Uusimmat

Silverstone Temjin TJ08-E Evolution

31.12.2011 17:20 Muropaketin toimitus

 

Silverstone Temjin Evolution on paranneltu malli vuonna 2006 julkaistusta Temjin TJ08 -mallista. Sen perusideana oli tarjota suuren kotelon jäähdytysteho pienissä kuorissa kahden 120 mm:n tuulettimen avulla. Silverstone esitteli Evolution-version viime heinäkuussa ja se on saapunut kauppoihin syksyn aikana. Suomessa TJ08-E maksaa edullisimmillaan hieman alle 100 euroa.

TJ08-E toimitetaan ruskeassa pahvilaatikossa, jonka kylkiin on painettu mustalla kotelon hahmotelmakuvia sekä tietoja tärkeimmistä ominaisuuksista. Laatikon päissä on aukot siirtelyn helpottamiseksi. Pakkauksen sisällä kotelo on suojattu styrox-sovitteilla.

Oheistarvikkeet ja ohjekirja löytyvät muovipussista pakkauksen sisältä. Ohjekirja on kattava ja siinä käydään läpi koko kokoonpanon asennus koteloon. Ohjekirjan lisäksi mukana tulee pussillinen ruuveja, neljä nippusidettä, Silverstone-logotarra sekä sovite USB 3.0 -johdolle.

TJ08-E on vertailukolmikon pienin kotelo, sillä sen ulkomitat ovat 210 x 374 x 385 mm ja se painaa 5,3 kg. Sen runko, kyljet ja katto ovat mustaksi maalattua teräslevyä ja etupaneeli harjattua alumiinia. Ulkoisia 5,25″ asemapaikkoja on kaksi ja 3,5″ paikkoja yksi. Sisäisiä 3,5″ paikkoja on puolestaan neljä ja 2,5″ paikkoja yksi. Tuuletinpaikkoja on kaksi, joista toisessa on esiasennettu tuuletin. TJ08-E on yhteensopiva Mini-ITX, microATX ja DTX-emolevyjen kanssa.

TJ08-E noudattaa muotoilullisesti Arc Minin tapaan hillittyä yksinkertaistettua linjaa, jota hallitsevat suorakulmaiset pääpiirteet. Laatuvaikutelmaa on pyritty kohentamaan alumiinisella etupaneelilla. Etupaneelin yläosaan on sijoitettu kaksi 5,25″ asemapaikkaa, joiden lisäksi etupaneelin oikeasta alanurkasta löytyy yksinäinen ulkoinen 3,5″ asemapaikka. Alapuoliskoa peittävä metalliverkko toimii etutuulettimen ilmanottoaukkona.

Kotelon painikkeet, merkkivalot ja liitännät on sijoitettu etupaneelin keskelle asemapaikkojen ja ilmanottoaukon väliin. Käyttäjän hyödynnettävissä on kaksi USB 3.0 -liitäntää sekä mikrofoni- ja kuulokeliitännät. Pienet pyöreät merkkivalot ovat väriltään siniset. Myös painikkeet ovat muodoltaan pyöreitä ja kooltaan sekä tuntumaltaan käyttäjäystävällisiä.

Etupaneelin sivussa painikkeiden kohdalla on pieni kaksiasentoinen liukukytkin, jolla käyttäjä voi valita etutuulettimen pyörimisnopeuden kahden vaihtoehdon väliltä.

Etutuulettimen pölysuodatin on toteutettu hieman erikoisella tavalla, sillä se irtoaa etupaneelin kummalta tahansa sivulta vetämällä. Suodattimella ei ole erillistä vapautusmekanismia, vaan sitä on työnnettävä toiselta puolelta sisään, jolloin se työntyy hieman ulos koneen toiselta puolelta. Suurisorminen saattaa tarvita suodattimen työntämiseen kynän tai ruuvimeisselin kaltaisen apuvälineen. Muovisen suodatinverkon voi puhdistaa juoksevan veden alla.

Kotelon katto on muilta osin umpinainen, mutta sen takaosaa on sijoitettu virtalähteen jäähdytysilman ottoaukko. Aukon päällä on näppärästi toteutettu magneettikiinnitteinen pölysuodatin, joka on tarvittaessa helppo irrottaa ja puhdistaa.

TJ08-E:n pohja on umpinainen, lukuun ottamatta muutamia ruuvinreikiä. Pohjan kulmissa on puolipallon muotoiset kumiset tassut, jotka tarjoavat tukevan otteen pöytä- tai lattiapintaan. Kotelon pohjalla sijaitsevan 2,5″ asemapaikan kiinnitys on toteutettu pohjan läpi neljällä ruuvilla. Lisäksi kotelon sisältä löytyvä erikoinen prosessoricoolerin tuki säätyy pohjasta löytyvän ruuvin avulla.

Takapaneelin asettelu on nurinkurinen, sillä emolevy on kiepautettu ylösalaisin ja virtalähde sijaitsee kotelon yläosassa. Alimmaisena sijaitsevat rinnatusten 120 mm:n kotelotuuletinpaikka sekä I/O-liitinpaneeli. Keskeltä löytyy neljä lisäkorttipaikkaa, joiden kiinnitysruuvit löytyvät kotelon ulkopuolelta pienen ruuvikiinnitteisen metallisuojan alta. Suoja on irrotettava aina kortteja vaihtaessa, joten olisi ollut toivottavaa, että Silverstone olisi päätynyt käyttämään tässä yhteydessä sormiruuveja.

Vasen kylkipaneeli on kiinni sormiruuveilla ja irtoaa liu’uttamalla kotelon takaosan suuntaan. Emolevykelkka on varustettu suurella prosessoricoolerin kiinnitysaukolla sekä kahdella johtojen läpivientiaukolla. Niiden ohella kotelon yläosassa virtalähteen takana on yksi läpivientiaukko virtalähteen kaapeleiden tuomiseksi emolevyn taakse. Virtalähteen viereen on jätetty mukava syvennys, johon ylimääräiset kaapelit on helppo säilöä. Kotelon etuosassa on lisäksi avoin tila, sillä emolevykelkka ei ylety etupaneeliin asti. TJ08-E:n tapauksessa voidaan todellakin puhua emolevykelkasta, sillä se on irrotettavissa ja kiinni kotelon rungossa kolmella tavallisella ruuvilla.

TJ08-E:n sisärakenne on suunniteltu Silverstonen mukaan ”tuulitunneliksi”, joka hyödyntää ylipaineistettua ilmankiertoa. Tämä tarkoittaa sitä, että koteloon puhalletaan enemmän ilmaa, kuin sitä aktiivisesti poistetaan. Tästä huolehtii etupaneelin kookas ”Air Penetrator” -tuuletin, joka liikuttaa ilmaa kotelon pituussuunnassa edestä taakse. Asemapaikat sijaitsevat kotelon etuosassa, emolevy takana alhaalla ja virtalähde takana ylhäällä. Virtalähde on eristetty omaan kammioonsa, eli se ei osallistu kotelon ilmankiertoon.

Kotelon kompaktit mitat aiheuttavat rajoituksia komponenttien suhteen ja ne on lueteltu tarkasti kotelon käyttöohjeessa. Näytönohjaimen maksimipituudeksi ilmoitetaan 33,6 cm. Prosessoricoolerin maksimikorkeus on 165 mm. Virtalähteen ja optisen aseman maksimi yhteismitta on noin 360 mm, jolloin niiden väliin jää 20 mm:n tila johdoille ja liittimille. Kun kiintolevykehikko on paikallaan, muistikampojen maksimikorkeus on 54 mm.

Emolevy asennetaan koteloon ylösalaisin, eli prosessoricooleri asettuu lähelle kotelon pohjaa. Näin se asettuu keskelle kotelon sisään muodostuvaa ”tuulitunnelia”. Takapaneelin alaosasta löytyy tyhjä paikka 120 mm:n lisätuulettimelle, jota ei toimiteta kotelon mukana. Lisäkorttipaikkojen rei’itetyt suojalevyt ovat kiinni tavallisilla ruuveilla.

Kotelon pohjalla, emolevyn alapuolella on innovatiivinen säädettävä tuki suurikokoisille prosessoricoolereille. Muovisen tuen sijainti ja korkeus on säädettävissä kotelon pohjasta ja sen tarkoituksena on vähentää painavan coolerin emolevyyn kohdistamaa rasitusta.

Kotelon yläosa muodostuu lähes umpinaisesta kehikosta, joka sisältää paikat optisille asemille sekä virtalähteelle. Virtalähdepaikka on suunniteltu niin, että virtalähde ottaa jäähdytysilmansa kotelon katon kautta. Halutessaan käyttäjä voi asentaa virtalähteen myös toisin päin, jolloin se avustaa kotelon ilmankierrossa. 5,25″ asemapaikkojen kiinnitys on toteutettu perinteiseen tapaan tavallisilla ruuveilla.

3,5″ asemapaikat on sijoitettu kotelon etuosaan pohjalle kiinnitettyyn kehikkoon. Kehikko on kiinni kotelossa kahdella ruuvilla, jonka jälkeen se liu’utetaan irti kotelon sivusuunnassa. Kehikkoon mahtuu kolme 3,5″ levyä ja sen sisäpinnat on pehmustettu värinöiden vähentämiseksi. Levyjen kiinnitys tapahtuu tavallisilla ruuveilla.

Kehikon päältä löytyy muovinen koroke sekä kuminen pehmuste, joka tarkoitettu tueksi pitkille näytönohjaimille. Vaikka levykehikkoa ei käytettäisi, Silverstone suosittelee jättämään sen paikalleen, sillä se toimii tehokkaana ilmavirran ohjurina. Kehikon alapuolelta löytyy neljäs 3,5″ asemapaikka, johon voi kiinnittää myös ulkoisen aseman. Samanaikaisesti kotelon pohjalle voi kiinnittää myös 2,5″ aseman.

Koko kotelon jäähdytyksestä vastaa etupaneelin sisäpintaan kiinnitetty Silverstone AP181 ”Air Penetrator” -tuuletin, jonka koko on kunnioitettava 180 mm. ”Air Penetrator” on suunniteltu erityisesti kotelon sisään puhaltavaksi tuulettimeksi ja sen lapamuotoilun sekä puhalluspuolen kiinteän erikoismuotoillun ritilän ansiosta se pystyy tuottamaan ilmavirran, joka pysyy kohdistettuna leviämättä mahdollisimman pitkään. Tuulettimen kierrosnopeusvaihtoehdot ovat 1200 ja 700 kierrosta minuutissa (valinta tapahtuu etupaneelin kyljestä). Valmistajan mukaan se tuottaa kyseisillä kierrosnopeuksilla 130 ja 80 CFM:n ilmavirran 34 ja 18 desibelin melutasolla.

Kokoonpanon asentaminen TJ08-E:hen kannattaa aloittaa purkamalla kotelo alkutekijöihinsä, jolloin pieniin sisätiloihin saadaan lisää työskentelytilaa. Koska kyseessä on rakenteeltaan poikkeuksellinen kotelo, kokoonpanon kasaamisessa kannattaa noudattaa ohjekirjan vaiheita. Kun kylkipaneelit ovat irti rungosta, on vuorossa kattopaneelin irrottaminen. Kattopaneeli on kuudella ruuvilla, joista kaksi sijaitsee takapaneelin yläreunassa ja kaksi kummallakin kotelon sivulla. Silverstone on tehnyt katon irrottamisesta turhan työlästä, sillä kaikki ruuvit ovat meisselillä kierrettävää mallia. Kattopaneelin irrottaminen on välttämätöntä virtalähteen asentamiseksi.

Kun kattolevy on irti, voidaan virtalähde asentaa koteloon. Virtalähdepaikan alapuolella on pienet pokkaukset, joiden päälle virtalähde asettuu. Virtalähde ei siis jää pelkkien kiinnitysruuvien varaan ja samasta syystä virtalähteen pujottaminen alakautta on lähes mahdotonta kattopaneelin ollessa paikallaan.

Koska TJ08-E on lyhyt kotelo (385 mm), virtalähteen ja optisen aseman valinnassa on oltava tarkkana. Silverstone ilmoittaa virtalähteen ja 5,25″ aseman maksimiyhteismitaksi 360 mm, joka sisältää 20 mm:n väliin jääville kaapeleille ja liittimille. Virtalähteen maksimipituudeksi valmistaja ilmoittaa 180 mm, mutta suosittelee 160 mm pitkän vaihtoehdon käyttöä. Tällöin virtalähteen vieressä sijaitseva kaapeliläpivienti ei mene umpeen. Optisen aseman maksimipituudeksi Silverstone mainitsee 220 mm, mutta suosittelee enimmillään 185 mm pitkiä asemia.

Muutamia vuosia sitten emolevykelkka oli haluttu ominaisuus koteloissa, mutta syystä tai toisesta niitä löytyy enää harvasta nykypäivän kotelosta. TJ08-E:stä irrotettava emolevykelkka löytyy, joka helpottaa kokoonpanon asentamista pieneen koteloon. Emolevyn coolereineen, muisteineen ja johtoineen voi valmistella kotelon ulkopuolella ja kiinnittää lopuksi valmiina kokonaisuutena koteloon. Kelkka on kiinni kotelon rungossa kolmella ruuvilla ja irtoaa etupaneelin suuntaan liu’uttamalla. Kelkan oikea yläkulma on rei’itetty, jotta lämmin ilma ei keräänny kotelon takayläosaan, vaan poistuu reikien ja takapaneelin yläkulmassa olevien aukkojen kautta ulos kotelosta.

3,5″ kiintolevyt kiinnitetään asemakehikkoon tavallisilla ristikantaisilla ruuveilla, joka on linjassa kotelon muiden osien asennuksen työläyden kanssa. Kehikon sijainnin ansiosta levyt saavat osakseen tehokasta jäähdytystä, mutta kotelon lyhyyden vuoksi suurempien prosessoricoolerien kanssa esiintyy yhteensopivuusongelmia (tästä lisää myöhemmin). Kehikko on kiinni kotelon rungossa vain pohjastaan, joka ei ole hyvä asia resonanssien kertaantumisen suhteen. Testikokoonpanossa yhdellä 3,5″ SATA-levyllä ongelmia ei kuitenkaan havaittu.

Asemakehikon alla sijaitsevan 3,5″ ulkoisen asemapaikan sisältä kotelon pohjalta löytyy kiinnityspisteet myös yhdelle 2,5″ asemalle. Aseman kiinnitys tapahtuu ruuveilla kotelon pohjan läpi. Ratkaisu on hankalakäyttöinen, sillä aseman kiinnittämiseksi ympäriltä on ensin purettava kaikki 3,5″ asemapaikat.

Kun testikokoonpano on asennettuna koteloon, ei jäljelle jää ylimääräistä tilaa. Pienistä sisätiloista johtuen osa komponenteista sijoittuu toisiinsa nähden limittäin. Ikävimmin sijoittuvat 3,5″ kiintolevyt, sillä käyttämämme Noctua NH-U12P:n kaltaisten prosessoricoolerien kanssa välimatka jää emolevystä riippuen olemattomaksi. Testikokoonpanossa kiintolevy saatiin lopulta mahtumaan 90-asteen kääntöliittimien avulla, mutta tilaa ei jäänyt milliäkään ylimääräistä. Tunnelimaisen ilmankierron ansiosta käyttäjällä on mahdollisuutena asentaa coolerin tuuletin kotelon takapaneelin tuuletinpaikkaan, mutta testikokoonpanossa tuuletin voitin säilyttää coolerin etupuolella kyljessä.

TJ08-E:n johdotukset on mahdollista toteuttaa pienellä vaivannäöllä erittäin siististi, sillä emolevyn taustapuolella on riittävästi tilaa ja virtalähteen viereen muotoiltuun syvennykseen mahtuu hieman suurempikin nippu johtoja. Toki pienessä kotelossa modulaarisen virtalähteen käyttö on aina suositeltavaa, vaikkakaan ei TJ08-E:n tapauksessa välttämätöntä.

 

Sisältö

  1. MicroATX-kotelot testissä - Antec Mini P180, Fractal Design Arc Mini & Silverstone TJ08-E
  2. Antec Mini P180
  3. Fractal Design Arc Mini
  4. Silverstone Temjin TJ08-E Evolution
  5. Lämpötila- ja melumittaukset
  6. Yhteenveto