Uusimmat

BitFenix Prodigy

10.04.2013 02:41 Muropaketin toimitus

Kolmisen vuotta sitten Taiwanissa perustettu BitFenix on onnistunut raivaamaan itselleen mukavan jalansijan harrastajille suunnattujen tietokonekoteloiden markkinoista. Yrityksen tavaramerkkinä on ollut edulliset, mutta monipuolisilla ominaisuuksilla varustetut kotelot. Viimeaikojen suurin menestysmalli on ollut viime vuoden toukokuussa esitelty Prodigy, joka on mullistanut mini-ITX-kotelomarkkinat tarjoamalla käyttäjille jotain aivan uutta. Prodigy on suunniteltu monipuolisesti muunneltavaksi, helpoksi, kestäväksi ja siirreltäväksi. Muropaketin hintavertailun mukaan Prodigy maksaa edullisimmillaan noin 74 euroa. Testikappaleen toimitti Bitfenix.

Prodigy toimitetaan ruskeassa pahvilaatikossa, joka on testinelikon suurimmasta päästä, mutta silti selvästi tavallisen miditornikotelon laatikkoa pienempi. Laatikko on kuvitettu suurella BitFenixin logolla ja taustapuolella on kolme mustavalkoista kuvaa kotelosta. Päätyyn on painettu kattava taulukko teknisistä ominaisuuksista. Laatikon päihin on tehty aukot kantamista helpottamaan ja sisällä kotelo on suojattu styrox-sovitteilla sekä muovipussilla.

Kotelon sisälle on sidottu muovipussi, joka sisältää mustia tavallisia ruuveja, neljä mustaa sormiruuvia, etutuulettimen sovitinraudat sekä muovinen johtosidos. Englanninkielinen pika-asennusopas on pakkauksessa kotelon päällä ja se sisältää mustavalkoiset kuvitetut ohjeet kokoonpanon asentamiseen.

Ulkoisesti BitFenix Prodigy tuo ensimmäisenä mieleen Applen PowerMac-koneet, sillä sen pohjasta ja katosta löytyy sulavasti muotoillut kahvat. Kahvat nostavat kotelon irti tasosta ja antavat persoonallisen vaikutelman muuten hillittyyn muotokieleen. ATX-kokoiseen tornikoteloon verrattuna Prodigyn mittasuhteet ovat leveyspainotteiset. Tarjolla on neljä eri värivaihtoehtoa – kuvissakin näkyvä musta, valkoinen, punainen ja oranssi.

Prodigyn ulkomitoiksi ilmoitetaan 250 x 404 x 359 mm (L x K x S), joten kyseessä on varsin suurikokoinen mini-ITX-kotelo. Sen sisätilavuuden kerrotaan olevan 26,35 litraa. Seitsemän kilon paino on melko suuri mini-ITX-kotelolle. Prodigyn rakenne on mustaksi maalattua terästä ja pohjassa, katossa sekä etupaneelissa on käytetty myös muovia.

Ulkoisia 5,25 tuuman asemapaikkoja on yksi ja sisältä löytyy puolestaan paikat jopa viidelle 3,5 tuuman levylle tai jopa yhdeksälle 2,5 tuuman levylle käytetystä konfiguraatiosta riippuen. Jäähdytystä varten kotelossa on kaikkiaan viisi tuuletinpaikkaa. Esiasennettuna kotelossa on kaksi 120 mm tuuletinta. Prodigy on yhteensopiva mini-ITX-emolevyjen kanssa ja valmistaja lupaa sille vuoden takuun.

Prodigyn ilmanvaihdossa hyödynnetään vasenta kylkipaneelia, joka on rei’itetty jäähdytyksen parantamiseksi. Kyljen keskiosaan tehty rei’itys helpottaa erityisesti näytönohjaimen jäähdytystä, sillä monet näytönohjaincoolerit pääsevät ottamaan jäähdytysilmansa suoraan kotelon ulkopuolelta reikien läpi. Mustan version etupaneeli on päällystetty metalliverkolla ja sen ainoat yksityiskohdat ovat hopeanvärinen reunus, Bitfenix-logo ja yläosan 5,25 tuuman asemapaikan peitelevy.

Prodigyn painikkeet, valot ja liitännät eivät sijaitse etupaneelissa, vaan ne löytyvät vasemman kylkipaneelin etuosasta. Tämä tekee etupaneelista eleettömämmän näköisen, mutta toisaalta saattaa hankaloittaa liitäntöjen ja painikkeiden käyttöä tietyissä tilanteissa. Kylkipaneelin tarjontaan kuuluu pyöreä virtapainike, suorakulmainen reset-painike, kuuloke- ja mikrofoniliitännät sekä kaksi USB 3.0 -liitäntää. Siniset virran- ja kiintolevyjen merkkivalot sijaitsevat mikrofoni- ja kuulokeliitäntöjen vieressä.

Prodigyn etupaneeli irtoaa varovasti vetämällä ja sen takaa paljastuu metallirungon rei’itetty etuosa sekä 5,25 tuuman asemapaikkaa peittävä metallilevy, joka on poistettava ennen aseman kiinnittämistä koteloon. Itse etupaneelin taustapuolelta löytyy integroitu tiheämpi verkko, joka toimii pölysuodattimena. Etupaneelin tuuletinvaihtoehtoja on useita, mutta koteloon on valmiiksi kiinnitettynä yksi 120 mm tuuletin.

BitFenix tarjoaa Prodigyn käyttäjille lisähintaan myytäviä vaihdettavia etupaneeleita, jotka ovat saatavilla vajaan 20 euron hintaan. Paneelien reunan värivaihtoehtoja ovat hopea, punainen, pinkki, musta ja oranssi sekä keskiosan materiaalivaihtoehtoja musta verkko, musta umpilevy sekä valkoinen umpilevy. Lisävarusteena on myös saatavilla musta ja hopeinen metallilogo sekä ikkunallinen kylkipaneeli.

Prodigyn kattoa koristaa tyylikkäästi muotoillut kahvat, jotka ovat Bitfenixin mukaan tehty FyberFlexiksi nimetystä materiaalista. Käytännössä kyseinen komposiittimateriaali on erittäin joustavaa sekä kestävää ja se taipuu painettaessa kotelon kattopaneelia vasten. Lisäksi kahvat on päällystetty SofTouch-pintamateriaalilla, joka tuntuu kädessä pehmeältä ja kumimaiselta. Kotelon siirtely kahvojen avulla onkin erittäin helppoa ja huoletonta.

Kattopaneelin keskelle on sijoitettu irrotettava metalliverkko, jonka takaa löytyy kaksi 120 mm tuuletinpaikkaa. Verkon lukitus on toteutettu takareunan muovisella liukusalvalla. Verkon taustapuolelle on integroitu pestävä pölysuodatin.

Prodigyn pohjasta löytyy samanlaiset jalat/kehykset, kuin kotelon katolta, ja ne nostavat kotelon rungon muutaman sentin ylös tasosta. Koska jalat ovat joustavat ja reunoja kohti pyöristyvät, jää kotelo sivusuunnassa hieman kiikkeräksi ja keinuvaksi. Kaatumisen vaaraa keinumisesta ei kuitenkaan aiheudu. Rungon pohja on sen sijaan varsin vaatimaton ja sisältää pääasiassa virtalähteen ilmanottoaukon sekä pölysuodattimen. Muovinen suodatin irtoaa kotelon takapaneelia kohti liu’uttamalla.

Takapaneelin asettelu on tavallisesta poikkeava erityisesti I/O-paneelin osalta. Se sijaitsee nimittäin takapaneelin keskiosassa vaakatasossa. Yläosaa hallitsee tuuletinpaikka, johon sopii 120 ja 140 mm tuulettimet. Lisäkorttipaikat (2 kpl) sijaitsevat pystyasennossa tuulettimen oikealla puolella ja niiden kiinnitys on toteutettu kotelon ulkopuolelle. Kotelon pohjalla sijaitseva virtalähdepaikka on varustettu sormiruuvein kiinnitetyllä irrotettavalla kehyksellä.

Kylkipaneelit ovat kiinni kahdella sormiruuvilla ja ne irtoavat taaksepäin liu’uttamalla. Oikean kylkipaneelin sisäpinnasta löytyy muutakin, kuin tasaista peltiä, sillä sinne on kiinnitetty muovinen ristikkokehikko sekä musta piirilevy painikkeita, merkkivaloja ja liitäntöjä varten. Muovikehikko on tarkoitettu 2,5 tuuman levyjä varten ja siihen on mahdollista kiinnittää niitä kaksin kappalein.

Toisin kuin rakenteeltaan perinteisissä tietokonekoteloissa, Prodigyssä ei ole lainkaan pystysuuntaista väliseinää, johon emolevy normaalisti kiinnitetään. Tämän seurauksena oikean kylkipaneelin takaa löytyy täysi pääsy kotelon sisuksiin, joka helpottaa komponenttien kanssa operoimista. Mini-ITX-emolevyn kompaktien ulkomittojen ansiosta emolevy on voitu sijoittaa vaakatasoon kotelon takaosaan.

Kotelon vasen kylki on oletuksena se puoli, jonka kautta kokoonpanoa on tarkoitettu ensisijaisesti operoitavan. Tämä lähinnä siitä syystä, että etuosan kiintolevypaikkojen kelkat irtoavat vasemman kyljen puolelta. Tarvittaessa kiintolevykehikot on kuitenkin mahdollista kääntää ympäri muutaman ruuvin avaamalla.

Prodigyn sisäasettelu on vaaka-asennossa olevaa emolevyä lukuun ottamatta varsin tavanomainen. Virtalähde sijaitsee takana alhaalla ja kotelon etuosa on varattu asemapaikoille. Edestä ylhäältä löytyy yksi ulkoinen 5,25 tuuman asemapaikka ja sen alla on kahdessa erillisessä kehikossa yhteensä viisi paikkaa 2,5 tai 3,5 tuuman levyille. Vakiojäähdytys perustuu edessä alhaalla sijaitsevaan 120 mm tuulettimeen sekä takapaneelissa ylhäällä sijaitsevaan toiseen samanlaiseen.

Bitfenix on tehnyt Prodigyn sisätiloista erittäin muunneltavat, jota harrastajat osaavat varmasti arvostaa. Etuosan levypaikat ovat kahdessa erillisessä FlexCage-kehikossa, joista ylemmässä on kolme paikkaa ja alemmassa kaksi paikkaa. Levyt kiinnitetään kehikoihin pikalukitteisilla muovisilla kelkoilla, joihin 3,5 tuuman levyt kiinnittyvät ilman ruuveja ja 2,5 tuuman levyt pohjasta ruuvien avulla. Kehikoista ylempi on kiinni pikalukituksella, joka on vapautettavissa yksinkertaisella vipumekanismilla. Alempi kehikko on myös irrotettavissa, mutta sen tehdäkseen on avattava kotelon pohjasta neljä ruuvia. Halutessaan käyttäjä voi kääntää kehikot ympäri niin, että levyihin pääsee käsiksi kotelon oikean kyljen kautta.

Emolevyn paikka on toteutettu metallitasolle virtalähteen päälle. Tason vastakkaisilla reunoilla on kaksi leveää aukkoa johtoja varten. Kotelon pohjalla virtalähteen alla on pölysuodattimella varustettu ilmanottoaukko sekä resonansseja estävät kumitassut. Virtalähdekehikon sisämitta on 180 mm, mutta kaapelilähdöt huomioiden virtalähteen maksimipituus on 160 mm:ä. Prosessoricoolerin maksimikorkeudeksi valmistaja ilmoittaa puolestaan 175 mm, joka riittää lähes kaikille suurimmillekin tornicoolereille. Näytönohjaimelle on puolestaan tilaa 180 mm ylemmän kiintolevykehikon ollessa paikallaan ja 335 mm ilman ylempää kehikkoa.

Kaikki levy- ja asemapaikat irrottamalla Prodigyn sisälle on järjestettävissä varsin runsaasti vapaata tilaa, joka mahdollistaa kotelon tilojen hyödyntämisen käyttäjän haluamalla tavalla. Levykehikot irrottamalla 3,5 tuuman levypaikat eivät ole enää käytössä, mutta koteloon on silti mahdollista kiinnittää jopa viisi 2,5 tuuman levyä. Paikoista kaksi sijaitsee oikeassa kylkipaneelissa, kaksi virtalähdekehikon etupaneelin puoleisessa päädyssä ja yksi kotelon lattialla levykehikoiden paikalla.

Kun levykehikot ja yläosan asemakehikko on irrotettu kotelosta, löytyy kotelon etuosasta runsaasti tilaa esimerkiksi nestejäähdytysratkaisuille. Vakiona etupaneelista löytyy yksi 120 mm tuuletin, joka on peräisin Bitfenixin Spectre-mallistosta. Nestelaakeroidun tuulettimen speksit ovat 1000 RPM, 43,5 CFM ja 20 dBA. Etupaneelista löytyy tilaa myös toiselle 120 mm tuulettimelle tai vaihtoehtoisesti tilalle voidaan asentaa yksi 140-, 180-, 200- tai 230 mm tuuletin.

Nestejäähdytystä käyttävien kannalta etuosan vapaa tila tarkoittaa hyvää jäähdytyskennon sijoittamisen kannalta. Etupaneeliin on nimittäin mahdollista kiinnittää 240 mm jäähdytin, joka saa olla tuulettimineen jopa 150 mm paksu. Toisin sanoen etuosaan on mahdollista asentaa haluttaessa mikä tahansa jäähdytin molemminpuolisilla tuulettimilla varustettuna.

Myös katosta löytyy kaksi 120 mm tuuletinpaikkaa, joista etummainen on käytettävissä 5,25 tuuman asemapaikan kehikon ollessa irrotettuna. Katon tuuletinpaikkoihin on mahdollista kiinnittää myös 240 mm jäähdytin, jonka paksuudella ei ole juurikaan merkitystä, kunhan ylempi kiintolevykehikko on irrotettuna. Kotelon takapaneelin 120 mm poistotuuletin on spekseiltään identtinen etupaneelin tuulettimen kanssa. Takapaneelin tuuletinpaikkaan on mahdollista kiinnittää vaihtoehtoisesti myös 140 mm tuuletin.

Esimerkkikokoonpanon asentaminen Prodigyyn on varsin vaivaton projekti, sillä asennustoimenpiteitä pääsee suorittamaan hyvin esteettömästi molemmilta sivuilta sekä ylhäältä päin. Muropaketin testikokoonpanon tapauksessa ylempi kiintolevykehikko oli irrotettava näytönohjaimen mahduttamiseksi, sillä ylemmän kehikon ollessa paikallaan näytönohjaimen maksimipituus on 180 mm. Toisin sanoen suorituskykyisempien näytönohjaimien kanssa käyttäjän on tyydyttävä vain kahteen 3,5 tuuman levypaikkaan. Esimerkkikokoonpanon kaltaisen näytönohjaimen tapauksessa coolerin jäähdytysilma otetaan kätevästi kylkipaneelien aukkojen kautta kotelon ulkopuolelta ja puhalletaan takapaneelin kautta suoraan kotelon ulkopuolelle. Tämä on optimitilanne pienen kotelon ilmanvaihdon kannalta.

Johtojen ja kaapeleiden reitittäminen on Prodigyssä vaivatonta, sillä valtaosa kytkentäkohteista sijaitsee kotelon alaosassa. Kotelon pohjalta löytyy myös mukavasti tilaa johtojen reitittämiseen ja piilottamiseen. Ylimääräisiä kaapeleita voi sijoittaa myös virtalähteen sivuille jäävään tyhjään tilaan. Virtalähdekehikosta löytyy useita järkevästi sijoitettuja ja riittävän kokoisia läpivientejä johdotuksia varten. Johdotukset kannattaa pujottaa läpivientiaukoista ennen, kuin virtalähde työnnetään kotelon sisään, jolloin virtalähdekehikon sisällä on enemmän tilaa operoida.

Prosessorijäähdytyksen kannalta Prodigy tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet, sillä koteloon mahtuu jopa 175 mm korkea tornicooleri tai jopa 240 mm:n jäähdytyskenno kattoon tai etupaneeliin asennettuna. Kuvien mallikokoonpanossa prosessorin päälle on asetettu Noctuan NH-U12P-tornicooleri, jonka mitat ovat 158 x 126 x 95 mm. Ainoa merkittävä rajoitus prosessoricoolerin suhteen liittyy 5,25 tuuman asemapaikkaan, johon asennettu optinen asema johdotuksineen saattaa tulla tielle suurempien tornicoolerien kanssa.

 

Sisältö

  1. Mini-ITX-kokoluokan SFF-kotelot vertailussa
  2. BitFenix Prodigy
  3. Cooler Master Elite 120 Advanced
  4. Fractal Design Node 304
  5. Silverstone Sugo SG09
  6. Pala palalta ja numeroiden mukaan, testikokoonpano, melumittaukset & lämpötilamittaukset
  7. Loppuyhteenveto