näppäinhatut on maalattu mattamustiksi ja niiden merkinnät on toteutettu laserilla. Merkinnät ovat selkeitä ja kirjaimet sijaitsevat vaakapinnan etuosassa. Kuten jo aiemmin mainittiin, näppäinhattujen otsapinnat on hyödynnetty Fn-toimintojen merkintöihin. Maalipinnan kannattaa odottaa kuluvan käytössä jollain aikavälillä käyttäjän sormien karheudesta ja rasvaisuudesta riippuen.

Mini 2:n taustapuoli on umpinainen ja sen keskeltä löytyy suurikokoinen logo sekä Duckyn tuotteille tyypillinen metallinen tyyppikilpi. Takakuoren kulmissa on kookkaat kumitassut, eikä joidenkin käyttäjien harmiksi tarjolla ole lainkaan ylös käännettäviä koroketassuja. Edestä katsottuna vasemman kyljen takaosaan on sijoitettu näppäimistön mini-USB-liitäntä, johon kytketään mukana tuleva 90-asteen liittimellä varustettu johto. Duckyn mukaan liitäntä on sijoitettu kylkeen, jotta käyttäjä voi sijoittaa näppäimistön mahdollisimman lähelle kannettavaa tietokonetta. 90-asteinen liitin on tavallista suoraa liitintä paremmin suojassa kolhuilta, mutta siitä huolimatta se saattaa ottaa tietyissä tilanteissa itseensä.

Mini 2:n kaksiväriledein toteutettu taustavalaistus on melko monipuolisesti käyttäjän kustomoitavissa. Tarjolla on valmiita valaistustiloja, kuten käyttäjän painallukseen valon sytyttämällä reagoiva Reactive, satunnaisella värillä painallukseen reagoiva Reactive Advanced, satunnaisella ajoituksella satunnaisia eri värejä näppäimissä sytyttävä Raindrop, sivusuunnassa aaltoina eri värejä näyttävä Wave, hitaasti eri värejä läpi käyvä Color Cycling sekä tavallinen kiinteä valaistustila. Lisäksi valittavana on LED Zone Customization -tila, jossa käyttäjä voi valita valaistavat näppäimet sekä niiden värisävyn ja kirkkauden yksi kerrallaan. Valoasetusten säätäminen tapahtuu pitämällä Fn- ja Alt-näppäimiä pohjassa sekä painelemalla G-, Z-, X-, C-, V- ja B-näppäimiä. Toki käyttäjä voi halutessaan säätää myös valaistuksen kokonaan pois päältä.

 

Pähkinänkuoressa:

Plussat

  • Laadukas ja tukeva rakenne
  • Laadukkaat Cherry MX -kytkimet
  • Poikkeuksellisen pienikokoinen
  • Eri kytkinvaihtoehdot
  • Monipuoliset valaistusvaihtoehdot
  • Irrotettava USB-johto

Miinukset

  • Ominaisuuksien käyttö vaatii huolellista perehtymistä
  • Hinta varauksin
  • Näppäinhattujen kulumisherkkyys
  • USB-liitännän sijainti
  • Ei USB-hubia

 

Sisältö

  1. Mekaaniset näppäimistöt katsauksessa - kesä 2014
  2. CM Storm QuickFire Rapid-i
  3. Corsair Vengeance K95
  4. Das Keyboard 4 Professional
  5. Ducky Mini 2
  6. Ducky Premier CCnG DK9008P
  7. Razer Blackwidow Ultimate 2014
  8. Tesoro Lobera Supreme G5NFL
  9. Tt eSports Poseidon Z
  10. Xtrfy XG1-R LED
  11. Yhteenveto