Uusimmat

Muistitesti 2005

19.02.2005 00:00 Muropaketin toimitus

Ylikellottamisen kannalta muistit ovat yksi vaikeimmista testikohteista. Eri asetuksia ja jännitteitä täytyy säädellä tuntitolkulla ennen kuin korkein vakaa muistiväylä löytyy ja usein silloinkin jää vielä parantamisen varaa. Lisäksi kyseessä on sen verran yksinkertainen komponentti, ettei yhdestä muistikammasta löydy kovinkaan paljon tarinoitavaa. Samoilla kellotaajuuksilla ja asetuksilla toimivat muistit ovat aivan yhtä suorituskykyisiä, joten useita vertailuja on turha ajella. Muistipiirien kannalta tärkeitä ominaisuuksia ovat: millä muistiasetuksilla ne toimivat ja kuinka suurella muistiväylällä, kuinka paljon muistipiirit vaativat käyttöjännitettä sekä lämpeävätkö ne paljon.

Emolevyvalmistajilla on erilaisia taipumuksia antaa käyttäjille mahdollisuuksia muuttaa muistien asetuksia. Esimerkiksi Asus tarjoaa yleensä hyvin suppeat säätömahdollisuudet, kun taas DFI ja Abit antavat säätää mitä ihmeellisimpiäkin muistiasetuksia. Yllättäen Asuksen emolevyltä löytyy kuitenkin muita optimointeja siihen malliin, että suorituskyky on usein nopein. Athlon 64 -alustalla muistiohjain sijaitsee prosessorissa ja erittäin kätevällä A64 Tweaker -ohjelmalla muistiasetuksia voi säätää suoraan Windowsista. Parasta A64 Tweakerissa on se, että sillä voidaan säätää nekin asetukset kohdilleen, joita ei biossista edes löydy.

Nykyisin piirisarjojen tai Athlon 64:n tapauksessa prosessorin muistiohjain on kaksikanavainen, joten parhaan suorituskyvyn saavuttamiseen vaaditaan parillinen määrä muisteja. Varsinkin Intel-alustoilla vanhat kunnon Winbondin BH-5-muistit ovat olleet kireiden muistiasetuksien ansiosta ylikellottajan ykkösvalinta. Syksyllä markkinoille saapui mielenkiintoisia Samsungin TCCD-piirejä, jotka toimivat kireillä asetuksilla, mutta korkeammille muistiväylille asetuksia piti löysätä. Uusin tulokas ylikellottajien keskuuteen on Winbondin UTT-muistipiirit, joita löytyy ainakin TwinMOSin PC3200-muistikammoista. Winbond UTT -muistit toimivat kireillä asetuksilla, kunhan niille vaan syötetään riittävästi jännitettä ja jäähdytys on kunnossa.

Vuoden 2005 ensimmäisessä muistiartikkelissa tutustumme Winbondin UTT- ja Samsungin TCCD-muistipiireihin ja testaamme niitä Athlon 64 s939- sekä Intel Pentium 4 s775 -alustoilla. Vertailun vuoksi mukana on Kingstonin HyperX KHX3500 256 MB -muistikammat, jotka on varustettu Winbondin BH-5-piireillä.

Winbond BH-5 & UTT

Ylikellottajien keskuudessa Winbondin 0,175 µm:n tekniikalla valmistetut BH-5-muistipiirit ovat ansaitusti olleet ykkösvalinta jo parin vuoden ajan. Kyseisten piirien valmistaminen on kuitenkin lopetettu jo jokin aika sitten ja Winbond on sittemmin tuottanut 0,13 µm:n tekniikalla CH-5-piirejä. CH-5-piirit eivät alkuun toimineet kireillä CAS 2 -asetuksilla, vaan ne olivat enemmänkin CAS 2,5 -piirejä. Uudemmat CH-5-piirit ovat kuitenkin osoittaneet parannusta ja monet ovat raportoineet hyvistä ylikellotustuloksista kireilläkin asetuksilla.

Muropaketin testilabrassa on ajeltu ylikellotustestejä kesästä 2003 lähtien Kingstonin HyperX PC3500 256 MB -muisteilla, jotka ovat toimineet Intel-alustoilla 3,2 voltin jännitteellä CAS 2 5-2-2 -asetuksilla noin 245 MHz:n muistiväylällä. WE-merkinnällä varustetut muistipiirit on valmistettu vuoden 2003 viikolla 10 ja ne on sijoitettu muistikamman molemmin puolin (kaksipuoleiset).

Vaikka muistit ovat toimineet Intel-alustoilla hyvin, alkoi ongelmia Athlon 64 -emolevyillä ilmetä heti alusta alkaen. Gigabyten K8NNXP nForce3 -emolevyllä muistit eivät toimineet kunnolla yli 225 MHz:n muistiväylällä ja Socket 939 -prosessoreiden ilmestyttyä tilanne vain huononi. Asus A8V Deluxe- ja Abit A8V -emolevyillä muistit toimivat vain 220 MHz:n muistiväylällä ja nForce4 SLI -piirisarjaan perustuvalla Asus A8N SLI -emolevyllä puolestaan 223 MHz:n muistiväylällä.

Aivan näin huonot eivät ole kaikkien BH-5-muistipiirien menohalut Athlon 64 -alustoilla, vaan uudemmat WF-merkinnällä varustetut BH-5-piirit ja varsinkin yksipuoleiset muistikammat ovat kulkeneet mallikkaasti +250 MHz:n muistiväylällä +3,2 voltin käyttöjännitteellä.

OCZ toi vuoden 2004 lopulla markkinoille salaperäiset VX-sarjan muistit (Voltage Extreme), jotka toimivat yllättäen kireillä muistiasetuksilla. Edellytyksenä korkealle muistiväylälle oli reilu käyttöjännite ja muisteja pystyttiinkin ajamaan jopa 250 – 260 MHz muistiväylällä. Heatspreaderin alta paljastui tietenkin OCZ:n uudelleenmerkkaamat salaperäiset muistipiirit, mutta kaksi Winbondin-piireille tunnusomaista palloa alkoi herättämään epäilyksiä.

Tammikuussa TwinMOS toi markkinoille uusia PC3200-muisteja, joista on saatavilla Value- ja Speed Premium -versiota. Twinmosin piireiksi merkityt muistit omasivat myös tutut kaksi palloa ja ei kestänyt kauan, kun muistien havaittiin toimivan samaan tapaan OCZ VX -muistien kanssa. Muistipiireihin merkitty 44D tarkoittaa Speed Premium -sarjaa ja 50D puolestaan Value-sarjaa.

Muistipiirit ovat uusia Winbondin CH-5-piirejä, jotka tunnetaan nykyisin paremmin lempinimellä Winbond UTT. Kyseisillä piireillä varustetut TwinMOSin muistit tunnistaa muistikamman päällä olevan tarran tuotantokoodista, joka täytyy loppua AA4T.

PÄIVITYS: TwinMOSin Alonso-nimimerkkiä XtremeSystemsin keskustelupalstalla on ilmoittanut yrityksen tuoneen markkinoille 1A4T-koodiin päättyvät Value-muistit, jotka on varustettu BH-5-piireillä. Lue lisää täältä.

Akiba toimitti Muropaketin testiin kaksi paria TwinMOSin PC3200 Value -muisteja. Muistikammat on varustettu 16:lla 32 megatavun muistipiirillä, joita on sijoitettu kahdeksan kappaletta molemmin puolin. Toinen 2 x 512 MB -setti oli suoraan hyllystä napattu koskematon pakkaus ja toinen Akiban käsin valitsema Limited Edition -setti, joihin on kelpuutettu 70 gigatavun testeistä vain parhaat yksilöt. Muistit poltetaan valmiiksi sisään ja niihin laitetaan heatspreaderit päälle. Testaamaton setti kustantaa 200 euroa ja Limited Edition puolestaan 230 euroa.

TwinMOS on uudelleenmerkinnyt piirit omiin nimiinsä. Käytäntö on nykyään hyvin yleinen muistivalmistajien keskuudessa. Muistipiirien päältä löytyy Winbondin-piireistä tutut kaksi palloa ja koodi 50D viittaa TwinMOSin Value-muisteihin.

Value-muisteille ei ole pahemmin muita asetuksia merkitty kuin nopeus PC3200 ja CAS-asetus 2,5. Millään huimilla ylikellotustuloksilla ei elvistellä edes valmistajan kotisivuilla, sillä osa TwinMOSin uusista PC3200-muisteista on varustettu M.tecin piireillä, jotka eivät tosiaankaan ylikellotu samaan tahtiin kuin Winbond UTT -piirit. M.tecin piirit tunnistaa 60D-merkinnästä.

TwinMOS itse suosittelee muisteille 2,6 volttia ja marginaaliksi 0,2 volttia molempiin suuntiin. Winbond UTT -muistien ominaisuuksiin kuuluu se, että ne vaativat korkean jännitteen, joten 2,8 voltin käyttöjännitteellä kokoonpano ei yleensä edes käynnisty kireillä CAS 2 5-2-2 -asetuksilla.

Yllä olevassa kuvassa näkyy Athlon 64 -testeissä käytetyt asetukset Winbond UTT -muisteille.

Samsung TCCD

Samsungin TCCD-piireillä varustetut muistit ovat saavuttaneet suosiota varsinkin Athlon 64 -alustoilla. Muistit toimivat parhaiten 2,7 – 2,9 voltin käyttöjännitteellä, eivät lämpiä erityisemmin ja toimivat kireillä CAS 2 5-2-2 -muistiasetuksilla +200 MHz:n muistiväylällä. Asetuksia reilusti löysäämällä muisteja on saatu ajettua jopa yli 300 MHz:n muistiväylällä.

Testissä on Muropaketin SuperPi 8M -listalta tutun Ziberian Taiwanista ostama G.Skillin DDR500 -muistipaketti, joka on varustettu kahdella 256 megatavun muistikammalla. Pakkaus ei ihmeempiä kerro sillä suurin osa teksteistä on kiinalaisilla kirjaimilla, mutta joukosta sentään erottuu osoite http://www.coolaler.com. Coolaler on tunnettu Taiwanilainen ylikellottaja, joka työskentelee jossain määrin G.Skillin kanssa yhteistyössä. Myös XtremeSystemsin keskustelualueella kirjoitteleva Onepagebook on G.Skillin työntekijöitä ja hänkin usein esittelee ylikellotustuloksia TCCD-muisteilla.

G.Skill onkin lähinnä keskittynyt valmistamaan muistikampoja, jotka perustuvat Samsungin TCCD-piireihin. Nyt yritys on laajentanut myös DDR2-muisteihin. Suomessa G.Skill-muisteja ei vielä kauppojen hyllyiltä löydy, mutta ulkomaalaisista verkkokaupoista niitä voi tilata.

Muistipiirit on sijoitettu vain piirilevyn toiselle puolelle ja molemmissa kammoissa on kahdeksan TCCD-muistipiiriä. Muistikampoihin liimatussa tarrassa ilmoitetaan DDR400-asetukseksi CAS 2 5-2-2 ja korkeammille muistiväylille suositellaan löysäämään asetuksia.

Piirit eivät käytössä lämpiä juurikaan ja alle kolmen voltin käyttöjännitteellä mitään ylimääräisiä jäähdytyksiä ei kaivata. Piirit on valmistettu vuoden 2003 viikolla 31. G.Skill ei ole yrittänyt salailla käyttämiään muisteja, joten mitään uudelleenmerkkauksia ei ole tehty.

Intel-testit

Muisteja ajettiin niin Intel Pentium 4- kuin myös AMD Athlon 64 -alustalla. Tämä siitä syystä, että muistiohjaimissa ja asetuksissa on melkoisia eroja, jotka vaikuttavat muistien toimintaan. Intel-puolella alustaksi valittiin DFI:n Lanparty 875P-T -emolevy, joka on varustettu DDR-muisteja tukevalla i875P-piirisarjalla sekä uudella Socket 775 -kannalla. Emolevy tarjoaa vakiona biossista 3,2 voltin muistijännitteen, mutta Winbond BH-5- ja UTT-muisteille tämä ei vielä kunnon tuloksiin riitä. Tästä syystä emolevylle modifioitiin mahdollisuus korottaa muistijännite 3,5 volttiin. G.Skillin TCCD-muisteille jännitettä syötettiin 2,8 volttia.

  • Intel Pentium 4 560 (3,6 GHz)
  • DFI Lanparty 875P-T (i875P)
  • Asus GeForce 6800 V9999GE
  • Antec Truepower 550W
  • Windows XP

Kerroinlukitsematon Intel Pentium 4 -prosessori asetettiin toimimaan kertoimella 14x ja väylää nostettiin Windowsista käsin SetFSB-ohjelman avulla.

Kireillä CAS 2 5-2-2 -asetuksilla Winbondin BH-5-muistit ottivat niskalenkin Intel-alustalla. Ilman muistimodia 3,2 voltin jännitteellä, BH-5-muistit toimivat 250 MHz:n muistiväylällä. Modifikaation ansiosta muisteille saatiin syötettyä enemmän jännitettä ja menohalut vain paranivat. 3,5 voltin jännitteellä BH-5-muistit toimivat vakaasti 260 MHz:n muistiväylällä. Seuraava pysäkki eli 262 MHz olikin sitten jo liikaa aiheuttaen laskuvirheitä.

Winbondin UTT-muisteja ajettiin samoilla asetuksilla ja jännitteellä kuin BH-5-muisteja, mutta CPC Address Control -asetus poistettiin käytöstä. 260 MHz:n muistiväylä heitti auttamatta virheitä ja muistiväylää täytyi laskea 257 MHz:n tienoille ennen kuin laskenta alkoi edes kunnolla rullata. Yllätykseksi hyllystä vedetyt testaamattomat muistit (taulukossa Winbond UTT 1) toimivat paremmin ja kokoonpano toimi vakaasti 256 MHz:n muistiväylällä. Heatspreadereilla varustetut käsinvalitut UTT-muistit (taulukossa Winbond UTT 2) venyivät ”vain” 253,5 MHz:n muistiväylälle.

G.Skillin TCCD-muisteja varten käyttöjännite laskettiin 2,8 volttiin ja muistit asetettiin toimimaan CAS 2,5 3-4-7 -asetuksilla. Asetukset ovat kompromissi kampojen päälle merkityistä asetuksista ja kaikki toimikin ilman ongelmia 270 MHz:n väylätaajuudella. Suuremmilla taajuuksilla esiintyi laskuvirheitä.

Muistitesteissä kannattaa huomioida, että korkeampi muistiväylä tarkoittaa automaattisesti korkeampaa prosessorin kokonaiskellotaajuutta.

SuperPi 8M: Winbond BH-5 @ 260,1 MHz

SuperPi 8M: Winbond UTT @ 256,2 MHz

SuperPi 8M: Samsung TCCD @ 270,3 MHz

SuperPi 8M -testissä pisimmän korren vei TCCD-muistit korkeimman prosessorikellotaajuuden ansiosta. BH-5-muisteilla 10 MHz alhaisemmalla muistiväylällä ja 140 MHz alhaisemmalla prosessorikelloilla jää jälkeen vain kaksi sekuntia. Winbondin UTT-muistit jäivät BH-5-muisteista jälkeen 4 – 7 sekuntia.

AMD-testit

Myös AMD-testit tehtiin DFI:n emolevyllä, joka tällä kertaa oli uunituore LanParty nF4 SLI-DR. Emolevy on Socket 939 -kantainen ja perustuu nForce4 SLI -piirisarjaan. Testeissä käytettiin Athlon 64 FX-55 -prosessoria ja emolevyltä löytyy vakiona muisteille säätövaraa aina 4,0 volttiin asti. UTT-muisteilla testit ajettiin 3,6 voltin jännitteellä ja TCCD-muisteilla käytettiin edelleen 2,8 voltin jännitettä. BH-5-muisteilla Athlon64-testit eivät sujuneet aivan nappiin.

  • AMD Athlon 64 FX-55 (2,6 GHz)
  • DFI LanParty nF4 SLI-DR (nForce4 SLI)
  • XFX GeForce 6800 GT @ Ultra (PCIe)
  • Antec Truepower 550W
  • Windows XP

Prosessorin väylätaajuutta nostettiin ClockGen-ohjelman avustuksella ja prosessorin kerrointa säädeltiin tasoittamaan kokonaiskellotaajuutta. Winbond UTT- ja BH-5-testit ajettiin LDT-kertoimella 5x. Samsungin TCCD-muisteja ajettiin 4x-kertoimella.

Winbondin UTT -muistit osoittivat kireillä asetuksilla samanlaisia menohaluja kuin Intel-alustalla. Roolit vain vaihtuivat, kun käsinvalitut muistikammat toimivat 256 MHz:n ja hyllystä otetut kammat 255 MHz:n muistiväylällä. Samsungin TCCD-muistit toimivat Athlon 64 -alustalla huomattavasti paremmin ja testit rullasi kiltisti läpi 280 MHz:n muistiväylällä. BH-5-muistipiirit olivat täydellinen katastrofi. Biossista säädettiin CAS 2 5-2-2 -asetukset ja kaikki loput jätettiin auto-tilaan, mutta muistit eivät suostuneet toimimaan jännitteestä riippumatta 210 MHz:n muistiväylää nopeammin.

SuperPi 8M: Winbond UTT @ 256,2 MHz

SuperPi 8M: Samsung TCCD @ 280 MHz

Athlon 64 -alustalla saatiin prosessorin kellotaajuus pidettyä 42 MHz:n haarukassa (2520 – 2562 MHz), joten SuperPi-tuloksetkin ovat edes jotenkin vertailukelpoisia. Tällä kertaa Winbondin käsinvalitut UTT-muistit repäisevät tuloksen 5:49 ja hyllytavara tulee sekunnin perässä. Samsungin TCCD-muistit 25 MHz korkeammalla muistiväylällä tulevat 20 sekuntia perässä ja BH-5-muistit puolestaan naurettavalla muistiväylällä jäävät yli puoli minuuttia jälkeen.

Loppusanat

Winbondin UTT -muistit osoittivat erittäin mukavasti menohaluja molemmilla AMD- ja Intel-alustoilla. Ongelmana on muistien vaatima korkea käyttöjännite, joka löytyy tällä hetkellä vakiona ainoastaan DFI:n Lanparty nF4 SLI-DR -emolevyltä. OCZ Boosteria voi suositella ehdottomasti UTT-muistien kaveriksi tai sitten täytyy turvautua kolviin ja modifioida emolevylle tarvittavat jännitesäädöt. Tällä hetkellä UTT-piirejä voi löytää ainakin TwinMOSin Speed Premium- tai Value-muisteista sekä OCZ:n VX-muisteista. Kannattaa muistaa, että kaikki muistit eivät kulje yhtä hyvin kuin testissä olleet yksilöt ja Muropaketin keskustelualueelta löytyykin pitkä viestiketju aiheesta. Joissain tapauksissa muistit eivät ole toimineet kunnolla edes CAS 2 5-2-2 -asetuksilla vaan RAS Precharge- tai RAS to CAS Delay -asetus on pitänyt korottaa kolmeen.

MuroBBS, TwinMos & Winbond UTT

Testipenkissä majailevat BH-5-muistit näyttivät kyntensä Intel-alustalla, mutta Athlon 64 -alustalle ne eivät yksinkertaisesti olleet sopivat. Jatkotesteissä uudemmilla yksipuoleisilla BH-5-muisteilla ja CAS 2 5-2-2 -asetuksilla DFI Lanparty nF4 SLI-DR -emolevyllä saatiin testejä ajettua 263 MHz:n muistiväylällä. Tästä voidaan päätellä, että uudemmat ja varsinkin yksipuoleiset BH-5-muistit käyttäytyvät paremmin Athlon 64 -alustalla. Ei siis kannata heittää toivoa BH-5-muistien suhteen Athlon 64 -alustalle tämän artikkelin perusteella, mutta jos hommat tökkivät pahasti, niin vika on helppo paikallistaa.

Samsungin TCCD-piireillä varustetut G.Skillin muistikammat kulkivat Intel-alustalla 270 MHz:n muistiväylällä ja AMD-alustalla 280 MHz:n muistiväylällä. TCCD-muistien hyvinä ominaisuuksina mainittakoon melko turvallinen käyttöjännite (2,8V) ja mitään lisäjäähdytyksiä ei sen ihmeemmin tarvita. Kaiken lisäksi muistit toimivat kireillä asetuksilla +200 MHz:n muistiväylällä.

Kiitokset Kingston, Akiba ja Timo Väisänen.

>> Takaisin etusivulle

Sampsa Kurri 19. helmikuuta 2005 (sampsa.kurri@https://muropaketti.com)